Villiviinin talot

Tyhmä timpuri

2012-01-09T15:31:00.003+02:00

Tämä timpuri on nyt muutamana päivänä tapetoinut Kyyhkylän seiniä. Ajattelin, että irtonaisten levyjen tapetointi on helpompaa kuin kasatun talon seinien päällystäminen. Ei pitäisi olla liian ahkera.

Nimittäin kun samalla vauhdilla leikkasin ulkoseinien vuorauslevyt eli seinien kokoiset aaltopahvilevyt, venytin aallot kynnellä suoraksi ja maalata rätkäytin ne heti perään, niin osoittauduin Tyhmäksi Timpuriksi. - Väärin sammutettu, sanoi mies. Olisi kuulemma pitänyt ensin liimata pahvit seinään, sen jälkeen pohjamaalata ja vasta sitten vetää vaaleankeltainen talomaali päälle. Käppärät aaltopahvit eivät kuulemma edes liimalla suoristu. Mistäpä minä sitä olisin tiennyt enkä katsonut asiakseni joka asiaa mieheltä kysyä. Pohjamaalia kyllä harkitsin, mutta kun sitä ei ollut talossa, niin sutaisin varsinaista maalia sitä paksummin, jonka kyllä itsekin totesin aika pian virheeksi.

Vähän tekisi mieli kokeilla maalattujen pahvien liimaamista, mutta toisaalta perherauhan nimissä voi olla parempi kuunnella viisaamman neuvoja, etten sanoisi totella. Aaltopahvia nimittäin jäi isomman talon remontin jäljiltä niin iso rulla, että sillä minä päällystän yhden Rintamamiestalon moneen kertaan ja vielä lisäksi monta tulevaa nukkistaloa. Lisäksi mies saakoon runsaasti kiitoksia avusta ja neuvoista ja ennen kaikkea työkaluista, jolla hän on talontekijän varustanut. Jouluna tuli vasara, sähkösakset (mainiot!), pieniä nauloja ja ruuveja sekä vekotin, jonka nimi saattaa olla naulain. Joskus tuntuu kuin mies olisi yhtä innostunut, vaikkei voi sitä oikein näyttääkään ja on siksi ehdottomasti kieltäytynyt tekemästä rakentamispuuhia.

Sattuneesta syystä tästä aiheesta ei nyt tarjoilla kuvamateriaalia.

Myöhä oltii onnekkait

2012-01-05T00:48:00.000+02:00

... sanoi Kyyhkylän Vaija. Nimittäin kun näin pula-aikana on vaikea saada rakennustarvikkeita, niin sekundaakin on käytettävä, jos priimaa ei ole saatavilla. Sen huomaa noista pintojen pohjamaalauksesta, joka annettiin maalarimestari Moksmannin tehtäväksi. Onneksi taloelementit ovat täyttä priimaa.

Naapurin mukulat kehtasivat kumminkin pilkata, että teipilläkös täällä taloja rakennetaan. Vaija ja Mamma eivät ole moksiskaan. Mamma arveli seuraavaksi ryhtyvänsä itse tapetoimaan seiniä, kun hyvää sotaa edeltävän ajan tapettia osui tulemaan Osuuskauppaan juuri sopiva määrä. Tiskin alle tietenkin, mutta Mamma vähän lirkutteli kauppiaalle ja vauhditti kaupankäyntiä pussillisella riisipiirakoita ja komealla porkkana-puolukkapiirakalla.

Rakennustyöt alkoivat

2011-12-16T02:21:00.000+02:00

Uotisen mamma sai jo monta viikkoa sitten ensimmäisen erän rakennustarpeita uuteen taloonsa. Näin pula-aikaan on vain valtava pula maaleista, nauloista ja oikeastaan kaikesta rakennustarvikkeesta. Onni potkaisi mammaa ja hän onnistui ostamaan ison pöntöllisen vaaleaa pohjamaalia, jota on ahkerasti vedelty lautoihin ja levyihin.

Onneksi Mattilan ystävällinen isäntäväki antoi tilaa ladosta ja ensimmäiseksi Kyyhkylän talon laudat vietiin lumelta ja vedeltä suojaan. Nyt katon alla olikin helppo maalata. Mamma, Vaija ja vieläpä Mattilan molemmat isännät siellä olivat sutimassa.

Urakka saatiin valmiiksi sopivasti ennen joulun tuloa. "Myöhä oltiikii ahkerii", kiitteli Vaija itseään.

Mattilan joulusiivous

2011-12-09T01:12:00.001+02:00

Mattila valmistautuu jouluun. Joulusiivous on parhaillaan menossa. Matleena ja Matti ovat ostaneet vähän uusia huonekalujakin. Sukulaistantit moittivat viime vuonna ruokasalin ja salinkin kalustoa liian vaatimattomaksi isoon mahtitaloon. Siitä Matti suivaantui niin, että kävi jo lokakuussa tilaamassa Pohjanmaalta uudet mööpelit. Jalasjärvellähän asuu Matin kummitäti Sohvi, tuomarska, ja samalla tuli tehtyä joka vuotinen sukulaisvisiitti.

Nuoriemäntä Matleenan piti syksyllä perustaa oma yritys, mutta nyt suunnitelmat on siirretty hyllylle. Sänkykamariin on näet ilmestynyt uusi huonekalu, jonka asukasta ei tosin vielä ole näkynyt talossa.

Talossa on ollut aika vilske, kun alakerrassa on asunut tilapäisesti evakkoja, joiden oma rakennushanke on viivästynyt. Evakoiden huonekalujakin on alakerrassa säilössä ja siellä nyt näyttävät Matleena ja Matti viettävän pientä lepotaukoa. Siivoustouhut ovat ehtineet jo kylpyhuoneeseen asti, missä on sanko ja moppi odottamassa.

Sukulaistantit tulivat jo hyvissä ajoin, vähän turhankin aikaisin, joulunviettoon. Paikalla on myös nuorempaa väkeä flyygeliä rääkkäämässä. Tontutkin jo näemmä kurkkivat talon nurkalla. Lienevätkö matkalla lehmiä tervehtimään, kun kuikkivat navetan ovella?

Vaija löytyi!

2011-12-04T18:22:00.001+02:00

Tääältä löytyy vaija. Siis sanaa on todella käytetty Kannaksella oheisen kartan mukaisella alueella Viipurista nykyrajalle, suunnilleen. Juuri siltä alueelta tämä "Uotisen mamman" eli anoppini kieli onkin peräisin. Huoh, helpotuksen huokaus, en muistanut väärin.

Uusi nukketalo esittäytyy

2011-12-04T00:23:00.001+02:00

Kuten äsken toisessa blogissani kerroin, innostuin hankkimaan Nukkekotiyhdistyksen 20-vuotisjuhlakitin ja sainkin suureksi ällistykseksekseni Rintamamiestalon numero 2. Talon osat ovat olleet jo hyvän aikaa paketissa, mutta vihdoin tänään kaivoin sen esille ja maalasin levyt molemmin puolin maalilla, jonka värinimi on Omenankukka. Suurimmalta osalta maali jää tapettien alle, paitsi se yksi pieni kappale, joka vahingossa jäi maalaamatta. Nyt joulu painaa päälle niin, että luultavasti jatkan rakentamista vasta kiireiden mentyä ohi, vaikka alun perin tavoitteeni oli saada talo jouluksi "muuttokuntoon"

Talon nimi on Kyyhkylä ja se sijaitsee tontilla, joka luovutettiin Mattilan tiluksista Karjalan kannakselta evakkona tulleelle Uotisen leskiemännälle. Hän rakentaa talon yhdessä vanhan isänsä kanssa, sillä tahdilla kun jaksaa ja miten nyt näin pula-aikaan rakennustarvikkeitakin on saatavilla. Talven tulo teki tepposensa, eikä emäntä tainnut saada edes perustuksia vielä tehtyä.

Annetaan suunvuoro emännälle:

"Mie esittäyvyn: täs seisoo Uotise Anni, vaik kaikha minnuukussuu Mammaks. Tai ehä mie kuvas seiso, ko kaik meijä kuvat palloit mei talo mukansiel Karjalas. Kuvas näkkyy pala mei uuvest palstast, jonka mie sain ja jolle myö miu issäi kans aijotaa talo rakentaa.

Mie oon niit evakkoi Karjala kannakselt. Kotpitäjää jakyllää en kehtaa itkemäti ies ääneen sannoo, nii kippeet se vielkii tekkee.Kaik män, eikä piisantkaa. Tulliit ja ottiit mei uuvve kojin, vaik omathaa senjoutuit polttamaa enne naapurei tulloo. Sen mie tiijän, ko naapur-Ant näi miulhaasti. Vaijal mie en vielkää sit ies tohi sannoo.

Täshä mie nyt alan assuu, uusmaalaises kyläs, jos juurkukkaa ei minnuu ies tervehi. Naapur joutu luovuttaa miul tään tonti, mut hyökyl tervehtiit ja usjast jäävät haastamaaki. Mattila emäntä lähettää meillämpimäisiiki ain ko hää on leipont. Nyt myös asutaa vällee tämä talvi pienes punases mökis, naapuri vanhas saunatuvas.

Kaik ei minnuu hyväl kasso, sen me oon huomant. Miehä täs sainissellein oikee hyvä palstan ja piirustuksetkii kommeesee Rintamamiestalloo . Luvat ja kaiktul hetkes, mut sit tul talvikii. Isseksein ja vaijanki kans oon tuumant, jot kylhä mie tään oonansainnu, tään talon ja lisäks kahe hehtaari maapala, jolle mie anna nimeks Kyyhkylä.Keskehä tää kaik viel on, mut vähä kerrassaa myö vaija kans talloo rakennettaa jaruvetaa maatakii viljelemmää.

Mies män talvisovas ja poika nyt viimoseks kesäkuus. Kahestaa myötään vanha vaija, miun issäin kans täs asutaa ja kahestaa myö koko evakkotiekiikulettii.

Kärrylöihi ehittii ottaa siaporsas ja tää Liena-kissa,kohvkattila ja lihapotti uunist, eikpaljo muuta. Vanha Mat-ruuna, hää se vet meijät halk Kannakse ja läp puoleSuome. Lehmät Mansikki ja Leinikki tulliit peräs naapur-Anti karja keral. Anti tytöt Marja ja Sisko höit kaissiit jahyväst kaissiitki, vaik Mansikki ei tän ast selvintkää. Nyt miul on yks lehmä, tää Leinikki.

Mie oon aatellu sil viisii, jot vähä kerrassain tien talloo,ensin huoneet, tuvan ja makkuukammarin, sit peräkammatin. Sit myöhemmi mie tien vinnilparhuoneet ja ota siihe vaik jonku nuorepari assuu. Haastoit hyö karjalaa taiuuttamaata, siit mie en vällee piittaa koha on tolku ihmisii. Mut aluks pittääsaaha omat huoneet rakennettuu. Ja sen jälkee sauna ja navettarakennus. Navetal ei nii kiiret piäkkää. Mattila isäntä lupas, jot mei Leinikki saap vaik tykkänää assuu siel höi lehmii seurana kohan lypsämäs hänet käyn.

Paree myähää kun ei millonkaa

2011-03-07T01:03:00.000+02:00

Sain ajat sitten Stinalta blogista Räyhähenki ja Paratiisipojat tämän ihanan tunnustuksen. Kiitos Stina! Esitän samalla mitä nöyrimmän anteeksipyynnön laiskuudestani ja leväperäisyydestä, kun en ole edes omaa blogiani vilkaissut.

Tunnustuksen saajan pitää kertoa 7 faktaa itsestään joten tässä tulee faktat.

1. Rakastan vanhaa hirsitaloamme, jonka tuvassa on jotain samaa kuin Mattilan leivinuunin tienoilla.
2. Rakastan kirjoja ja lukemista ja kirjoja ON.
3. Rakastan tavaroita, joita ON.
4. Olen jo eläkkeellä, mutta aikaisemmin elätin itseni markkinoinnin ja kirjoittamisen töillä.
5. Teen mielelläni käsitöitä ja opin koko ajan lisää.
6. Näpertelen käsilläni, sillä pelkään että pian eivät sormet enää taivu näihin töihin. Onneksi vielä taipuvat.
7. Rakastan minä piirtämistä ja maalaamistakin.

Tämä tunnustus pitäisi antaa 15 blogille ja kertoa heille tunnustuksen saamisesta.

Minä nyt kuitenkin häpeän niin suuresti tätä, kun huomasin oman haasteeni vasta aikojen päästä, joten en haasta ketään. Tunnustuksen saa kernaasti napata tästä se, ken haluaa. Ja huom. Stinalta tuli kyllä viesti. Se olin vain minä, joka en sitä huomannut, kun en käynyt täällä sivublogissani. Hyi mua!

Hyvää vuotta 2011!

2011-01-01T15:50:00.000+02:00

Lämpimät kiitokset joulun ja uuden vuoden toivotuksista! Onnellista ja kaikin puolin hyvää vuotta kaikille nukkekotien ystäville!

Villiviinin nukketaloissa on ollut ns. sattuneista syistä hiljaisempaa, mutta kyllä se tästä taas lähtee... sitten varsinkin kun saan uuden ompelukoneen surahtamaan käyntiin.

Säpinää on ollut ainakin tällä Minni-neidillä. Minni sai belgialaiselta poikaystävältään Pimiltä joululahjaksi tämän upean turkin (oikeasti se on kotoisin huutonetistä):

Pim ilmoitti tulevansa lähiaikoina vierailulle Suomeen ja mainitsi ostaneensa jo kylmän Suomen varalle itselleenkin turkin samasta kaupasta. Myös lämmin pipo ja kintaat on hankittu eli nyt vain odotamme lentokoneen laskeutumista...

Joulutalot

2010-12-24T00:34:00.002+02:00

Riemullista joulua kaikille nukketaloystäville!

Tänä vuonna tuli kiire, tai oikeammin sanottuna minä olin niin hidas, että joulu jäi melkein saapumatta nukketaloon. Mattila näyttää tänään tältä (huomaa kanatarha pääsiäisen jäljiltä):

Nostin vain tonttuarmeijan pihalle ja ripustin viulisti-neidin soittamaan. Hyvinhän nuo tulevat näinkin toimeen, vaikka yksi tonttuvaari on ehkä ottanut jo vähän snapseja, kun on kellahtanut pihakiven juurelle. Muuten Mattilassa kaikki hyvin! Tarina jatkuu jossain vaiheessa, samoin bb-nukkepariskunnan kertomus.

Viime vuoden enkelikuoro siirtyi tänä vuonna laulamaan ja soittamaan seimen äärelle, kuten toisesta blogista näkyy. Seimi pääsi hyvälle paikalle kulmahyllylle, josta voimme sitä iltaa istuessamme katsella. Aikaisemmin paikalla oli muutaman vuoden takainen kuivakukka-asetelma, joka jouti lähtemään.

Nukketalot Mattila ja Ylä-Mattila ovat eläneet hiljaiseloa koko syksyn, eikä Villa Sohvissakaan ole tapahtunut paljon mitään. Sohvin kalustoa tosin on "ryöstetty" uuteen taloon:

Tämä uusin ei varsinaisesti ole minun nukketaloni, vaan tytärpuoli on saanut sen joskus pikkutyttönä joululahjaksi. Se oli tallessa ja nostettuna saman piirongin päälle, jossa nyt asuu Villa Sohvin väki. Kun Sohvin ja Jallen talolle piti raivata tilaa, siirsin tämän vain tavaroineen päivineen pois tieltä yhdelle tasolle. Kaikki oli sikin sokin, kunnes viime sunnuntaina toinen perheemme lapsenlapsista, Neiti 10 v. pisti töpinäksi, järjesti ja kalusti tämän uudestaan. Kalustona on talon omat muoviromppeet ja lisää Sohvin talosta. Terassille on katettu juhla-ateria ja patiolla oli suuri joukko väkeä ulkoilemassa, jonka mies vahingossa tuuppasi nurin. Nyt joulun aikaan on tytölle ilmeisesti lisää ajanvietettä tiedossa tämän kimpussa. - Huomaa vinttihuoneen leijonaperhe!

Tietääkö kukaan, mikä talo tämä mahtaa olla? Lundbytä ei ainakaan enkä oikein saa selvää mittakaavastakaan. Mies ja Neidin isä muistelevat vieläkin sitä jouluyötä noin 20 vuotta sitten, jolloin he hiki virraten kasasivat tämän rakennuksen. Nimikin tälle pitäisi keksiä. Onko ehdotuksia?

Kuulumisia

2010-12-02T23:55:00.000+02:00

Nukketalot asuikkaineen ovat eläneet hiljaiselämää koko syksyn. Jotain pientä olen näperrellyt, mutta muut asiat ovat vieneet huomioni enkä ole edes kuvannut yhtä nojatuolia, ulkopaljua ja -- mikäs se kolmas olikaan? Juu, keskentekoinen takka. Joulu tulee tänäkin vuonna nukketaloihin.

