- Katsopa, Matleena, mikä minulla on mukana, Sohvi huudahtaa ja levittää komean peiton tuulettumaan.
- Tällaiset vanutäkit me siellä Tampereen talouskoulussa vuonna 1938 tikkasimme. Äidilläsikin pitäisi olla samanlainen. Kangas oli silloin uusinta uutta ja me kävimmekin yhdessä Kristiinan ja Elisabeth-Aurooran kanssa ostamassa sitä Tampellan tehtaanmyymälästä, josta talouskoulun käsityönopettaja oli puhunut meille tuntuvan alennuksen. Vai olikohan se Finlayson? En oikein enää muista. Minulla ja Kristiinalla tikkaustyö jäi kyllä vähän kesken, mutta opettaja kuitenkin hyväksyi peittomme, mutta antoi numeroksi vain kuutosen. Sen sijaan, ajatteles, Håppelströmskä sai omasta peitostaan täyden kympin! Kas, opettaja ei voinut aavistaakaan, että Elisabeth-Auruura oli tikkauttanut peiton kotipappilassa sisarpuolellaan Tiltu Eufrosyynellä. Itse ei kuulemma voinut pilata hienoja sormenpäitään.
Sohvi on vasta myöhemmin innostunut käsitöistä, joten vanhassa enolta perityssä matka-arkussa on nytkin useita lankakeriä ja - vyyhtiä.
Muutenkin Ylä-Mattilassa on tänään ahkeroitu. Isäntä sai salin kakluunin valmiiksi ja sitä nyt parhaillaan testataan. Kylläpä vetääkin hyvin, vaikka Matleena varoitteli etukäteen, ettei näin pian muurauksen jälkeen pitäisi vielä tulta mennä sytyttämään. Matleena kiinnitti pellinnyöriin vielä komeron ylähyllyltä löytyneen koristenauhan.
Vanha kakluuni on peräisin Kristiinan isovanhempien talosta, vanhasta Matsilasta. Joitakiin koristetiiliä on aikojen saatossa hävinnyt, mutta sille ei mahda mitään. Luukkujen nuppejakaan ei vielä ole löytynyt, mutta Matleena arvelee niiden olevan aitan yhdessä romulaatikossa, jonka tavaroilla hän lapsena leikki. Matti lähteekin heti etsimään niitä. "Katso samalla, olisiko äidin vanupeitto siellä aitan ylisillä", Kristiina huutaa miehensä perään.
Hieno kakluuni, toivotavasti äidin vanupeitto löytyy sieltä aitan ylisiltä :-)
VastaaPoista