Viime vuonna maalaistalo Mattilassa soitti enkelten orkesteri joulumusiikkia yhdessä tonttukuoron kanssa. Tontuilla oli oma erillistalonsa samassa pihapiirissä. Pohjakerroksen navetassa asuvat lehmät ja hevoset kuuntelivat hartaina ylhäältä raikuvaa torvisoittoa. Pihalla oli Betlehemin seimi hyvässä yhteisymmärryksessä tonttutalon kanssa. Sama porukkaa varmaan esiintyy tänäkin vuonna. Mattila on Lundia-mittakaavassa ja pitäisi ehtiä tehdä oikeita mööpeleitä muovituolien ja pöytien tilalle. Ylä-Mattila on lähempänä 1:12 mittakaavaa ja sinnekin pitää tehdä joulua, vaikka isäntäväki varmaan viettää yhteistä joulua Mattilan nuorenparin kanssa. Villa Sohvissakin valmistellaan joulua.

Aito Blondineiti (ex. 43 cm Baby born) on uuden rakkautensa lumoissa ja opiskelee tiiviisti ranskaa, vai oliko se flaamin kieltä pärjätäkseen poikaystävänsä Pimin ja tämän kasvattipojan Rubenin kanssa. Minulla on nyt kaavoja ja kankaita näiden viime mainittujen vaatettamiseen, mutta ihmisten jouluvalmistelut vähän häiritsevät näitä puuhia.

Tarvitseeko muuten kukaan kahta aitoa Baby born-tuttipulloa, ruokalautasta, lusikkaa, pottaa ja yhtä tai mahdollisesti kahtakin vaippaa? Vaihtaisin ne mielelläni johonkin minitavaroihin vaikka tavara tavarasta ja postikuluista jotain pientä lisäksi? Pehmeät nahkapalatkin käyvät vaihtokaupassa, sellaiset joista saisi värkättyä vaikka takit näille "nuorille aikuisille". Keittiön tuolit ja pöytä ainakin puuttuvat vielä Villa Sohvista. Kysele kommenteissa tai meilaa villiviini55 @ blogspot.com ilman välilyöntejä.

Arvontaa, arvontaa!

2010-11-01T01:19:00.001+02:00

Minni kehottaa kaikki piipahtamaan Villiviinin blogissa, jossa on arvonta alkanut sen kunniaksi että Villiviini-täti itse osui olemaan lukija numero 4000 omassa blogissaan. Saa osallistua! Minnikin ehkä osallistuu.

Minni kävi nappaamassa sieltä jo itselleen muutaman ruusun. Koko kimppua ei sentään rohmunnut.

Minni kävi Brysselissä

2010-10-08T18:39:00.000+03:00

Terveisiä ulkomailta. Minä sairastin pitkään kipeää jalkaani, mutta lopulta oli pakko mennä töihin. Pomo katseli vähän vinoon, kun ehdotin kongressinmatkaa Brysseliin. Myönsi sentään lopulta luvan ja oikeastaan pitikin matkaa aiheellisena. Kysymyksessä oli EU-maiden eräs juridisia ongelmia käsittelevä kongressi, mutta mitäpä minä siitä nyt enempää jaarittelisin. Ette te ehkä ole perehtynyt kovin tarkkaan näihin ongelmiin, kuten sivumennen sanottuna ei pomokaan. Niin rupesin pakkaamaan ja lukemaan jo etukäteen hankkimaani matkaopasta.

Minni tutustuu Brysselin nähtävyyksiin.

Mustan kävelypuvun pakkasin tietysti mukaan, mutta muuten matka-asuni oli rento ja mukava, siis sopiva ikävän ahtaaseen lentokoneen paikkaan. Pomo ei hyväksynyt matkaa bisnesluokassa. Itse se kyllä....

Varasin kongressipäivän lisäksi itselleni muutaman vapaapäivän kaupunkiin tutustumista varten. Tietysti kävin katsomassa sitä pissivää pikkupoikapatsasta ja ajoinpa töllistelemäänn naton päämaja edessä olevaa kompassikuviotakin. Kokous kesti onneksi vain yhden päivän, sillä en ymmärtänyt puoliakaan siellä puhutusta nopeasta ranskasta.

Onneksi tuli varattua ne vapaapäivät, sillä heti tiistaina tapahtui jotain ihmeellistä. Seisoin parhaillaan ihmettelemässä komeaa Raatihuonetta, kun paikalle porhalsi polkupyörällä eräs herra, käsivarrellaan pieni poika. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi miehen päässä olevaan raitapipoon, joka oli samanlaista raitatekstiiliä kuin oma vapaa-ajan paitani. Kieltämättä noteerasin myös herran suklaanruskeat nappisilmätkin. Lapsi oli puettu prikulleen samanlaisiin vaatteisiin, joten ehkä kyseessä olivat isä ja poika? Isän ihonväri tosin oli tummempi kuin lapsella.

Niin uteliaasti heitä tarkastelin, että taas menetin tasapainoni ja kaatua pyllähdin keskelle Suurta toria. Mies tuli nopeasti auttamaan ja näin me tutustuimme. Herra esittäytyi: hän oli nimeltään Pim Hali-Tulivoo, ammatiltaan vapaa toimittaja. Lapsi oli kasvattipoikansa Ruben. Valitettavasti ranskankielen taitoni on vajavainen enkä puhu sanaakaan flaamia, mutta onneksi pärjäsimme niin hyvin englannilla, että jo hetken päästä istuimme cappuchino-kuppien ääressä läheisessä katukahvilassa.

Sohvin uusi keittiö

2010-09-05T17:05:00.001+03:00

Vihdoinkin keittiö on siinä pisteessä, että Sohvi voi panna kahvipannun tulelle! Huonekalut hakevat vielä paikkojaan eikä astiakaappikaan ole vieläkään tullut tehtaalta, mutta nyt emäntä pääsee vihdoinkin asettumaan keittiön valtiattareksi. Tähän asti on keitetty vinttikamarin pienellä liedellä. Reipas Tessu-koirakin saa varmaan ainakin vesikupin ja ehkä petinkin keittiön nurkkaan, ellei sitten seinällä kukkuva käki sitä säikäytä.

Taitava puuseppä Mäkelä, joka osaa tehdä vaikka mitä, sai kuin saikin aikaiseksi hienon hiiligrillin vanhasta hellasta. Se on toistaiseksi testaamatta, mutta takana olevalla kaasuliedellä on jo ensimmäiset kahvit tulossa.

Komean teräksisen kaasulieden takana on uusi tiskipöytä. Tiskipöydän päällinen on laatoitettu ja suuri allas on aivan uutta plastikki-materiaalia. Myös hanat ovat uusinta uutta. Tiskipöydän alakaappiin mahtuu jopa kaasupullo piiloon, Sohvi iloitsee.

Toinen uutuus on peräseinälle sijoitettu pakastinarkku, jossa on vallan kolme merkkivaloa ja lukko sekä seinämissä paksu eristekerros, kuten paikallinen kauppias mainosti. Tämä taitaakin olla pitäjän ensimmäisiä pakastimia? Uusi jääkaappi löysi paikkansa ovipielestä, sillä näin Sohvi voi kätevästi tyhjentää kauppakassinsa. Toistaiseksi kaapissa on vain muutamia hääjuhlista jääneitä viinipulloja.

Sohvi halusi ehdottomasti tiskipöydän taakse ikkunan, jotta voisi ihailla talon sivulla olevaa kaunista koivikkoa. Peräseinän ikkunasta näkyy, kuten tarkat silmät voivat havaita, Sohvin ja Jallen vihkikirkko. Jalle, joka on tarkka ja nuuka mies mitä kotihankintoihin tulee, halusi Mäkelän käyttävän vanhoja ikkunapuitteita, jotka löytyivät tallin vintiltä.

Sohvi rakastaa punaista väriä, kuten keittiöstä on helppo huomata. Tiskikaapit sävytettiin altaan värin mukaanm, vaikkakin Mäkelä hieman epäonnistui tuossa maalaamisessa. Timpuri ei aina ole paras mahdollinen maalari ja laattamies, vaikka muuten tarkka onkin, Jalle lohdutti.

Sohvi miettii vielä ikkunaverhojen ja pöytäliinan värejä. Mattokaupassakin pitäisi käydä ihan ensi tilassa.

Sohvi sai arvokkaan lahjan

2010-08-28T00:16:00.001+03:00

Perheonni kukoistaa Villa Sohvissa ja remonttikin edistyy pikku hiljaa. Nyt Jalle-herra joutui lähtemään vähän pitemmälle käräjämatkalle Turun suuntaan ja Sohvi oli monta päivää ikävissään kotona. Onneksi seurana sentään oli koiranpentunsa Tassu, sillä timpuri oli muutaman päivän tilapäisellä keikalla pitäjän toisella laidalla. Siltäkin osin oli rauha maassa, sillä Mäkelä on todella uurastanut ahkerasti keittiön kimpussa ja vanhat riidat on sovittu.

Jalle päätti ilahduttaa nuorikkoansa tuliaislahjalla.Tässä hän esittlee vaimolle komeaa Aalto-vaasia, jollaista ei talossa aikaisemmin ole ollutkaan eikä ihme kyllä, tullut häälahjaksikaan, vaikka monenlaista design-tavaraa tulikin.

Ihastuttava vaasi (kuvaa kannattaa suurentaa) on hankittu täältä, Titan oivallisesta lahjatavaraliikkeestä. (Ihan oikea Aalto-vaasi minikoossa on siis taitavan blogituttuni Titan käsialaa. Hän on näitä tehnyt eri värisinä ja yleisön pyynnöstä niitä kuulemma syntyy lisääkin.)

Timpuri palasi taas töihin

2010-08-20T18:38:00.000+03:00

Villa Sohvin remontti jatkuu taas. Timpuri Mäkelä palasi ruskettuneena ja tyytyväisenä työmaan kimppuun. Kun hän ei kertonut, missä ja kenen kanssa lomaansa vietti, päätti Sohvi olla ottamatta hänestä valokuvaakaan. Sen sijaan Sohvi kuvasi uudet kodinkoneet, jotka tulivat tänään. Hieno kaasuliesi ja jääkaappi, jossa on oikein lasihyllyt sisällä. Kun muodissa on rosteripinta - Sohvi tosin aina puhuu ruostumattomasta teräksestä - niin sellaista hankittiin tähänkin keittiöön. Jääkaapissa tosin vain saranat ovat kiiltävää terästä.

Mäkelä rupesi tutkimaan myös talon vanhaa puuhellaa. Jospa siitä vielä saisi käyttökelpoisen? Tai edes grillin? Vähän nokinen se kyllä on, mutta haitanneeko tuo, arveli talon isäntäväki. Ja onhan tiilipintakin nyt niin kovasti muodikasta.

Epäonnistunut projekti

2010-08-08T14:38:00.000+03:00

Tämä Villiviini-täti päätti neuloa ihan itselleen syysliivin ja tekaista kaverilleen Minni-neidille samanlaisen. Mitä tuli opittua? Kannattaa ottaa mitat ja tarkistaa sopivuus ennen kuin ompelee saumat kiinni. Sen takia täti ei nyt viitsi ottaa kuvaa. Onneksi se oli vasta Minnin liivi, ei tädin. Tulipa mallitilkku kuitenkin tehtyä. Tällä helteellä villaliivi onkin sopivampaa käsityötä kuin nukketalon kaappien tai blondivaatteiden näpertely.

Kääk

2010-08-05T00:47:00.001+03:00

En sitten vielä aloittanutkaan töitä. Minähän olen äärimmäisen tunnollinen työntekijä enkä ikinä (tai ainakaan melkein ikinä) pinnaa töistä. Tapahtui vain sunnuntai-iltana pieni onnettomuus: löin ensin puistossa varpaani kiveen ja sitten vielä kompastuin kadulla jonkun korkean terassin reunaan. Onneksi en tipahtanut terass.. siis nenälleni kadulle. Eikä mennyt jalka poikki eikä on-nek-si sievästä varpaastani tullut mustaa.

Löysin tämän nätin pikkubodyn Stockalta. Vai olikohan se MissMarBella Shopista? Jos helleviikot jatkuvat ja pikku pipi varvas paranee, on minulla tyylikäs työasu valmiina.

Siis eihän näin kipeään jalkaan voi laittaa edes kenkää. Kun maanantaina soitin firmaan ja mainitsin pahat jalkakivut jotka kokonaan estävät kävelemisen, niin Pomo arveli, että voisin ehkä tehdä muutaman päivän kotoa käsin etätöitä. Sehän passaa, mutta kas kun kännykkä ja läppäri ovat työpaikalla.

Nyt minä istun parvekkeella ja mietin ankarasti työasioita. Terveisin Minni

Loma loppuu tältäkin tytöltä

2010-08-01T01:41:00.000+03:00

Minä en yleensä tyhjästä valita, mutta nyt valitan. Maanantaina on palattava taas niin sanotusti sorvin ääreen eikä työasuni ole vielä siinä kunnossa, että kehtaan ihmisten ilmoille. Käsilaukku ja firman kulkulupa ovat ties missä, mutta onneksi sentään piilotin tietokoneen salasanan näppiksen alle. Pahaksi onneksi punaisista työkengistäni katkesi se vasemman kengän stilettikorko, kun otin ne heinäkuiselle lomamatkalle ja kipitin Pariisin mukulakivikaduilla. Mistä minä nyt tähän hätään saan uudet kengät? Siis tyyliini sopivat.

Ostin muuten tämän yhdistelmäasuni Pariisista Lafayetten alennustangosta ja silloin totta vie oli lämpöä yli 35 astetta koko Euroopassa. Mitä ihmettä minä teen, jos maanantaina onkin 16 astetta eikä minulla ole YHTÄÄN kunnollista puseroa tämän spagettiolkaimisen kesätopin alle? Toki siellä pitsiset rintaliivit on, tai ehkä musta korsetti, vaikka nyt jätinkin ne pois. Ei tulisi kysymykseenkään esiintyä työpaikalla ilman tissiliivejä, herttileijaa sentään. Vaikka täytyy sanoa, että meikäläisen kroppa ei niitä tarvitsisi. En ole edes Tallinnan silikoneja käynyt laitattamassa.

Mustahan on meidän toimistossamme ikään kuin henkilökunnan tunnusväri. Kaikki vakavasti otettavat kollegat pukeutuvat aina hiilenmustaan tai ehkä grafiitinharmaaseen kävelypukuun tai hyvin räätälöityyn housuasuun. Siis naiskollegat. Miehille Bossin tumma puku on itsestään selvyys. Vain luuserit laittavat päälleen jonkun turhanpäiväisen teepaidan tai villatakin. Kerran näin yhdellä äijällä Mikki-hiiri solmion, mutta seuraavana päivänä ei sitä miestä enää näkynyt toimistossa. Huh-huh, oikein kauhistuttaa, miten mauttomasti eräätkin vanhat akat pukeutuvat. Vaan en minä. Mutta enhän tietenkään ole vanha enkä akka.

Minua muuten saa kutsua Minniksi, kun nyt muutenkin olen avautunut itselleni tärkeistä asioista. Marja-Leenaksi minua kutsuu vain äiti ja Kouvolan Eufemiia-isoäiti. Ja alempiarvoiset toimistovirkailijat kutsuvat selän takana neiti Tuliahoksi. Olemme kaikki sinuja, äh, pääjohtajan vaatimuksesta.

Timpuri lähtee lomalle

2010-07-31T00:54:00.002+03:00

Jalle piti eilen vakavan puhuttelun timpuri Mäkelälle, jonka apupoika oli ryhtynyt itsensä asianajajan parhaisiin viineihin ja nuoruuden kokemattomuuttaan tainnut - voi kauhistus - ehkä oksentaakin Sohvin silkkimatolle. Häpeä on suuri, sillä apupoika oli omalta kylältä, se Ala-Raitin Eero-poika, joka oli häissäkin passarina. Mitähän Ala-Raitin vanhaemäntäkin tästä nyt ajattelisi, jos kuulisi?

Mäkelä otti nuhteet niin tosissaan, että arveli kiukkupäissään lopettavansi saman tien koko Villa Sohvin remontin. - Ei sentään, sanoi Jalle, ei pidä ylimitoittaa häpeäänsä, varsinkin kun Mäkelällä on vielä koko keittiöremontti tekemättä. Missä muuten ne kaapitkin viipyvät? - Lomilla ovat Kööki-kitsenin pojjaat, kivahti siihen Mäkelä, en kai minä kaapeiksi muutu? Ja koko kesän olen täällä raatanut ja tuomarilta tulee vain huutoa ja haukkua.

- Nyt saakin Mäkelä lähteä lomalle, oikein pakkolomalle ja luonnollisesti ilman korvausta, mutta ensin saa pesettää Sohvi-rouvan silkkimaton ja pitää kurinpalautusta nuorelle Eerolle. Ettei vain ole varkaissakin käynyt? Jalle melkein hyppii tasajalkaa kiukusta, mutta onneksi Sohvi tulee rauhoittelemaan. - Eiköhän nyt juoda kupposet kahvia tuolla terassilla ja sitten Mäkelä järjestää pojankoltiaisen kotiinsa. Kyllä siellä Ala-Raitin väki pitää pojalle oman saarnansa. Ja olihan täällä talonvahtina se naapurin Aukusti, joka piti niin hyvää huolta hevosistakin. Ei tänne varkaita ole päässyt. Minäpä haen häistä jääneitä pikkuleipiä Aliisa Matikaisen varastosta ja keitän äkkiä kahvit tuolla vinttikerroksen hellalla.

Kun joudumme hetken aikaa odottamaan Kööki-kitsenin keittiökaappeja, ehdimme tutustua uuteen ystäväänkin, joka on Aito Blodi. Tässä hän esiintyy vielä lainahepenissä:

Aito blondi on työssä käyvä tyttö, joka tuskin esiintyy toista kertaa näin mauttomissa rynttyissä. Nimikin hänellä on: Marja-Liisa Eufemiia Otiilia Tuliaho. Naiselta ei tietenkään mennä utelemaan ikää, mutta vaativiin markkinointitehtäviin ei oteta ala-ikäisiä paitsi ehkä missejä. Neiti T-aho ei ole missi, mutta muuten simpsakka neiti ja kauppakorkeakoulun tietääkseni suorittanut. Tai sitten jonkun muun koulun.

Remontti jatkuu ja isäntäväki kotiutuu

2010-07-22T00:11:00.000+03:00

Villa Sohvin ulko-ovet on vihdoinkin saatu tapetoitua ja paikoilleen. Sohvi-rouva ilmoitti jo etukäteen haluavansa myöhemmin itse laittaa verhot, sikäli mikäli niitä lainkaan tarvitaan.

Tästä remontin vaiheesta voimmekin jo päätellä, että timpuri Mäkelä oli jo saanut tarkempaa tietoa herrasväki Nukkiksen paluusta häämatkaltaan. Siitä huolimatta pariskunta pääsi jo illalla yllättämään kotimiehet:

Joku kunnoton Mäkelän apulainen makaa ketarat oikoisenaan salin lattialla, mutta onnellinen sulhanen siitä viis välittää. Katsotaan sitten huomenna, mitä surkimukselle tapahtuu. Onneksi hääviinejä oli vielä jäljellä ja niin Sohvi ja Jalle Nukkis viettivät onnellista kotiinpaluuiltaa terassilla viinilasillisen ääressä. Häämatka oli ollut erittäin onnistunut, mutta nyt arki kutsuu.

Sohvi sai häälahjaksi sulhaseltaan kiltin kultaisennoutajan pennun, joka onkin jo asettunut taloksi. Nimi vain puuttuu vielä pienokaiselta. Onkohan ehdotuksia?

Ovat häämatkalla

2010-07-01T16:40:00.000+03:00

Kun ei Villa Sohvista ole kuulunut mitään, niin herrasväki on ilmeisesti lähtenyt häämatkalle. Puhuivat jotain Tahitista.

Dagen efter, sanoi Jalle

2010-06-27T13:04:00.001+03:00

Hääjuhlat jatkuivat vielä eilisenkin päivän Villa Sohvissa. Soittokuntakin oli paikalla, kertoo Sohvi. Kolme tuttua miestä soitti vallan kahtena päivänä, joten pitäjäläiseet saivat pistää jalalla koreasti oikein sydämensä kyllyydestä. Jalle on itsekin musiikkimiehiä ja on iki-ihastunut uuteen trumpettiinsa, jonka Sohvi tilasi Helsingistä rakkaalle aviomiehelleen huomenlahjaksi.

Sulhanen ehti kokeilemaan hienoa lahjaansa vasta pikkutunneilla, mutta varsinaisesti paikalla soitti Soittokunta Pitäjän Pojat ja tarkemmin sanottuna sen kärkisoittajista koostunut trio. Trumpettia (vai olikohan se pasuuna; Sohvi ei ole ihan varma) soitti Jalosen Eino ja flyygeliä Märjölahden Masa-Viljami. Sellisti on vähän sukuakin: Pauli von Orgel, joka on Jallen ensimmäisen anopin pojanpoika. Jos Sohvi laski oikein, niin siinä on Varma-Liisan vanhin pikkuserkku. Sohvi kuuntelee mielellään musiikkia, vaikkei itse ole musiikki-ihmisiä eikä oikein erota eri soittimiakaan toisistaan. Hän luuli pitkään, että talon komea flyygeli on piano. Onneksi Jalle valisti.

Pojat soittivat oikein mukavasti ja musiikki miellytti niin vanhempia kuin nuorimpiakin vieraita. Pyörähtipä rovasti ja ruustinna kerran tanssilattiallakin, mutta ilahtuivat suunnattomasti, kun trio soitti ruokailun päätteeksi ja ennen häävalssia Suvivirren. "Kiitosvirren paikka", sanoi ruustinnakin. Tämä rovasti muuten on ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta jos joku miettii asiaa, ei ole se sama rovasti Håppelström, joka oli Jallen ensimmäinen appi.

Ruokaa ja juomaa riitti ja jäipä sitä ehkä vielä myöhemmin tuleville kuokkavieraillekin. Onneksi tuli tilattua nuorisoa varten muutama korillinen coca-colaa ja muitakin juomia riittävästi. Kaikki teki hyvin kauppansa ja vieraat viihtyivät. Nyt vieraat ovat jo poistuneet juhlatalosta, vaikka joku pieni tappelunnujakka taitaa vielä olla menossa?

Morsiusparin voimat loppuivat, mutta aurinkoisena päivänä voi nokoset ottaa vaikka omalla terassilla. Dagen efter, totesi tuore aviomies ja nukahti saman tien. Onneksi Mäkelä jäi auttamaan Aliisaa pöydän korjaamisessa ja tiskaamisessa.

Juhannushäät Villa Sohvissa

2010-06-25T17:25:00.001+03:00

Ah, vihdoinkin koitti Sohvin ja Jallen hääpäivä! Aamulla satoi ja nyt iltapäivällä näyttää tummia pilviä nousevan taivaanrannalle, mutta toivottavasti ei nouse ukonilmaa. Morsiuspari on jo lähdössä kirkolle, mutta Jallen lakeerikengät ovat jossain hukassa ja mitä ihmettä! Sohvin hääpäähinekin puuttuu. Huomaathan, että hevosten valjaat on koristeltu samoilla vaaleanpunaisilla ruusuilla, joita morsiusparillakin on.

Jalle rauhoittelee malttamattomana pihaa kuopivia hevosia ja rientää talolle hakemaan puuttuvat varusteet. Mennessään hän nappaa pitokikin tarjoamalta lautaselta muutaman lusikallisen Prinsessakakkua, ei sentään vielä hääkakusta lohkaistua, vaan Aliisan tekemää koekakua, jota tarjotaan ehkä kuokkavieraille.

------

Nyt kaikki hääparimme on jo kirkolla. Jalle on kiinnittämässä hevosia kirkon aidan vieressä olevaan puomiin ja Sohvi odottelee kaikessa rauhassa. Hääväkeä ei vielä näy, mutta onhan tässä aikaa vielä vihkitoimituksen alkamiseenkin. Kanttori kuuluu harjoittelevan kirkossa Kuulan häämarssia. "Kotimaista sen olla pitää", oli Sohvi päättänyt häämusiikkia valitessaan.

Sohvi on perinyt vanhan venäläisen päähineen isoisoäidiltään, joka mamman kertoman mukaan oli Venäjän keisarillisen hovin leipomossa leipomassa Viipurinrinkilöitä ihan tsaarin pöytään. Päähineen hän oli saanut itseltään tsaarin hovineidolta häälahjaksi. Olisikohan ollut itse Aurora Karamzin, joka tuohon aikaan nuorena neitinä oli hovissa, pohtii Sohvi mielessään.

--------

Kun nyt odottelemme vihkiparia ja hääväkeä kirkolta, viimeistelee pitokokki Aliisa ruokia ja asettelee ne kauniisti tarjolle. Kahvipöytä onkin jo valmiina. Pöydässä on Sohvin tilaama Prinsessakakku, jonka alakerros on päällystetty vihreällä marsipaanilla, yläkerta mantelirouhella koristellulla kermanvalkoisella marsipaankilla. Koristeena on vaaleanpunaisia ruusuja ja kehrättyä sokeria. Päällä leiskuu rakkauden liekki, mutta sen Aliisa aikoo sytyttää vasta illalla. Kun Sohvi toivoi yksinkertaisen tyylikästä koristelua, jätettiin kaikki marsipaanista sorvatut hääparit kakusta pois, mutta Aliisa kehräsi nyt aamulla koristeeksi ohutta sokerilankaa.

Pöytään tulee tarjolle vielä juhlarinkilä ja pikkuleipiä. Hyvät ässät taitavat ollakin jo pöydässä ja rinkilän keskellä on vadelmahillolla täytettyjä herrasväen leipiä. Tietysti pöydässä on myös leipäjuustoa. Apupojat ovat vielä vähän taitamattomia ja niinpä kahvikupit on katettu miten sattuu. Aliisa päätääkin harjoitella vielä kertaalleen tulokahvien tarjoamista poikien kanssa. Vaikka Ala-Raitin kaksoset ovat jo käyneet ainakin vuoden ellei kaksi ammattikoulun tarjoilijalinjaa, tarvitsevat he selvästi vielä valvontaa, Aliisa tuhahtaa. Erkillä on tarjottimella kahvikupit, Eero kantaa kahvipannua. Aliisan prikalla nisupullarinkilä ja isot kiekot leipäjuustoa - tottahan toki!

Ensimmäinen kuokkavieraskin ehtii jo norkoomaan kahvia. Naapurin vanha, vähän höpsö Aukustihan se siinä on. Hän ei tohdi lähteä kirkolle, mutta juo mielellään keittiön puolella kahvit hääparin onneksi ja menestykseksi. Tosin ensimmäisenä hänelle ei sitä olla kaatamassa, vaan ukko joutaa kyllä odottamaan siksi kunnes muutkin vieraat saapuvat juhlataloon.

Tarkastetaanpa samalla ruokapöydänkin antimet:

Oikeasta yläkulmasta lähtien pöydässä on ensin vadillinen Helsingin kauppahallista toimitettuja karjalanpiirakoita. Mykrän muorin tytär on ne leiponut aamulla ja lähettänyt pikavuorolla Jalasjärvelle. Sitten kulhossa on keitettyjä perunoita. Uusia tietenkin. Ruskeassa pytyssä on silakkarullia ja sitten kauniisti raidoitettua sinsallaa eli rosollia ja sen kanssa punajuurella värjättyä kermakastiketta. Sinisellä lautasella on suuri piimäjuusto, jonka on lähettänyt Sohville rakas ystävä, Mattilan Matleena. Viimeisenä on kurkkuviipaleilla koristeltu savulohi.

Tässä etupuolella on enemmän kasvis- ja lihapuolta. Ensimmäisenä on uutuusruoka, porkkanafooninki eli kerrospatee, jonka reseptin Aliisa on saanut maatalousnaisten pitokokkikurssilta. Pohjakerroksessa on porkkanaa, välissä valkoista fetajuustoa (vai olisikohan silputtua leipäjuustoa?) ja päällimmäisenä pinaattia.Seuraavana on rullasyltty ja sitten peruna- ja lanttulaatikko sekä suuri paisti. Lautaset ja juomat on katettu sivupöydälle.

-------

Mutta kas miten aika rientää. Tässä jo tuore aviopari J.P.H ja Sofia Nukkis, omaa sukua Kråk ovat kirkon edessä asettumassa häävaunuihin. Mukaan vaunuihin yrittää tunkea myös tytär Varma-Liisa Rinta-Kotsa, jonka Sohvi äsken tapasi ensimmäistä kertaa. Jalle ei ole huomaavinaankaan tytärtä, vaan heilauttaa kättä kuskille: "Antaa mennä vaan!"

Juhlat jatkuvat, vaikkakaan ei kaikkien mielestä hyvissä merkeissä. Varma-Liisa pääsi häätaloon ensimmäisten vieraiden kyydissä, mutta sulkeutui heti kylpyhuoneeseen poikansa Henrikki Alexander Rinta-Kotsan, 9 v. kanssa. Poika oli perinyt isoisänsä rauhallisen luonteen ja rauhoitteli temperamenttistä äitiään, joka pui vieläkin harmistuneena nyrkkiään. "Että pitikin tuon eukon tulla naimaan isäni, jota en vuosikymmeniin ole edes saanut tavata! Eikä edes kyytiin ottanut, mutta kyllä, kyllä minä vielä näytän!" "Äiti, rauhoitu jo, kyllä me näistä juhlista selviydymme."

Varma-Liisa ja Henrikki hiipivät pihalle ja kurkistivat Jallen työhuoneeseen. Siellä olisi puhelin, jos pitäisi vaikka kesken juhlien soittaa taksiauto paikalle. Ja olihan huoneessa hieno häälahjamattokin. Varma-Liisa katsoi kuuluvansa perheeseen, jolloin juhlaan ei tarvitse tulla lahja kädessä, eikä hänellä olisi siihen oikein ollut rahaakaan.

Onneksi on lämmin juhannusaattoilta, joten hääjuhlaa voidaan jatkaa avoimen taivaan alla, kuten oli suunniteltukin. Tulokahvit voidaan tarjota pihalla ja sitten morsiuspari jo asettuukin parvekkeelle ottamaan vastaan onnitteluja. Ensimmäisenä jonossa ovat pitäjän vanha rovasti ja ruustinna sekä apteekin herrasväki. Väkeä tulee niin paljon kuin etukäteen jo oli ajateltukin. Koko iso kirkko oli viimeistä penkkiriviä myöten täynnä pitäjäläisiä ja kauempaakin tulleita.

Rovastin onnittelupuhe oli sykähdyttävä. Sohvi pyyhki kyyneleitä ja tuntuipa Jallekin painelevan silmäkulmiaan.

Häälahjapöydälle tulvi lahjatavaraa. Oli arvokasta hopeaa, kimaltelevaa kristallia ja laadukasta posliinia. Jotkut emännät toivat itse kutomiaan pellavaliinoja ja olipa lahjapöydälle nostettu yöastiakin, joka tosin kuului kokonaiseen pesukalustoon. Komea käkikello piti panna lattialle, kun ei enää pöydälle mahtunut. Hovimestariksi värvätty Mäkelä toimi myös juomanlaskijana. Aliisa-neidin kuuluisaa kotikaljaa oli tarjolla, mutta olipa vieraille varattu viiniäkin. Onnittelumaljat kohotettiin oikealla sampanjalla. Huomaatko, miten kekseliäästi passariopojat olivat taitelleet ruokailuvälineet lautasliinan sisälle kääröiksi. Sitä ei edes Aliisa itse olisi keksinyt.

Vieraskirja on oikein nahkakantinen ja se on nostettu näkyvälle paikalle salin sivupöydälle. Kynää ei tosin näy missään.

Pihalla seisoo trumpetisti töräyttämässä vieraat tervetulleiksi. Lapset ja jopa kylän koirat leikkivät pihalla, mutta keitä tässä onkaan tulossa

Odotetut ystävät saapuivat sittenkin. Sohvin rakas talouskoulukaveri Mattilan Kristiina ja miehensä Maunu Nestori ehtivät sittenkin häihin!

Häälahjoja tulvii

2010-06-18T14:08:00.000+03:00

Nyt Sohvi ja Jalle kiittävät ja kumartavat. Postipoika toimitti häälahjapaketin jo hyvissä ajoin perille eikä malttamaton Sohvi voinut olla avaamatta sitä. Paketista paljastui komea hopeatarjotin, kahvikannu, nekka ja sokeriastia. Eikä siinä kaikki: tuli myös hieno jalallinen kristallivati ja lasikupukin. Kiitos, Ikolan Kaisa!

Sohvi on nyt oikein otettu (kuten Villiviinikin). Nämä ovat upeat ja pääsevät kunniapaikalle lahjapöydässä! Nyt lahjoja pidetään vielä kaapin perillä piilossa, etteivät kulkumiehet pääse vahingossakaan niihin käsiksi.

Kylän naisetkin ehtivät jo toimittaa pitäjänkuulun häälahjansa Jallen talolle. Kohistu lahja on jättiläiskokoinen ryijymatto ja mukana seurasi toive, että se toimisi vihkiryijynä. Siihen Sohvi ei sentään suostu, sillä kirkossa on oma, kaunis vihkiryijynsä eikä sinne omia mattoja ole tarvis viedä. Mutta ryijy saakoon paikkansa asianajaja Nukkiksen toimistossa, Sohvi lupasi.

Sohvi-neitiä alkaa jo vähän jännittää. Onhan tämä hänen ensimmäinen ja viimeinen avioliittonsa ja neiti Kråkista tulee rouva Nukkis. Onneksi ruokapuoli on järjestyksessä ja onpa pitokokki Aliisa Eufrosyyne Matilainen palkannut ammattikoulusta kaksi tomeraa tarjoilijapoikaakin: Ala-Raitin kaksoset Eeron ja Erkin. Pojat ovat vähän jäykkäniskaisia, mutta hoitavat kyllä hommansa, tiesi Aliisa kertoa. Aliisa värväsi myös timpuri Mäkelän hovimestariksi, jos sellaista tarvitaan poikain perään katsomaan.

Eilen nostettiin salin seinälle Sohvin itsensä kunnostama kustavilaispeili. Jalkalistoja ei Mäkelä ehkä ehdi laittaa paikalleen, mutta tuskin sitä juhlahumussa kukaan huomaa.

Jalle-herrakin osallistuu juhlavalmisteluihin. Hevoset on jo pesty ja harjattu etukäteen, erityisesti tämä Jallen lempihevonen, joka on maankuulun ravuri Eri-Aaronin jälkeläisiä.

Kaasosta ei vieläkään tietoa

2010-06-17T01:45:00.001+03:00

Sohvi jo vähän hermostui, kun kaasosta ei vielä ole tietoakaan. Onneksi tuli iltapäivälehdestä luettua, ettei Ruotsin Victoriallakaan ole kaasoa. Ei se silloin kovin suuri häpeä olisi J-järvelläkään, vaikka onkin mahtihäät tulossa. "Nuorten hömpötyksiä", tokaisi Jallekin, mutta milloinka miehet tällaisia asioita olisivat ymmärtäneet.

Sulhasmies tuossa männä ehtoona pohti, tohtisiko sitä vielä näin viime tingassa kutsua pääministerin häihin. Sohvi toppuutteli:"Antaa nyt olla, hänellä on varmaan muita kiireitä. Eikähän se edes asu täällä."

Mattilan väeltä tuli jo ajat sitten häälahjakin, mutta ei mitään tietoa paluusta Suomeen. Heidän piti jo ollakin Turussa, mutta olisikohan prisessahäät houkutelleet jäämään Tukholmaan? Lahja oli lähetetty Japanista express-lähetyksenä heti kun Mattilan nuoripari oli lähettänyt sähköpostilla heille tiedon tulevista häistä. Kun Matleena-ystävän paluusta koti-Suomeen ei Sohvi ole kuullut sanaakaan. Nyt ei ole tietoa siitäkään, ehtivätkö he Sohvin ja Jallen häihin ollenkaan. Hänet Sohvi olisi niin mielellään ottanut kaasokseen.

Mitä häälahjoihin muuten tulee, niin jo nyt on liikkunut sellaista huhua, että erityisesti pitäjän ikäneidot ovat toimittamassa Jalle-kullalleen hellyydellä ja rakkaudella yhteisvoimin tekemäänsä häälahjaa.Tietysti huhu kulki Sohvinkin korviin, joka nyt jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää. Pitokokki tiesi kertoa senkin, että lahja olisi pehmoinen kuin vauvan pylly Jallen alla ja sopisi erityisen hyvin asianajajan omaan valtakuntaan eli sivurakennuksen toimistoon. "Ne ryökäleet, vanhat heilat!" sihahti Sohvi. Onneksi pitäjässä sentään on kunniallisiakin ihmisiä, joten Sohvi tilasi Mäkelältä riittävän suuren lahjapöydän.

Tässä Mäkelä viimeistelee hääparin sampanjalaseille tarkoitettua pikkupöytää.

Leivonnat menossa

2010-06-15T18:11:00.000+03:00

Sohvi ja Aliisa aloittivat yhteisvoimin hääleipomukset Aliisan tuvassa jo eilen. Pikkuleipiä tulee tarjolle kahta sorttia: kanelissa ja sokerissa ruskeiksi pyöriteltyjä hyviä ässiä ja vadelmahillolla täytettyjä herrasväen leipiä. Pullakranssi syntyi Aliisan taitavissa käsissä ja Sohvi näperteli hääkarkkeja. Välipalaksi nälkäiset leipurit söivät karjalapiirakoita niin että vain kaksi jäi jäljelle.

[Ruskea pulla- ja piparitaikina on itse kovettuvaa ja valmiiksi tämän väristä, kotoisin muistaakseni Prisman hyllystä. Valkoiset leivonnaiset ovat talvella ostamaani massaa, joka on jo melko paljon kovettunut vaikka on ollut tiiviisti muovipussissa. Syntyi siitä sentään muutamat ruoat ja leivonnaiset. Rinkilää pitää varmaan vielä parannella lakalla.]

Sohville ei vieläkään ole valjennut, mitä se piimävelli oikein on. Vai keittoko se oli? Onko se samaa kuin juhannusjuusto tai punainen hera? Kertokaapa, pitäjän emännät! Leipäjuustot kyllä on jo valmiina...

Sohvi kysyy apua

2010-06-13T18:46:00.001+03:00

Pitäjänkuulu pitokokki, neiti Alisa Eufrosyyne Matilainen tuli päiväkaffeen aikaan tapaamaan Sohvia. Hänellä oli mukanaan ehdotus häätrahteerauksesta. Ei tietenkään paperilla eikä hintatarjouksen muodossa, sillä Alisa kyllä tietää mitä mikäkin maksaa, kuten tietää Sohvikin silloin kun on kyse vanhoista kirjoista tai Arabian pissapotista ynnä muusta kalustosta. Nyt vain on niin, että Sohvi on aika kokematon ruokapitojen järjestäjänä, vaikka oppikin monia asioita silloin nuorena Tampereen talouskoulussa.

Samalla Alisa (tai niin kuin pitäjäläiset sanovat: Aliisa) kävi tarkastamassa talon keittiötilat, jotka nyt tilapäisesti ovat vintillä. "Kovin on vaatimatonta tuomarskan keittiöksi", Aliisa tuhahtaa. "Tämä onkin tilapäinen ja poikamiehen entinen kyökki, en minäkään tätä hyväksy, mutta pakko on ja niin on Alisa-neidinkin tämä kestettävä", Sohvi huomauttaa napakasti. "Pitää tehdä ruoat valmiiksi jo viikolla ja tuoda sitten tuomarin rattailla vasta hääpäivän aamuna. On meillä sentään jääkaappi ja sähköhella, kuten Alisa voi omin silmin nähdä Vesikin tulee ja menee."

Tällaista häätarjoilua Alisa Matikainen ehdottaa Sohville:

Kirkolta tultua tarjotaan ensin nisupullaa, hyviä ässiä ja kaffit, kuten vanhaan jalasjärviseen tapaan on aina kuulunut (tietää Alisa kertoa). Sohvi huomauttaa tähän, että vanhaan helsinkiläiseen tapaan kuuluu ensin skoolata morsiusparin kanssa.

Ruoka tarjotaan näin suurissa pidoissa seisovasta pöydästä. Pöytään katetaan ainakin sinsalla, rullasyltty, keitetyt perunat, lanttulaatikko ja perunalaatikko sekä paisti. Aliisa ehdottaa uudempana tarjottavana porkkanafooninkia, jota sai maistaa muutama vuosi sitten Kauhajoella. "Siinä olisi kasvissyöjillekin syötävää, jos semmoisia täällä on", Sohvi arvelee ja muistaa itsekin lukeneensä kasvispateesta. "Ja juustoa pitää olla pöydässä myös, siis leipäjuustoa. En minä juhannusjuustoa tarkoita", Aliisa jatkaa ruokalistan luettelemista. Sohvi muistuttaa vielä karjalanpiirakoista ja savustetusta lohesta. "Ja keitettyjä kasviksiakin saisi olla pöydässä, mutta eiköhän jälkiruoaksi riittäisi se komea täytekakku ja kahvi?"

Mitä sanotte, kuulostaako oikealta vai puuttuuko jotain tärkeää? Sohvi on kuullut puhuttavan pernakropsusta puolukkahillon kanssa, mutta sitä hän ei halua häissään tarjota. "Pannukakkua ja vielä perunamuusilla!"

Remontti jatkuu

2010-06-12T19:15:00.001+03:00

Seinät on onneksi saatu tapetoitua, mutta Villa Sohvin keittiötä ei varmaan saada valmiiksi ennen hääpäivää. Kalustevalmistaja ei vaivaudu edes soittamaan viivästyksestä. Sohvi arveleekin peruuttavansa koko tilauksen ja teettävänsä kaapiston taitavalla timpuri Mäkelällä.

Tänään timpuri Mäkelä yhdessä Seinäjoen suunnalta tulleiden apulaistensa kanssa kuitenkin teki Villa Sohviin pöytiä. Toinen, se suurempi, tulee häälahjapöydäksi ja Sohvin arvioiden mukaan siirretään häiden jälkeen keittiöön. Toinen on soma pikkupöytä, joka on Sohvin mielestä oikea taideteos. Sille asetellaan tärkeänä päivänä hääparin omat sampanjalasit. Vieraskirjan paikkaa Sohvi vielä pohtii. Mahtuisikohan se lahjapöydän kulmalle?

Mäkelä entisöi parhaillaan vanhaa kustavilaispeiliä, jonka Jalle sattumoisin löysi paikallisesta romukaupasta. Sohvi aikoo vielä maalata kehykset kultamaalilla.

Sohvi miettii ankarasti häätarjoilua. Osaisikohan pitokokki leipoa karjalanpiirakoita, vaikkeivat ne oikein pohjalaishäihin taida sopiakaan? Mutta kotona Helsingissä oli tapana käydä hakemassa aina ennen juhlia hallista paistotuoreita piirakoita siltä, mikäs sen nimi nyt olikaan, Mykrän mummolta. Äiti-vainaan ja pappa-Kråkin muistoksi Sohvi haluaa nytkin piirakat pöytään.

Ensin morsian suunnitteli tarjoiluksi vain sampanjaa ja täytekakkua, mutta onneksi pitokokki, neiti Matilainen osasi valistaa, että ei se oikein käy. Kyllä pitää olla oikeat ruokahäät. Savukalaa nyt ainakin tarjotaan, mutta muuten Sohvi ainakin on vielä ymmällä. Kokki varmaan osaa ehdottaa sopivia ruokalajeja. Jallesta ei tähän ole apua, varsinkin kun hän on melkein joka päivä ollut Vaasassa. Siellä on menossa joku iso oikeudenkäynti, perintöriita tai jotain sellaista.

Sohvi ahertaa

2010-06-11T12:50:00.000+03:00

Sohvi löysi vanhan aitan vintiltä tämmöisen antiikkipiirongin, jota mallasi saliin:

Hyvinhän se sinne sopii, mutta vaatii kyllä vielä pientä restaurointia. (Miten te saatte leikattua palsapuusta kauniita kappaleita? Minä saksin, mutta ilmeisesti sakset eivät ole paras mahdollinen työkalu.)

Sohvi ahersi myös ompelusten parissa. "On se vaan niin hyvä, että tuli talouskoulu käytyä nuorena", Sohvi tuumasi ja ommella surautti terassille uudet tekstiilit.

Pitkälle penkille tarvittiin pehmuste ja samalla Sohvi ompeli muutaman pikkutyynyn. Hääpukukangasta tuli ostettua "riittävästi" (kun halvalla sai), joten taloudellisena naisena päätti Sohvi tehdä kankaasta vielä kaksi pöytäliinaa. "Aina näille käyttöä riittää, teen vaikka ikkunaverhot sitten myöhemmin", hän arvelee. "Tämän suoraa sanottuna aika vaatimattoman puutarhapöydän ääressä syödään hääkakkua ja toinen liina on tietysti tarjoilupöydällä", Sohvi suunnittelee.

Kiirettä pitää remonttimiehelläkin

2010-06-08T01:30:00.001+03:00

Muutamia kuvia todistamassa, että häätalon remontti edistyy, mutta onhan timpuri Mäkelä maankuulu kätevyydestään. Nytkin hän tapetoi huoneita oikein vauhdilla. (Joku voisi luulla, että nämä ovat nukkiksen saranoituja etuluukkuja, mutta ehei!)

Jallen toimiston etuseinän mustanpuhuvasta tapetista meinasi tulla suuren luokan riita. Sohvin mielestä tätä nimenomaista kuosia ei olisi pitänyt ollenkaan käyttää, varsinkin kun jo vanhastaan toimiston seinät on tapetoitu Sohvin makuun kovin riemunkirjaviksi. Ja kun ikkunanpokatkin ovat vielä mustat! Johan tuota aremmat asiakkaat säikähtävät. "Antaa säikähtää, minähän en köyhiä palvele, menkööt kunnan oikeusapuun", Jalle tuiskahti ja piti päänsä. Kaiken lisäksi hän määräsi Mäkelän tapetoimaan vinttihuoneen päätyseinät tällä samalla tapetilla. Siinä kohtaa Sohvilta pääsi itku ja Jallekin taisi säikähtää.

Senköhän takia Jalle vei morsiamen katsomaan yläterassille ilmestyneitä puutarhahuonekaluja, jotka Mäkelä oli viikonlopun aikana tehnyt kotonaan ja aamulla vaivihkaa nostanut terassille. "Nyt on jo pitkät penkit ja pöydät odottamassa häävastaanottoa, vaikkei niitä vielä muille näytetä", Jalle kehuu. "Taidammekin ottaa vieraat vastaan tässä portaiden yläpäässä, vai mitä Sohvi?" Jalle tuumaa. Kyynelet kuivuivat hetkessä, oli ne niin kauniita mööpeleitä ja juuri Sohvin makuun.

Pitäköön Jalle toimistonsa minkä värisenä lystää! Salista ainakin tulee mieluista, samoin sänkykamarista. Sohvi on oikein ylpeä tästä salin uudesta sohvasta ja pöydästä, mutta uunin kipinäsuojaa saa Mäkelä vielä vähän korjailla. Se onkin arvokas, sillä Mattilan väki oli lähettänyt sen oikein express-lähetyksenä Japanista asti, että lahja varmasti ehtisi häihin.

"Mutta mistä saisimme sampanjalasit", Sohvi aprikoi. Toivottavasti pitokokki tuo ne tullessaan tai sitten Jallen pitää ehdottomasti lähteä Seinäjoen tavarataloista hankkimaan.

Tuli kiire laittaa kutsut matkaan

2010-06-03T17:48:00.002+03:00

Jalle oli jo eilen tipauttanut muutaman hääkutsun paikallisiin postilaatikoihin. Tärkeimmille näet, kunnan tiedottajalle ja sen semmoisille staroille. Sohville tuli nyt kiire nuolla postimerkit muihinkin kutsuihin ja varmuuden vuoksi panna yksi kortti tännekin. Laatikollinen kutsuja vietiin jo postiin.

Sohvi pahoittelee sitä, että kortin erikoisen kaunis muoto, vaaleanvihreä väri ja hieno käsin tehty paperilaatu eivät näy kuvassa. Jalle halusi välttämättä tittelit korttiin, ettei pitäjän mahtiväki luule hänen tavallista puotipuksua naivan vaan oikein kauppiaan Helsingin Töölästä. Senkin Jalle oli lisännyt korttiin, mutta onneksi Sohvi pääsi oikolukemaan vedoksen kirjapainossa ja pyyhki viimeiset sanat kiivaasti pois. Hänhän on jo muuttanut kirjatkin tänne eikä enää ole helsinkiläinen. Kaupasta ei koskaan tiedä, vaikka hän sellaisenkin vielä perustaisi ja sen verran liikenaista Sohvissa on, että pieni mainos on aina paikallaan.

Pariskuntamme vihitään juhannusaattona. Se tosin voi hiukan rajoittaa vierasmäärää, mutta asialle ei mahda mitään. Sohvi haluaa ehdottomasti olla juhannusmorsian, sanovat muut mitä sanovat.

P.S. Rouva Varma-Liisa Rinta-Kotsa, omaa sukua Nukkis Seinäjoelta sai myös hääkutsun. Kaikki varmasti muistavat, että kyseessä oleva rouva on Jalle-herran tytär ensimmäisestä avioliitosta Elisabeth Auruura Håppelströmin kanssa.

Hätä keinot keksii

2010-06-01T15:12:00.000+03:00

Valitin eilen toisessa blogissani hääkakkujen kalleutta. Sohvi-neiti oli samaa mieltä: ei tilata kaakkua netistä, vaan paikalliselta kondiittorilta. Ei nyt siltä, jonka maineikas liike on kaupungilla ja joka järjesti kuulemma viimeksi Jallen syntymäpäivät, vaan toiselta. Kotonaan taidokkaita leivonnaisia leipova Aliisa Eufrosyyne Matilainen -niminen pitokokki lupasi tehdä kakun ja huolehtii muutenkin Sohvin ja Jallen häätarjoilusta.Sohvi oli osuuskaupalla kuullut kehuttavan neiti Matilaisen taitoja.

Sohvi ja Aliisa Eufrosyyne tapasivat aamupäivällä ja löysivät heti yhteisen sävelen. Sohvi saa häihinsä oman lempikakkunsa, Prinsessakakun kaksikerroksisena. Alaosaan suunniteltiin vaaleanvihreää marsipaania ja yläosaan valkoista marsipaania, johon Aliisa Eufrosyyne lupasi kehittää oman erikoisversion vain näitä häitä varten. "Saisikohan siihen vielä kehrättyä sokeria koristeeksi? Ja marsipaaniruusuja? Sohvi tiedusteli. "Kyfllä onnistuu, mutta hääparin tekeminen kakun päälle on vaikeampi asia. Kävisikö esimerkiksi lemmenliekki koristeeksi?" Koska nyt vihitään avioliittoon pitäjän merkkimies ja helsinkiläisneito, tulee häistä suuret, oikeat mahtihäät. Jalle antoikin ohjeeksi teettää niin suuri hääkakku, että varmasti riittää vaikka kuokkavieraille.

Timpuri Mäkelä lupasi tehdä terassille suuren pöydän. Keittiökalusteet eivät vieläkään ole tulleet, mutta ei haittaa. Pitokokki tuo kaiken valmiina taloon ja koska hääpäivät ovat aina aurinkoisia, voidaan vastaanotto järjestää terassille.

Kuten tarkkaavaiset Jallen ja Sohvin ystävät ovat jo laskeskelleet, niin kolmaskin kuulutus on luettu eikä esteitä ole ilmaantunut. Vain kaaso puuttuu ja se Sohvia huolettaakin. Mattilan Kristiinaa hän vähän ajatteli, mutta Kristiinasta ei ole kuulunut pihaustakaan. "Olisikohan täällä kylällä tai naapuripitäjässä joku sopiva kaasoehdokas? Kun tällainen vanhempi naisihminen ei halua mitään hullutuksia häihinsä, ei leikkejä eikä morsiamen ryöstöä, ei edes morsiussaunaa, niin kaaso kyllä pääsisi aika helpolla", Sohvi kyselee.

Lakisääteinen lepotauko

2010-05-30T17:53:00.001+03:00

Villiviini on näperrellyt Villa Sohvin parissa. Yläkerran, tai siis tietysti koko huvilan kattoa yritin viimeksi kiinnittää paikalleen, mutta on se vaan niin hankalaa, kun yrittää minikokoisella halpisruuvimeisselillä ruuvata minikokoista ruuvia. Harmi kun ihmisellä ei ole kolmea kättä: yhdellä pitäisi katonpuolikasta paikallaan, toisella ruuvia paikallaan ja kolmannella vääntäisi ruuvia kiinni. Sen takia tulinkin pienelle tauolle, mutta ei ole helppoa tämän "lakisääteinen" taukoilukaan. Nimittäin keskisormessa on paksu laastarituppo, joka pakottaa sen sormen lepotilaan. Leikkasin välipalaksi jälkiuunileipää erittäin hyvällä ja kärjestään erittäin terävällä leipäveitsellä. Ei tarvitse kai enempää selostaa?

Ennen katon kiinnittämistä tapetoin sitä sisäpuolelta ja kiinnitin kattoikkunat paikalleen, niin ja verhot kattoikkunoihin. Kamera-asia on edelleen ratkaisematta eli en saa kuvia koneelle, mutta toisaalta kovin kummallisia kuvauskohteitakaan ei tässä ole nyt syntynyt.Yläkerta on matalaa, yhtenäistä tilaa, joten katon lappeet muodostavat vinttihuoneen sivuseinät. Päädyt olen tapetoinut jo aikaisemmin.

Liimaa, liimaa, enemmän liimaa

2010-05-27T18:37:00.001+03:00

Ajattelin tekaista pienen kustavilaispöydän Sohville - ja teinkin - mutta samalla melkein liimasin kiinni tietokonepöytääni kaiken irtoroinan, mitä pöydällä oli. Isossa liimatörpössä nimittäin on iso suuaukko ja jos korkki ei ole kunnolla kiinni, niin johan siitä holahtaa ainakin neljännesdesilitra liimaa pöydälle. Kannattaa siis tarkistaa, että korkki on kiinni.

Pyöreä sohvapöytä on nyt kuivumassa ja odottaa vielä maalausta. En ehkä saisi sitä muutenkaan kuvattua, sillä kamera temppuilee tuntemattomasta syystä. Pöydän jalkana on lankarulla ja pöytälevy on leikattu pahvista, jonka reunustin taannoin saamallani kapealla reunapitsillä. Sen sain täältä. Samassa synttärilähetyksessä Outilta tuli monta muutakin ihanuutta, jotka näytin täällä, omassa blogissani noin viikko sitten. Kaikille on käyttöä!

Alun perin ajattelin tehdä Villa Sohvin saliin ajan mukaisen kääntöpöydän, mutta nyt ei energia vielä riittänyt siihen. Ehkä toiste, mutta ainahan sitä talossa pöytiä tarvitaan. Oli tämä sentään sadepäivälle sopivaa puuhaa, kun ei pihallekaan ollut asiaa.

Taas vähän näperreltiin

2010-05-25T20:02:00.001+03:00

On se Mäkelä vaan taitava timpermanni, kun sai jo tapetoitua vinttikerroksenkin melkein valmiiksi.
Sinne kuulemma rakennetaan vierashuonetta ihan vaan sen varalle, että Jallen tyttären on nopeasti etsittävä itselleen uusi kortteeri. Sohvi ehkä ei ole yhtä innostunut asiasta kuin Jalle, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Tytär lapsineen ei toistaiseksi ole ilmoittanut muuttavansa sieltä Seinäjoen suunnalta. Ainakaan paluusta lapsuuden maisemiin ei Sohvi ole kuullut sanaakaan. Seuraamme tilannetta.

Sohvi ja Jalle kantoivat juuri äsken vanhan kustavilaissohvan saliin. Se oli uudelleen verhoiltavana, mutta Sohvi oli jo aikaisemmin päättänyt itse uusia kuluneet kultaukset. Se siis on vielä tekemättä, mutta pönttöuuniin sytytettiin kuitenkin valkeat ja katsokaas miten hienosti sohva sopii yhteen vanhan uuninkin värityksen kanssa!

Sohvia kiinnostaisi kovasti sohvan historia, mutta toistaiseksi Jalle ei ole suostunut kertomaan mistä se aikanaan oli hänen työhuoneeseensa tupsahtanut. Seuraamme tilannetta.

Uutta mökkirintamalta

2010-05-19T20:09:00.000+03:00

Sohvin ja Jallen taloremontti edistyy hitaanlaisesti. Mäkelä yrittää parhaansa, mutta keittiökalusteita joutuu vielä odottamaan. Onneksi on se vanha vinttikerroksen hella-jääkaappiyhdistelmä, jos ei muita rupea pian kuulumaan. Ja onhan häihinkin sentään vielä aikaa. Jotain onneksi on tapahtunut:

Sänkykamarissa on kangastapetit seinillä ja kalusteet hankittuna. Sisustusliike myi samaa päiväpeittoon sointuvaa kuosia myös sohvatyynyjä ja peilipöydän jakkaraa varten.

Sohvi pani muutamia perennoja kasvamaan komeaan uuteen istutusruukkuun, jonka osti osuuskaupan puutarhaosastolta. Taimet ovat jo oikein hyvällä alulla, kuten näkyy.

Vaikka häihin tosiaan on vielä aikaa, toi kräätäri jo sulhastakin oikein kotiin sovitettavaksi. Jalle mietti pitkään tämän ja vihreäruutuisen kuosin välillä, mutta lopulta sitten kuitenkin päätti hyväksyä tämän tyylikkään harmaan raakasilkin, jota seinäjokelainenn kangaskauppias oli osannut varata juuri sopivan määrän. Hatun sulatkin sointuvat hyvin takin kanssa yhteen.

Remontti edistyy, häät lähestyvät

2010-05-15T02:24:00.000+03:00

Villa Sohvin remontti sujuu ripeää vauhtia, vaikka tuleva emäntä onkin jo kertaalleen vaihdattanut salin tapetit ja petsauttanut keittiön puolipanelit kahteen kertaan. Mäkelä on tomera timpuri, mutta Sohvissa hänkin kohtasi voittajansa. Huoneet siis ovat hyvässä mallissa, mutta huonekalukauppaan ei vielä ole pariskuntamme ehtinyt. - Mutta onhan jo sänky valmiina, virnisteli Mäkelä puoliääneen Jallelle, mutta varmisti ensin ettei Sohvi kuule. Ei hän tällaisia puhelisi kaupungilla.

Keittiökalusteita pitää odottaa vielä monta viikkoa, mutta onneksi talossa on poikamiesaikainen minikeittiö, jossa on keittolevyt, tiskipöytä ja jääkaappi. Kyllä niilläkin alkuun pääsee ja saa keitettyä Jallelle terveellistä Pajalan puuroa, jota äiti aina mainosti Sohville pitkän ikänsä salaisuutena.

Muutkin asiat etenevät. Sohvi suunnittelee parhaillaan hääkutsuja ja lähettää ne varmaan jo ensi viikolla. Hääjuhla ja tarjoilut ovat vielä kokonaan suunnittelematta eikä kaasosta ole tietoakaan. - On siinä se etu, ettei ainakaan tarvitse mennä mukaan näihin nykyajan polterabend-höpötyksiin. Vaikka olisi se morsiussauna sentään mukava kokea kerran elämässään, Sohvi miettii. Sitähän tuo Kristiinakin aina kehuskeli. Kristiina! Ryhtyisiköhän Kristiina kaasoksi? Jos siis on palannut Suomeen.

Kuulutukset luetaan varmaan jo ensi sunnuntaina, siis ensimmäiseen kertaan. Vasta kolmannen kerran jälkeen on lupa astella vanhalle jalasjärveläiselle vihkiryijylle. Lähtisiköhän tuo Jalle kirkkoon kuuntelemaan niitä? Oikeastaan kai kuulutukset olisi pitänyt ottaa siellä vanhassa kotiseurakunnassa Töölössä, vai Taivallahtikohan se nykyisin on. Siellä ehkä joku tuttukin huomaisi tämän suuren uutisen, ainakin Kirkko ja kaupunki -lehdestä. - Mutta kun ehdin jo vaihtaa kirkonkirjat tänne uuteen kotipaikkaan, niin mitäpä sitä enää haikailla synnyinkaupunkinsa perään, Sohvi tuumaa ja tirauttaa pienen, haikean kyyneleen.

Jallen luottokräätäri löysi kuin löysikin Seinäjoelta sulhastakkiin arvon mukaisen raakasilkkikankaan. Väri ei ollut toiveiden mukainen, vaan arvokkaasti hiirenharmaa. Kaulukseen hän sentään osti palan rohkeaa aprikoosinväristä kangasta. Kangasnäytteet tuotiin illalla taloon, mutta Jalle ei ole vielä nähnyt niitä. Käräjäoikeudessa nimittäin on menossa visainen juttu ja ilta menee myöhään. Ukkotuomari näet pitää periaatteenaan, että turhaan ei tässä tuomiokunnassa juttuja lykätä. Sohvi ei tiedä, millaisesta jutusta tällä kertaa on kysymys. - Eikä niitä passaa kylillä huudellakaan, Jalle opasti tulevaa vaimoaan.

Kräätäri, joka on erikoisen puhelias mies, muuten väitti Seinäjoella nähneensä vilaukselta yhden jalasjärveläisen nuorenparin viilettämässä kaupasta toiseen, neiti edellä ja herra perässä. - Etteivät vaan olleet samoilla asioilla, kräätäri epäili, muttei ollut ehtinyt tarkkailemaan, missä liikkeissä nuo kävivät. Toivottavasti ei tämän toisen sulhasmiehen takin ompelulla ole yhtä kiire kuin Jalle-herran häätakilla. Ainakaan hän ei saa tätä samaa kangasta, sovin kauppiaan kanssa varmuuden vuoksi ettei myy muille, kräätäri vahvistaa Sohville.

Jalle häpesi ja ...

2010-05-10T02:07:00.000+03:00

Juu, Jalle häpesi syvästä kolttosiaan, mutta lupasi parantaa tapansa tunnustettuaan häpeissään nämä poikaporukan kanssa tekemänsä reissut Sohville. Asiat on puhuttu selviksi, pyydetty anteeksi ja annettu anteeksi. Sohvin tuntien uskon Jallen kyllä pysyvän kaidalla tiellä tästä eteenpäin. Eikä Jallen ukkovarpaan kihti taida kovin usein sellaisia retkiä kestää muutenkaan?

Tosiaan, kirkonkansliassakin tuli käytyä kuulutuksia hakemassa. Joko mainitsin, että vanha rovasti evästi nuortaparia sanoilla: "Avioliitto on aikuisten asia"? Sanat painettiin visusti mieleen, kuten muutkin rovastin evästykset.

Kihlasormukset on toistaiseksi vielä hankkimatta, mutta tuonhan ehtii. Sen sijaan kräätäri löysi vallan kaunista kangasta sulhasen hääshakettia varten. Se on tukevaa, hyvää verkaa ja väriltään vihreää, punaisilla ruuduilla. Romanttisena miehenä Jalle haaveilee persikan värisestä luonnonsilkistä, joten kräätäri lupasi käydä Vaasassa katsomassa, löytyisikö sieltä sopivaa kangasta. Palttinainen kalvosinpaita on jo ommeltu, sillä Jalle haluaa käyttää uusia helmikoristeisia kalvosinnappejaan, jotka Sohvi aikoo antaa kihlajaislahjaksi sulhasmiehelle.

Mahtoikohan naapurin Kaisakaan ehtiä näin äitienpäivänä kirkkoon kuuntelemaan, että luettiinko siellä jo ääneen ensimmäinen kuulutus neitsy Sofia Kråkin, Töölön seurakunnasta ja nuorimies, asianajaja J.P.H. Nukkiksen, tästä seurakunnasta, aikeista astua avioliiton säätyyn?

Jalle on kaikessa hiljaisuudessa ja salaa Sohvilta tilannut häämatkankin, jotta timpuri apulaisineen saisi rauhassa remontoida talon valmiiksi. Salin raitatapetti näet meni vähän vinoon, kun Sohvi oli kaiken aikaa vahtimassa Mäkelää. Nyt tosin Sohvin aika menee häiden suunnittelussa ja etenkin vieraslistan laadinnassa. Kaasokin on vielä hakusessa, kun ei uudella paikkakunnalla ole vielä tuttuja, eikä sieltä Tuusulan kulmiltakaan ole tullut mitään tietoa siitä, onko Ylä-Mattilan väki jo kotiutunut.

Jalle-herra esittäytyy

2010-05-02T19:09:00.000+03:00

Jallen oli pakko päästä esittäytymään:

Kuten kuvasta näkyy, on herra vähän raihnaisessa kunnossa. Olisikohan vapun vietto mennyt vähän överiksi poikaporukalla vai mistä on kysymys? Paita repsottaa ja sukkakin on lähtenyt jalasta. Kengistä ei ole tietoakaan. Ja jos oikein näen, harittavat kunnon asianajajamme silmätkin miten sattuu. Onneksi tukena on oman talon seinä. Jalle kukaties onkin yöpynyt toimistossaan viime yön? Toimisto on huvilan päädyssä ja sinne pääsee mukavasti suoraan pihalta luikahtamaan. Huone on karusti sisustettu, sillä naisen kädenjälki vielä puuttuu. Onneksi lattialla on sentään äitevainaan ompelema paksu matto.

Jalle muuten ehti jo kosiakin Sohvi-neitiä ennen vappua. Onneksi ehti, sillä miten olisikaan käynyt, jos tällainen resupekka olisi kosinut kunniallista Sohvia? Sohvi lupautui eikä hän hevin peru puheitaan. Sormuksia tosin ei vielä ole ehditty hankkia eikä sopia hääpäivästä, mutta kuulutuksille pariskuntamme aikoo lähteä heti huomispäivänä. Sitä Jalle vielä miettii, pitäisikö pyytää ettei kirkkoherra lukisi kuulutuksia ääneen kirkonmenoissa. Tulisi vähemmän puheita, etenkin kun sitä tosiaan tuli eilen ja toissailtana kylillä mellastettua, mitäs kun viimeisiä poikamiesiltoja oltiin viettämässä...

Kihlauksen kunniaksi Jalle nimesi talonsa Villa Sohviksi, joka seikka ilahdutti suuresti morsianta, kuten sekin, että Jalle lupasi taloon täysremontin. Timpuri Mäkelällä oli onneksi vapaata ja hän aloitti heti remontin tapetoimalla sänkykamarin seinät Sohville mieluisalla tapetilla.Vaikka talo on iso ja komea, niin korjaamista riittää eikä kaikkia vinoja seiniä edes Mäkelä saa oikaistua. Tuon pönttöuunin Sohvi halusi ehdottomasti vaaleanpunaiseksi. Kylpyhuoneen kalusteetkin käytiin yhdessä valitsemassa, eikä näin kauniita ruusunkukilla koristettua vessanpyttyä ole varmasti toista koko pitäjässä. Ammekin kuuluu samaan sarjaan.

Arvonta suoritettu

2010-05-01T23:54:00.000+03:00

Toisessa eli Villiviinin blogissani ollut arvonta-kysely on ratkennut. Asianajaja J.P.H. Nukkiksen valvoessa toimitusta nostin tiukalle rullalle käärittyjen nimien kasasta voittajaksi Outin blogista Pappi puikoissa. Oikein paljon onnea!

Häätakki jo tekeillä?

2010-04-29T18:26:00.000+03:00

Sohvi sitten kävi eilen ajelulla päätään selvittämässä ja asioita miettimässä. Tytärpuolen ilmaantuminen maisemiin ottaa edelleen koville, eikä Sohvi sitä aio heti unohtaakaan. Tiedä, vaikka olisi vain perintöjä kärkkymässä, kun minusta kuuli? Sohvi miettii.

Jalle lähti aamulla kräätärille takkia teettämään. Tulisikohan siitä perätä häätakki? Vaatturimestari tässä huomauttaa, että on kovin vaikea löytää Jalasjärveltä sopivaa takkikangasta, varsinkin kun sen pitäisi mallata yhteen Jallen rakkaan mustan, komeasti kirjaillun liivin ja vanhan lierihatun kanssa. Niistä hänet oikein tunnetaan paikkakunnalla. Nytkin hän oli tervehdyssanoja lausumassa samoissa tamineissa tilaisuudessa, jonne juhlpuhuja oli tuotettu oikein pääkaupungista asti.

Kuten kaikki paikkakuntalaiset tietävät, Jalle on arvostetun Nukkis & Minin pääomistaja ja firman ainoa lakimies. Jalle on hän tavoilleen uskollinen poikamies, vakaa ja yksitotinen eikä missään tapauksessa halua hylätä kotimaakunnan vanhoja tapoja. Nyt uuden takin takin teettäminen saa kräätärin kulmat kohoamaan ja osuuskaupan nurkalla kärkkyvien akkojen suut laulamaan.

Sohville valjastettiin aamulla hevonen rattaiden eteen ja niinpä ajeli koko päivän pitkin ja poikin Pohjanmaata ja poikkesi Seinäjoellekin. Sieltä hän ostaa hupsauttti itselleen tyylikkään juhlamekon. Varmuuden vuoksi, ettei ainakaan siitä jää sitten se yksi asia kiinni, tuumasi hän itsekseen. Juhlaleningin ostaminen oli terapiaakin, sillä ennen sitä Sohvi kävi vaivihkaa kurkistamassa, näkyisikö Jallen tytärtä rivitaloasuntonsa pihalla. Oli se siellä, komea punatukkainen, pyöreäposkinen nainen haravoimassa pihaa äreä ilme kauniilla kasvoillaan. Sohvi jatkoi kiireesti matkaa.

Vakava paikka

2010-04-28T01:24:00.001+03:00

Jalle-herra pamautti sellaisen yllätyksen Sohvi-neidin silmille, että siinä jo melkein haettiin kapsäkkiä esille. "Nolo tapaus ja vielä ennen kuin oli ehditty taloksikaan asettua", Jalle tuumasi mielessään. Hän sai käyttää kaikki diplomatian keinot tyynnyttääkseen Sohvin - ja nehän tuo maailmanmies osasi, Sohvi puolestaan arveli mielessään. Naineen miehen kelkkaanko sitä tässä on tultu, olkoonkin että tämä väittää olevansa kunniallinen leskimies. Huijasi minut tulemaan tänne saakka. Eikä edes kertonut, että se oli se Håppelströmskän liero, se akkansa.

Viimeisenä keinonaan tuo - Sohvin mielestä värkkäri lipevään tyyliinsä - nyt ehdottaa, että josko sitä vihille? Siitäpä Sohvi pillastuu lopullisesti ja purskahtaa sydäntä särkevään itkuun. "Vai noin sinä minut ostat, senkin liero ja kastemato. Houkutat tänne viattoman neiti-ihmisen ja vasta viime hädässä ja varmaan vahingossa kerrot, hunsvotti, että sulla on tyy-tär", Sohvi nikottelee. "Kas ettet jo sänkyyn ennen näitä paljastuksias houkutellut. Vielä vihille meinaat viedät? Ja käpälät irti, minen sun klääppimisistäs perusta!"

Sohvi lähtee ja pamauttaa oven perässään kiinni. Vasta huoneessaan hän hävahtuu ja oikein ääneen ihmettelee: "Mitä, tosissaankohan se minua kosi vai pilan päiten?"

"Tätä on nyt mietittävä tarkkaan ja kaikessa rauhassa. Mahtaisikohan tuo Jalle kuitenkin leppyä aamuun mennessä ja valjastaa mulle sen hitammaan ravurinsa, mikä sen ruskean ruunan nimi nyt onkaan? Väitti sitä rauhalliseksi ja kiltiltähän se nytkin tuolla tallin edessä näyttää. Jos ajelisin edes takaisin, vaikka Parkanoon. Pääkin siinä tuulettuisi." Sohvi päättää tiedustella asiaa heti huomenissa Jallelta.

"Vaikka äiti aina sanoi, että älä anna auringon laskea vihasi päälle, niin nyt en kyllä heti mene kysymään sen asian laitaa, vaikka oli sitä syytä minussakin." Ja niin Sohvi vihdoin nukahti pehmeän täkkinsä alle, sen talouskoulussa tehdyn.

Pieni anteeksipyyntö tai kaksi

2010-04-25T17:23:00.000+03:00

Ensin Villiviini pyytää anteeksi sitä, että vuosiluvut taitavat vähän vipata tässä tarinassa. Sohvi, Jalle ja Mattilan väki elävät selvästikin noin 1950-lukua tai korkeintaan 60-luvun alkua, ajelevat hevosella ja niin edelleen. Toisaalta Matleena naputtelee uutta läppäriään, josta ei 50-luvulla kukaan osannut edes unelmoida. Nukkiksen asianajotoimisto mainostaa, että se on perustettu niin aikaisin kuin vuonna 1974. Mattilan emäntä saa perinnön vuonna 2010!

Vaikka miten yritän sovitella tarinan vuosikymmeniä toisiinsa, niin pakko on nostaa kädet pystyyn ja antaa Jallen ja Sohvin kehitellä romanssiaan vireässä 88 vuoden iässä. Ehkä noin nuorekkaan parin ikään ei kannata kiinnittää huomiota sen enempää ja ainakin hevospeli sopii heidän tyyliinsä autoa paremmin. Vai olisikohan Jallelta otettu ajokortti pois esimerkiksi hurjastelun takia?

Sohvi siis tutustuu paikallisiin oloihin ja elämään. Hänen on myös sopeuduttava todelliseen pommiin, jonka Jalle juuri eilen räjäytti: Jalle onkin ollut naimisissa! Ja arvatkaapas, kenen kanssa? No, Elisabeth Auruura Håppelströmin entinen aviomieshän se tässä Sohvi-neitiä vikittelee.

Vaikka onkin kokenut lakimies ja puolustanut kunnialla päämiehiään monissa vaikeissa oikeudenkäynneissä, joutuu Jalle nyt tiukkaan paikkaan Sohvin kuulustelussa. Sohvin elämä pyllähti jälleen kerran täyden kierroksen ympäri.

"Mitä ihmettä, miksei Jalle ole tätä aikaisemmin kertonut? Minä olen kunniallinen neiti-ihminen enkä nuorempanakaan ikinä ruvennut tekemisiin ukkomiesten kanssa, saati entisen ystävättäreni aviomiehen kanssa. Mitä Jalle minusta oikein luulee?" Sohvi huutaa. Sinuttelukin unohtuu, sillä tätä hän ei todellakaan olisi uskonut Jallesta. "Onko hänellä lapsiakin ja minne vaimo on joutunut?"

"Anna minun kertoa totuus, sillä minä olen rehellinen mies", Jalle pyytää kauniisti ja kertoo ääni vapisten surullisen tarinan. "Mehän seurustelimme Sohvin kanssa silloin opiskeluaikanani Helsingissä, kuten Sohvi hyvin muistaa. Olin silloin vakavissani, mutta rutiköyhä lakitieteen ylioppilas, joka ei olisi voinut edes kihlautumista ajatella. Sohvi ei tiedäkään, miten monta kertaa olisin halunnut häntä kosia." ("Pyh, sen kun puhuu, rikas isä sillä oli", Sohvi ajattelee happamana itsekseen.)

"Isälläni tosin oli Seinäjoella suuri lakiasiaintoimisto, mutta opinnot sain kustantaa ilman isän apua. Äiti joskus lähetti palvilihaa ja muutaman satamarkkasen rahaa", Jalle jatkaa. "Sitten syttyi sota ja minäkin jouduin rintamalle, ensin talvisotaan ja sitten siihen toiseen sotaan. Välirauhan aikana ehdin onneksi saada opinnot valmiiksi, mutta sitten alkoikin uusi sota. Haavoituin ja jouduin sotasairaalaan. Siellä oli lääkintälottana tämä hyvin tuntemasi rovastin tytär Elisabeth Auruura Håppelström."

"Sohvi arvaa, miten siinä kävi. Me rakastuimme, mutta koska lottien säännöt olivat tiukat, saatoimme vain kaukaa katsella toisiamme. Tai no, vaihtoi se lottasisar siteitäni ja otti joskus kädestä kiinni, mutta eihän seurustelu olisi tullut kysymykseenkään niissä oloissa. Elisabeth Auruuralle työ sotasairaalassa oli kuitenkin niin raskasta, että hän päätti anoa pääsyä kotiin ja jatkamaan opiskelua Kauhajoen kotitalousopistossa. Näin tapahtuikin. Minäkin pääsin pariin kertaan lomalle ennen kuin jouduin niihin sodan loppurytinöihin. Hyvä, kun hengissä selvisin enkä siellä ehtinyt ajatella enempää Sohvia kuin Elisabeth Auruuraakaan."

"Kun sitten palasin kotiin Seinäjoelle, oli siellä kirje odottamassa. Sen oli kirjoittanut ankara rovasti Håppelström. Hän kysyi, aioinko ottaa vastuun ja viedä hänen viattoman karitsansa vihille. Lapsi syntyisi vielä ennen joulua. Niin meidät sitten vihittiin pyhäinmiesten päivänä ja ainoa tyttäreni Varma-Liisa Nukkis syntyi aviolapsena joulukuun kuudentena vuonna 1944, tätinsä syntymäpäivänä. Tätä vanha rovasti piti nimenomaisena merkkinä taivaasta, sillä olihan Tiltu Eufrosyynekin hänen oman vaimonsa lehtolapsi. Rangaistus olisi tulossa ja se seurasikin heti, kuten rovasti muisti aina korostaa. Lapsen äiti ei koskaan toipunut synnytyksestä, vaan menehtyi vielä ennen joulua. Siksi et sinäkään enää koskaan kuullut mitään Elisabeth Auruurasta ja minulla menivät välit poikki sekä omiin vanhempiini että appivanhempiin", päätti Jalle murheellisen kertomuksensa. "Lähdin Ouluun lääninhallituksen virkamieheksi ja palasin vasta vuonna 1974, jolloin perustin tämän Asianajotoimisto Nukkis & Minin."

"Miten lapsen kävi?" Sohvi kysyy silmät kyynelissä. "Hänet otettiin minulta pois heti ristiäisten jälkeen, joten lapsiraukka jäi kokonaan orvoksi. Katkera rovasti oli ehdottanut lapselle nimeksi Varma Kostoa, mutta sitä Elisabeth Auruura vastusti viimeisillä voimillaan. Siihen aikaan eivät miehet paljon lapsia hoitaneet, mutta en saanut siihen edes mahdollisuutta. Anna-ruustinna oli vielä silloin melko hyvissä voimissa ja hän se kasvatti lapsen yhdessä Rinta-Ala-Lammin emännän eli lapsen Tiltu-tädin kanssa. Minä en päässyt edes tapaamaan tyttöä ennen kuin tämä kouluikäisenä vaati tietää isästään. Tiltu sentään piti minua ajan tasalla ja sen takia määräsi minut vielä testamenttinsakin toimeenpanijaksi."

"Missä Varma Kosto, ei kun siis Varma-Liisa nyt on?" Sohvi haluaa tietää. "No, hän meni nuorena naimisiin sellaisen kirjanpitäjä Armas Rinta-Kotsan kanssa. Heillä on yksi lapsi, mutta avioliitto ei vaikuta kovin onnelliselta. Varma-Liisa on jo varovasti tiedustellutkin, voisiko hän muuttaa tänne Jalasjärvelle, jos siellä kotona asiat menevät oikein solmuun."

Sohvi tutustuu uuteen kotipaikkaan

2010-04-22T17:54:00.000+03:00

Sohvilla menee nyt jonkun aikaa tutustuessa uuteen kotipaikkaan, joten emme ehkä hetkeen tapaa häntä. . Onneksi Jallelle tulee paikallinen aviisi, jota ahkerasti tutkimalla Sohvi varmaan piankin tutustuu pitäjään. Toistaiseksi hän ei ole uskaltanut vielä lähteä akkojen katsastettavaksi edes osuuskaupalle.

Sohvi lähettää terveisiä ja pyysi erityisesti mainitsemaan, että ei häntä suinkaan pelota. Hän vain haluaa kaikessa rauhassa perehtyä paikkakunnan asioihin. Itse arvelen, että osansa asiaan on Jallellakin, johon Sohvi haluaa tutustua uudelleen kahden kesken. Sohvihan päätti jo siellä Etelä-Suomessa, että tämän miehen, nuoruuden ihastuksnsa hän ottaa vakavasti.

Nokka kohti uusia seikkailuja, sanoo Sohvi

2010-04-17T17:30:00.001+03:00

Sohvin matka jatkuu junalla kohti Parkanoa. Asemalla vähän jännittää, sillä Jallesta ei näy jälkeäkään eikä minkäänlaista kulkuneuvoa ole lähimaillakaan. Kuinkahan tässä nyt käy? Taivaskin on pilvessä ja varmaan pian alkaa sataa.

Onneksi Sohvin ei tarvitse pitkään odottaa. Komeat hevoset karauttavat suoraan asemalaiturille asti. Siinähän se Jalle varmaan jo on! Vähän vanhentuneena kylläkin, mutta ilmeisesti samasta miehestä on kysymys, Sohvi arvelee. - Hyvää päivää, onpa hauska vihdoinkin vuosien päästä tavata! Jalle kumartaa kohteliaasti ja antaa käsipäivää. Matkatavarat pakataan kyyttiin , eikä...

aikaakaan, kun Sohvikin jo istuu komeilla rattailla. - Ovatkohan nämä ne linjaalirattaat, joista laulussakin lauletaan? hän kysäisee, sillä alkuun ei oikein tahdo keskustelua syntyä tämän arvokkaan näköisen vanhemman herrasmiehen kanssa. - Nepä ne, kuuluu vastaus. Sohvi ihmettelee, miksi mies samalla punastuu. Jallelle tuli vain mieleen eiliset lauluharjoituksensa, joista ehkä vielä joutuu kuulemaan. Sohville hän ei asiasta sentään aio mainita.

Niin ajellaan läpi Pohjanmaan lakeuksien kohti Jalasjärveä ja vähitellen alkaa juttu luistaa. - Katsopa - saanhan kai edelleen sinutella Sohvia - niin katsopa, tuolla näkyy jo Jalasjärven kirkko, Jalle näyttää.

- Onpa se komea ja melkein yhtä suuri kuin Suurkirkko meillä Helsingissä!

- Tänne mahtuukin låhes tuhat ihmistä, Jalle kertoo. Kirkko on valmistunut vuonna 1800. Rakentaja oli jalasjärveläinen Salomon Köykkä ja alttaritaulun maalasi Alexandra Frosterus. Mennään jonain pyhänä kirkonmenoihin, niin sen näet hienon alttaritaulunkin. Niin ja tietysti koko kirkkopihan. Seurakuntatalo valmistui juuri ennen talvisotaa ja hyvä kun valmistui. Sen ja kirkon välissä on iso sankarihautausmaa. Jaa-jaa, meidänklin pitäjästä kaatui sodissa lähes puolentuhatta miestä. Voit arvata, että kenttä on vavahduttava näky, kun itsenäisyyspäivänä ja pyhäinpäivänä joka haudalla palaa kynttilä ja minäkin mieskuoron kanssa olen siellä laulamassa.

- Mutta enää ei ole pitkää matkaa kartanolle! Katsopa, perillä ollaan. Ptruu, hevoset! Odota sinä rattailla, niin riisun vain hevoset valjaista ja autan sinut sitten alas. Toivottavasti lampaannahalla vuorattu tyyny oli tarpeeksi pehmeä? - Ohhoh, onpas komea pytinki! Sohvi ihastelee.

Vilskettä

2010-04-16T00:55:00.001+03:00

Viimeksi tapasimme Sohvin vähän surkeana. Jalle-kulta ei luvannut tulla vastaan ja sekös harmitti Sohvia. - Työkiireisiinsä mokoma vetosi. Eikös sentään tämä olisi tärkeämpää?

Onneksi Jalle Nukkis yön yli nukuttuaan tuli toisiin ajatuksiin ja soittikin heti aamulla Sohville. - Kyllä, hän tulisi Parkanon asemalle vastaan, jos Sohvi vain saa hankittua junalipun ja ilmoittaa, milloin Oulun juna olisi Parkanossa. Kun koko lentoliikenne on peruutettu sen Islannin tulivuoren purkauksen takia, niin Sohvi saikin käyttää kaikki puhelahjansa saadakseen lipun tilattua.

Tätä Jalle ei koskaan kertoisi Sohville, mutta samalla kun hän veti liiteristä oivalliset linjaalirattaat esille puhdistamista ja maalaamista varten, alkoi vakavamielistä asianajajaa oikein laulattaa.
"Yksi ruu-su on kaasvanut laaksossa
ja se kauniisti kukoistaa..."

Tämmöisiä se poika lauleli suureen ääneen keskellä Jalasjärven komeaa kirkonkylää. Kolme kylän juoruämmää pysähtyi oikein katsomaan. Onneksi Sohvi ei tätä nähnyt, Jalle tuumasi ja pisti vielä paremmaksi komealla baritonillaan:

"Eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä ja kestä,
eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä.
Eikä se vanha uudelle kullalle
menemästä estä.

Minkä mä taidan onnelleni,
kun onneni on niin kova,
kun minä lemmin sellaista tyttöä,
joka oli toisen oma.

Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa,
rantoja soutaa, rantoja soutaa;
vaan se on raukka, joka rannalla istuu,
rannalla istuu ja itkee."

- Onko tua tuomari mennyt sekaasin? eukot kyselivät. Nukkista alkoi jo naurattaa, mutta sai sentään kajautettua kirkko- ja mieskuoron koulimalla äänellään uuden kansanlaulun. Samalla maalipensseli heilui tiuhaan tahtiin:

"Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia,
kun kenkäni pohjat kestää.
Rakastelen ketä minä tahdon
ja ämmät ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pirän suittista kiinni.
Kun vertaistansa rakastaa,
ei tartte olla fiini."

- Herrä isä siunakkoon, eukot päivittelivät. Tuonkin vielä kehtaasi laulaa. Nukkiksen oli nyt pakko käydä kastamassa pensseliä liiterin puolella. Palatessaan hän kajautti entistä tomerammin:

"Kaksipa poikaa Kurikasta
komiasti liikkuu;
punaaset oli resoorit
ja hopiasta pislaipiippu.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli kohiseva koski,
kohisevan kosken rannalla
oli flikka punaposki.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli virtaava töyrä:
vertaastansa kun rakastaa,
ei trenkää olla nöyrä.

Mikä tuolla järvellä ruskottaa,
se taitaa olla saari,
kun viiressä kuuressa pitäjässä
on poijalla appifaari."

- Semmoinen on asia, että rovastin puheille on mentävä. Tuo mies on mennyt päästähän sekaasin", näin Jalle oli kuulevinaan. Rattaat tuli maalattua ja nyt vielä harjataan Pontus-hevonen niin, että karva kiiltää.
-----

Tuolla Matti jo tuleekin keltaisella autollaan. Hän lupasi kyyditä Sohvin asemalle. Sohvi ehti vierailunsa aikana virkata itselleen raidallisen kietaisujakun, joka sopii hyvin entisen baretin kanssa.

- Kai kaikki tavarat nyt on mukana, sievä vaaleanpunainen peili ja tikattu täkki ainakin, Matleena tarkistaa vielä. Sitten viimeiset lähtöhalaukset ja Matin kyydissä asemalle ja kohti uusia seikkailuja!

Jalle ei tullutkaan vastaan

2010-04-13T18:52:00.001+03:00

Sohvi-neiti sai muuttokuormansa pakattua valmiiksi ja keitti jo lähtökahvejakin. Samalla oli tarkoitus kahvittaa Jalle-kulta, jota varten Sohvi oli paistanut aamulla karjalanpiirakoita ja leiponut herkullisen hedelmäkakunkin. - Mutta eihän sitä oikeassakaan elämässä kaikki aina käy niin kuin ajattelee, Sohvi huokaisi ja rupesi riisumaan esilinaansa. Jalle nimittäin soitti hetki sitten Jalasjärveltä.

Tänään ei menestyvä ja erittäin kiireinen Nukkis & Minin asianajaja millään ehtisi lähteä noutamaan Sohvia, kuten oli kirjeessä vähän lupaillut. Hänellä oli muutamia isoja oikeusjuttuja kesken ja yksi perunkirjoituskin tehtävä vielä ennen iltaa. Sohvin pitäisi vain hypätä junaan, niin hän tulisi asemalle vastaan. "Kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni", tokaisi Sohvi väliin. Jallen mielestä Sohvi murehtii nyt turhaan, sillä kyllä ne asemalla auttaisivat ja neuvoisivat lipunkin ostamisessa. "Jaa tulenko Seinäjoelle vai Parkanoon vai onkos Jalasjärvellä oikein asemakin?" Sohvi kysäisi happamana.

No, ei siinä mitään, Sohvi leppyi vähitellen ja arveli osaavansa matkustaa itsekseenkin, kuten on aina ennenkin osannut tehdä. - Vähän turhan mairea tuo mies on, Sohvi pohdiskeli myöhemmin mielessään, mutta päätti joka tapauksessa lähteä Pohjanmaalle.

- Tule nyt Sohvi yläkertaan katsomaan äidin ja isän uutta sänkykamaria, kuuluu Matleena huutavan entisestä vinttikamarista. Matti sai sen tapetoitua aamulla ja kiinnitti äsken kristallikruunun paikalleen.

- Oi miten upeaa! Sohvi ihastelee. Mööpelit on jo aikaisemmin hankittu kartanon huutokaupasta ja Kristiina ehti kuin ehtikin eilen ommella uudet lakanat ja oikean kukkaistaivaan sängyn päätyyn. - Harmillista, kun äidin tikkaamaaa täkkiä ei vielä ole löytynyt, mutta onneksi sentään tämä mummin virkkaama paksu villapeitto löytyi aitan perintökirstusta.

- Katso nyt Sohvi, miten hienosti tuo Tiltu Eufrosyyne- tätipuolivainaan kristallikruuna sopii tänne yläkertaan. Matleenan mielestä se on oikein merkki Sohville siitä, että kannattaa lähteä Jalasjärvelle.

- Mutta eikö jo nyt mennä alakertaan kahville, sillä kahvihammasta kolottaa jo kovasti, Matti ehdottaa ja lupaa viedä Sohvin sitten junalle. Matleena aikoo sillä välin siivota salin ja yrittää saada tampuurinkin järjestykseen. - Mutta mihin ihmeeseen me sen eilen huutokaupasta ostamasi antiikkipöydän oikein panisimme. Tulikohan tehtyä virheostos?

Muuttokuormaa pakataan jo

2010-04-12T16:55:00.001+03:00

Sohvi aloitti heti muuttokuorman pakkaamisen. - Onneksi tuli otettua tarpeeksi suuret kapsäkit ja matka-arkut mukaan, hän arvelee. Olihan kyläreissu kestänyt jo useita kuukausia. Seuraavaksi matka jatkuu Jalle-ystävän luokse.

- Katsopa, Matleena, mikä minulla on mukana, Sohvi huudahtaa ja levittää komean peiton tuulettumaan.

- Tällaiset vanutäkit me siellä Tampereen talouskoulussa vuonna 1938 tikkasimme. Äidilläsikin pitäisi olla samanlainen. Kangas oli silloin uusinta uutta ja me kävimmekin yhdessä Kristiinan ja Elisabeth-Aurooran kanssa ostamassa sitä Tampellan tehtaanmyymälästä, josta talouskoulun käsityönopettaja oli puhunut meille tuntuvan alennuksen. Vai olikohan se Finlayson? En oikein enää muista. Minulla ja Kristiinalla tikkaustyö jäi kyllä vähän kesken, mutta opettaja kuitenkin hyväksyi peittomme, mutta antoi numeroksi vain kuutosen. Sen sijaan, ajatteles, Håppelströmskä sai omasta peitostaan täyden kympin! Kas, opettaja ei voinut aavistaakaan, että Elisabeth-Auruura oli tikkauttanut peiton kotipappilassa sisarpuolellaan Tiltu Eufrosyynellä. Itse ei kuulemma voinut pilata hienoja sormenpäitään.

Sohvi on vasta myöhemmin innostunut käsitöistä, joten vanhassa enolta perityssä matka-arkussa on nytkin useita lankakeriä ja - vyyhtiä.

Muutenkin Ylä-Mattilassa on tänään ahkeroitu. Isäntä sai salin kakluunin valmiiksi ja sitä nyt parhaillaan testataan. Kylläpä vetääkin hyvin, vaikka Matleena varoitteli etukäteen, ettei näin pian muurauksen jälkeen pitäisi vielä tulta mennä sytyttämään. Matleena kiinnitti pellinnyöriin vielä komeron ylähyllyltä löytyneen koristenauhan.

Vanha kakluuni on peräisin Kristiinan isovanhempien talosta, vanhasta Matsilasta. Joitakiin koristetiiliä on aikojen saatossa hävinnyt, mutta sille ei mahda mitään. Luukkujen nuppejakaan ei vielä ole löytynyt, mutta Matleena arvelee niiden olevan aitan yhdessä romulaatikossa, jonka tavaroilla hän lapsena leikki. Matti lähteekin heti etsimään niitä. "Katso samalla, olisiko äidin vanupeitto siellä aitan ylisillä", Kristiina huutaa miehensä perään.

Sohvi sai kirjeen

2010-04-11T17:20:00.002+03:00

"Kunnioitettu Sohvi-neiti, vanha tyttöystäväni...". Näin alkoi kirje, jonka Sohvi sai pari päivää sitten. Sen sisältöä ja lähettäjää hän on pitänyt pohtia huolellisesti.

Sohvi sai jo aikaisemmin terveisiä Jalasjärven suunnalta. Kuten kaikki varmaan muistavat, tuli Mattilaan yllätysperintö. Kunnianarvoista asianajaja J.P.H. Nukkis jalasjärveläisestä Asianajotoimisto Nukkis & Ministä lähetti joitakin viikkoja sitten Ylä-Mattilan Kristiina-emännälle tämän saaman sisarvainaan perinnön. Vasta nyt myöhemmin Nukkikselle on selvinnyt, että perintöä olikin ollut vastaanottamassa hänen vanha ystävänsä Sohvi Helsingin ajoilta. Nukkis lähetti ensin niin sanotusti välikäsien kautta terveisiä Sohville, mutta uskaltautui vihdoin kirjoittamaan kirjeen. Sitä Sohvi nyt on lukenut moneen kertaan ja miettinyt melkein päänsä kipeäksi mitä tehdä.

- Mikä vanha tyttöystävä?, tuhahti Sohvi ensin. Hän ei suinkaan ole vanha! Nukkis kirjoitti kuitenkin niin sydäntä lämmittävän kauniisti, että Sohvi leppyi ja rupesi tosissaan miettimään vierailua Nukkiksen, siis Jalle-kullan luo. Jalle nimittäin kutsuu Sohvin vieraisille Jalasjärvelle ja "ehkä pitemmäksikin ajaksi, sillä taloni kaipaa emäntää". Näin kauniisti se Jalle-kulta kirjoitti ja mainosti vielä vasta remontoitua taloaankin.

- Tämä ratkaisee monta pulmaa, Sohvi miettii. Nyt hänen ei tarvitsisi kertoa mitään luottamuksellisista talouskoulun aikaisista keskusteluistaan, joita kävi Elisabeth-Auruura Håppelströmin, siis Kristiinan sisarpuolen Tiltun sisaren kanssa. Pohjanmaan matkalla voisi tutkia ehkä lähemminkin noita Håppelströmien ja von Orgelin sukuja. "Ja kukapa tietää. Ehkä jään sinne kokonaan Jallen emännäksi. Olisi se aika mukavata kävellä vielä näin vanhoilla päivillä vihille pitkin Jalasjärven kirkon käytävää komea Jalle käsipuolessa... Töölön diverssikauppanikin on nyt hyvissä käsissä ja tuottaa juuri sen verran, että tulen itsellisenä yrittäjänä toimeen, jos ilmenee, että Jalle ei ole niin kultainen kuin luulen."

Näin Sohvi kertoo aikeistaan Matleenalle. Hän lähtisi jo parin päivän päästä, joten Matti lupaa heti kantaa Sohvin isot matka-arkut alas vintiltä, jotta Sohvi pääsisi pakkaamaan.

Mutta kuinka sattuikaan, Kristiina-emäntä soittaa Turusta ja kertoo laivan juuri rantautuneen Turun satamaan. "Parin päivän päästä olemmekin jo kotona, mutta ensin levätään Turun parhaassa hotellissa ja katsellaan vähän kotimaisia nähtävyyksiä."

Nyt Matille ja Matleenalle tulee tosi kiire. Sänkykamarin seinä on vielä tapetoimatta. Salin uusi kaakeliuunikin on muurattava paikalleen. Onneksi kaikki tarvikkeet on jo kotona. "Jos eivät paikat ole kunnossa, niin ei meille kunnian kukko laula. Kunpa vielä ehtisin ommella uudet lakanat herrasväen parisänkyyn", Matleena huokaisee ja vie heti kaikki matot ulos tuulettumaan.

Pulla teki kauppansa

2010-04-06T18:07:00.000+03:00

Pääsiäinen on ohi Mattilassakin ja koristeet on korjattu talteen. Herkut on syöty eikä pullapitkosta enää näy jälkeäkään. Niin hyvin se teki kauppansa. (Hyvä että tuli kuvattua. Olikohan herra Kotihiiri vai maahiset asialla? Onneksi tuli hankittua massaa, josta jonain päivänä voisi leipoa uuden pitkon.)

Paluu arkeen merkitsee myös paluuta kotiaskareiden pariin, kun ei vielä ole asiaa pihallekaan. Sohvi otti hienon perintökopan käsityökoriksi ja päätti ruveta neulomaan. Mutta mitähän sitä oikein neuloisi?

Pääsiäisvalmisteluja

2010-04-01T18:56:00.001+03:00

Mattilassakin valmistellaan tietysti jo pääsiäistä. Kun kunnon leivinuuni on vain Ylä-Mattilassa, ovat leipomuksetkin siellä. Vuokaleipä on juuri nostettu leipälapion avulla uunista ja kypsiä hiivaleipiä on jo
jäähtymässäkin leivinliinan alla.

Sivupöydällä vihannekset odottavat käsittelyä. Vadeissa on kukkakaaleja ja porkkanoita sekä tomaatteja. Lattialla vadissa ja vadin vieressäkin perunat odottavat pesua ja kuorimista.

Mutta nyt välillä pidetään kahvitauko - juodaan iltapäiväkahvit tuoreen pullan kanssa. Sohvin tuoma tuliaiskakku on kovin riittoisaa, kun sitä on vieläkin jäljellä. - Pullapitko ei suinkaan ole homeesta vihreä, mutta väritys oli harvinaisen vaikeaa. (Taitaa uunin lämmityksessä olla vielä harjoittelemista, arvelee Matleena, nuori emäntä ja toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä!

Muistelmat jatkuvat

2010-03-27T02:56:00.001+02:00

Sohvi ei vieläkään malta aloittaa lupaamaansa pääsiäissiivousta, vaan istuu yhä, kolmantena päivänä peräkkäin, keinutuolissa muistelemassa menneitä ja selaamassa punbakantista paksua valokuva-albumiaan. Osa kuvista on jo haalistunut melkein pilalle, kuten tämäkin. Sohvi erottaa itsensä kuvan keskeltä. Vasemmalla on tummahiuksinen Mattilan Kristiina. Mutta kuka ihme on tuossa oikealla, Sohvi pohtii.

- Haa, miten minä en heti tuntenut? Siinähän on Elisabeth-Auruura Håppelström! Ylpeä pappilan neiti jostain maalaispitäjästä Pohjanmaalta. Häntä me muut emme aluksi hyväksyneet joukkoomme, kutsuimmekin ilkeästi vain Håppelströmskäksi, sillä hän tuntui aluksi kovin leuhkalta. Ehkä se oli vain ujoutta, sillä pian meistä tuli oikein sydänystävät.

Yhtäkkiä Sohvi muistaa! Nyt taisi ratketa myös Kristiinan perinnön salaisuus. Talouskoulussa Elisabeth-Auruura vältteli puhumasta kodistaan, perheestään tai suvustaan, vaikka me kaikki muut lörpöttelimme vaikka mitä. Sohvi oli kuitenkin ymmärtänyt, että kotona kaikki asiat eivät olleet hyvin. Ainakin isä-rovasti oli ankara mies ja totinen herra talossaan.

Kerran kahden kesken Elisabeth-Auruura sitten avautui ja kertoi Sohville, että hänellä on sisar - Tiltu. Tiltusta ei pidä kertoa kenellekään, ei edes Kristiinalle, sillä Tiltu oli häpeäpilkku rovastin suvussa. Sohvi sai kuulla merkillisen tarinan vannottuaan ensin pitävänsä salaisuuden visusti omana tietonaan. Hän piti sanansa ja oli sittemmin jo unohtanut koko kertomuksen, kuten vähitellen unohti kertojankin.

Tällaisen tarinan Sohvi sai kuulla: "Äitini Anna oli tyttönimeltään Orgel tai oikeastaan von Orgel, mutta eihän sitä fonia maalaispitäjässä sopinut käyttää. Hän oli pitäjän maineikkaan kanttorin nuorin tytär ja oli syntynyt joskus viime vuosisadan puolella, muistaakseni vuonna 1883. Minähän olen syntynyt vuonna 1920 eli olen sinua kaksi vuotta vanhempi, joten äiti oli jo aika vanha syntyessäni. Hän avioituikin pastori Håppelsrömin eli isäni kanssa vasta vuonna 1919, jolloin oli jo 36-vuotias. Olihan siinä se kapina-aikakin, kuten isä usein tapaa sanoa samalla kun katsoo äitiä jotenkin oudosti. Vasta nyt minä sen katseenkin olen ymmärtänyt.

Minä synnyin heti seuraavana vuonna, mutta vasta nyt vanhempana ymmärsin, että sisareni Tiltu oli syntynyt jo ennen äidin ja isän avioliittoa eli vuonna 1917. Oli siinä muutakin hämärää, jota lapsi ei käsittänyt. En koskaan ymmärtänyt, miksi isän - silloin jo rovastin - sisaret eivät koskaan pitäneet Tiltua hyvänä, eivät ottaneet syliinsä eivätkä tuoneet tuliaisiakaan kuten minulle. Isäkin passautti itseään aina Tiltulla ja oli hänelle muutenkin kovin ankara, vaikka minä sain lukea rauhassa tyttökirjojani. Minun ei tarvinnut tehdä lainkaan ikäviä kotitöitä. Siksi äiti kai lähettikin minut tänne talouskouluun, jotta oppisin hoitamaan omaa kotiani sitten joskus."

"Niin, vasta muutamia vuosia sitten minulle selvisi sekin, että äiti oli nuorena tyttönä käynyt täällä Tampereella tätä samaa talouskoulua. Se oli jo vuonna 1899. Katso, minulla on hänen mustakantinen reseptivihkonsa, jonka oikeastaan haluan antaa sinulle Sohvi, muistoksi tästä ihanasta keväästä."

Sohvi muistaa vieläkin, miten hän liikuttuneena otti vastaan tuon arvokkaan vahakantisen vihkon, johon Anna-täti oli nuorena tyttönä kauniila käsialalla huolellisesti kirjoittanut talteen kaikki talouskoulussa oppimansa reseptit. Vihkosta tuli pian entistäkin arvokkaampi muisto, sillä jo seuraavan kesäkuun lopussa tuli viesti Pohjanmaan pappilasta: nuoren Elisabeth-Auruuran oli Tuoni vienyt. Lentävä keuhkotauti oli ottanut uhrinsa, muistelee Sohvi kyynelsilmin rakasta ystäväänsä.

Sohvi selailee kellastunutta vihkoa. Olipa onni, että se sattui olemaan valokuva-albumin välissä. Hänpä leipoisikin nyt Matleenalle ja Matille yllätyskakun, sillä tämän tarinan kertominen veisi varmasti koko loppuillan ja siinä tarvitaan monta kupillista teetä ja ehkä tilkka konjakkiakin. Nuorten on kuultava koko tarina ennen vanhanparin paluuta, Sohvi arvelee.

Pohjanmaan kakku
20 luotia (= 226 gr) sulatettua voita
20 luotia sokuria
20 luotia jauhoja
6 munaa (joiden valkuaiset vatkataan erikseen vaahdoksi ja sekotetaan taikinaan viimeiseksi)
2 teelusikan täyttä hienonnettua kaneelia ja kaksi veitsen kärellistä hirven sarven suolaa. Seos kypsytetään korkeassa voidellussa vormussa. Kakun päälle voi kylvää hienonnettua mantelia.
- Samalla taidan tehdä näitä toisiakin leivonnaisia, kun ohjekin on samalla sivulla, Sohvi päättää.

Skottilaisia hentusia
212 gr vehnäjauhoja
106 gr voita
106 gr sokurijauhoja
1 muna
Watkaa sokuri ja voi varsin hyvin lisää jauhot ja viimeseksi hyvin vispattu muna / Talvella kun voi on kovaa täytyy sitä vähän pehmittää / Jaa taikina 2 teen tai 3 meen ja muodosta ympyriäisiä ohkoisia kakkuja siro niiden reunat sromilla jos ei ole varsinaista vormua. Pistele kakut haarukalla tahi leipäraudalla ja ripota sokuria ja hienonnettua mantelia eli appelsiinin kuoria kakun päälle. Paista kakut uunin pellillä kuumassa uunissa noin 20 - 30 minuttia. Kuuma kakku on jokseenkin pehmeä ja on helppo leikata palaisiin. Jäähtyneenä se on niin murea että se murenee leikatessa.

--------

Viehättävä vanha reseptivihko, joka on yksi suurimpia aarteitani, on ihan oikeasti kirjoitettu vuonna 1899 Tampereen talouskoulussa, jossa Anna O. niminen neito tuohon aikaan opiskeli, ei kylläkään vielä Wivi Lönnin suunnittelemassa koulurakennuksessa. Anna oli appivainaani sukulainen.

Talouskoulukuvat ja tiedonsirpaleet olen napannut teoksesta Sata vuotta Tampereen talouskoulussa, jonka on koonnut Vuokko Lepisto yhdessä historiatoimikunnan kanssa. Teos on julkaistu 1990. Muut valokuvat ovat omasta albumistani, jossa ne ovat säilyneet paremmin kuin Sohvin albumissa. Koulua koskevat tiedot pitävät paikkansa, mutta muuta tarinaa sepitän päässäni sitä mukaa kun sitä kirjoitan. Eikä se tähän päättynyt.

Sohvi muistelee

2010-03-26T01:43:00.002+02:00

Sohvi istuu toisenkin päivän Ylä-Mattilan tuvan vanhassa kiikkustuolissa. Muistot alkoivat elää, kun Sohvi kaivoi esille vanhan, jo vähän rähjääntyneen nahkakantisen valokuva-albuminsa. Hyväksi onneksi hän oli pakannut sen kapsäkkiinsä näyttääkseen vanhoja sukukuvia Mattilan väelle.

Vuonna 1938 Sohvi-neiti oli 18-vuotias ja päässyt juuri Tyttökoulusta. Sohvin mamma, joka oli suomenmielisestä kodista, oli itse oli ollut vuoden Lapualla emäntäkoulussa. Hän ehdotti samaa huikentelevaiselle tyttärelleen. "Saisit siellä sitten hyvän pohjan tulevalle perheenemännän urallesi ja vähän vakavampaakin opetusta", äiti arveli.

- Ja pyh, arveli Sohvi. "Siellä joutuisi navettaan ja varmaan ihan lypsyllekin, en minä kaupunkilaistyttönä sellaiseen, enkä ainakaan kanoja rupea kasvattamaan",Sohvi kauhisteli. Todellisuudessa häntä pelotti lähteä kokonaiseksi vuodeksi pois kotoa ja vieläpä sisäoppilaitokseen maalle, jossa ei olisi tietoakaan suuren maailman meiningeistä.

Edvard-eno, diverssikauppias Töölöstä, oli nuorena miehenä käynyt kansanopistokurssin ja suositteli sitä. Se innosti Sohvia vielä vähemmän. Ei, kaupunkiin hän halusi kouluun, mutta kauas kotikaupungista! Niin sitten lähetettiin hakemukset Tampereen talouskouluun, jonne hakisi myös hyvä kirjeenvaihtotoveri maalta, se Mattilan talon ainoa tytär Kristiina. - Elettiin syksyä 1938 ja seuraava kurssi alkoi tammikuussa. Sohvi ei enää muista montakaan kurssitoveriaan. - Kristiinan kanssa on pidetty yhtä siitä alkaen kun ensimmäiseen Pääskysen kirjeenvaihtoilmoitukseen vastasin, siis siihen Anni Swanin lehdessä olleeseen ilmoitukseen, sanoo Sohvi oikein ääneen ja antaa vauhtia Kristiinan kiikkustuolille.

Kevätkausi kului nopeasti ja mikäs, Tampere oli virkea kaupunki. - Teollisuuskaupunki, korjaa ajatuksiaan. Kuri kylläkin oli koulussa ankara eikä puhettakaan, että poikia olisi saanut tuoda huoneisiin, joten se ja sama, olivatko pojat Finlayssonin insinöörejä vai tehtaalaisia. - Kymmeneltä piti olla kiltisiti peiton alla ja valot sammuksissa, mutta raskaan koulupäivän ja läksyjen jälkeen sitä oltiinkin jo väsyneitä. - Johtajatar puhui aina siitä, miten perheenemännillä pitää olla tiedossaan uusimmat tiedot tieteellisistäkin kotitalousalan saavutuksista eikä saa tehdä vain niin, miten on aina ennen tehty.

Koulutalokin oli komea, vaikkei enää aivan uusi. Sohvi muistelee sen maineikkaan Vivi Lönnin suunnittelemaksi. Koulun johtajatar Helmi Koskimies oli jo avajaispuheessaan maininnut, että komean jugend-linnan oli jo ennen sotaa suunnitellut kuuluisa naisarkkitehti ja että se oli valmistunut vuonna 1904.

Opiskelutoverit, tai ainakin melkein kaikki, olivat mukavia. Osa haaveili ihailemansa johtajattaren jälkien seuraamisesta ja pääsystä Helsinkiin opettajakoulutukseen, mutta sellaisia unelmia ei Sohvilla ollut. E-hei! Hänpä etsisi rikkaan miehen ja menisi naimisiin! Tai oikeastaan, oli se yksi lainlukija jo vähän kiikarissa, se Jalle. Äiti kyllä sanoi, että ei vielä kannattaisi menneä kihloihin, vaikka ei Jalle kihloista mitään ole puhunutkaan. - Jo silloin se suunnitteli perustavansa oman lakitoimiston sinne kotipaikalleen Jalasjärvelle.

- Me olimme niin villejä ja vapaita, eikä edes koulu voinut kahlita meitä, ajattelee Sohvi. Mutta kilttejähän me olimme ja viattomia. Hyvä kuitenkin, kun ehdimme nauttia edes vähän nuoruudesta. Emme ymmärtäneet Euroopan kuohunnastakaan mitään. Sitten taivas romahti ja syttyi sota. Sitä ei nyt parane muistella.

Sohvi kääntää seuraavan sivun albumistaan. Tässä hän kävelee Hämeenkadulla ystävänsä Kristiinan kanssa. Molemmilla oli uudet kevähatut ja Sohvilla oikein räätälillä teetetty kävelypuku. Suuntana oli rautatieasema ja matka Helsingin vappurientoihin. Kristiina tapaisi oman pitäjän pojan ja Sohvillakin oli suunnitelmat valmiina. "Minulla oli treffit Jallen kanssa, kävimme ensin illalla tanssimassa ja sitten tapasimme uudestaan aamulla - menisimme kukonlaulun aikaan Ullanlinnan kallioille. Jalle odotti meidän alaovella Töölöntorinkadulle jo kello 7 aamulla ja minä hiivin varpaisillani ulos ovesta, ettei pappa heräisi."

"Juuri sinä vappuna me joimme Jallen kanssa shampanjaa minun kengästäni, jonka olin onneksi juuri maalannut koulun kodinhoidon tunnilla Kas-Kas -hopeavärillä hienoiksi. Ne olivat kuin uudet! Onneksi koulussa ei tiedetty tästä mitään, eikä kotonakaan.

Se oli ensimmäinen kerta, kuin maistoin shampanjaa ja taisin tulla vähän hiprakkaan. Ja kyllä me vähän pussattiinkin", haaveilee Sohvi.

Sohvi miettii

2010-03-24T13:20:00.001+02:00

Koko Mattila on vieläkin sekaisin. Matleena ja Matti miettivät omalla tahollaan, mitä tekisivät. Pitäisikö etukäteen varoittaa Kristiinaa yllätysperinnöstä ja etenkin yllätyssiskosta? Tietääkö vanha pari asiasta ennestään mitään? Olisi nyt luullut edes Matin isän perunkirjoituksessa jotain saloja tulleen julki? Mattia huolettaa äitinsä terveyskin. Miten muori selviää tällaisesta shokista? Toisaalta mukavat perintöesineet ilahduttavat, mutta toisaalta, mitä hän ja isäpappa ajattelevat tämän tuntemattoman sisaren, Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi -vainaan ilmaantumista kuvaan? Niin, kuvaan. Olisivat sentään sieltä lakitoimistosta voineet valokuvan hankkia, äyskähti Sohvi-neitikin jo eilen.

Tänään Sohvi on istunut koko päivän omissa oloissaan muistelemassa nuoruuden aikoja. Niistä muisteloista hän ei aio sanallakaan mainita nuorelleparille. Hyvä kun pysyvät siellä omassa talossaan, eivätkä tule turhia jaarittelemaan.

Sohvi tuli lopulta siihen tulokseen, että hänen osaltaan menneet ovat menneitä. Jos kerran Jalle, lakimies J.P.H. Nukkis ei koskaan halunnut muistaa puolen vuosisadan takaista romanssiaan, niin olkoon muistamatta! Sohvihan ei enää haikaile mokoman perään.

- Vaikka oli siellä Ullanlinnan kallioilla sentään mukava istua kevätaamun auringossa pussailemassa ja siemailemassa oikeaa shampanjaa. Ai-jai, Jalle tarjoili sen hopeamaalilla maalatusta remmikengästäni. Oi niitä ihania aikoja silloin ennen sotaa! Jalle luki lakia ja minä, niin minähän suunnittelin suuria talouskoulun jälkeen. Häitäkin salaa. Sitten tuli se sota ja haaveet jäivät. Jalle lähti rintamalle ja minä lottahommiin. Onneksi ehdin käydä sen kauppaopiston loppuun ja varmaan sen ansiosta pääsin toimistolotaksi. Ei minusta olisi muonitukseen ollutkaan, vaikka ei silti, Tampereen talouskoulusta sain hyvät opit.

Vähitellen Sohvi saa palautettua mieleensä kuvan talouskoulukaveristaan Elisabeth-Auruura Håppelströmistä. - Ettei vain Elisabeth-Auruura olisi ollut kotoisin jostain pappilasta, mutta oliko se Pohjanmaalla? Ylpiän sorttinen se ainakin oli ja siksi sitä sanottiin Håppelströmskäksi eikä etunimellä kuten muita kurssitovereita, Sohvi miettii. Ruustinnan nimi oli Anna Orgel, muistaa Sohvi yhtäkkiä. "Ja minullahan on hänen vanhat kakkuresptinsäkin tallessa! Onneksi otin ne ja vanhan valokuvakansionkin mukaani."

Jopas nyt onkin uutisia

2010-03-22T14:13:00.001+02:00

Mattilassa on menossa oikea myllerrys. Kristiina-muorin ystävätät Sohvi saapui aamulla Helsingistä mukanaan oikein Ekbergiltä ostetty täytekakku. Sohvi oli lupautunut auttamaan pääsiäissiivouksessa, mutta Matleenaa vähän epäilyttää tuo iltapuvun näköinen asu. - Saa nähdä mitä tästäkin tulee, Matleena huomautti miehelleen Matille.

Matleena, tai oikeastaan siis Kristiinan poika Matti oli saanut oudon puhelun jalasjärveläiseltä asianajaja J.P.H. Nukkikselta. Tämä oli kertonut Kristiinalle tulevasta perinnöstä. Kristiinan sisar muka oli kuollut ja testamentannut omaisuutensa siskolle.

- Mutta eihän äidillä ollut sisaruksia elossa. Nehän kuolivat kaikki pienenä johonkin rokko- ja kuristustautiin, Matti ihmetteli ja arveli, että parasta on vain odottaa ja katsoa, mistä on kysymys. Onneksi Sohvi kuitenkin on paikalla vastaanottamassa tulevaa lähetystä, jos me vaikka olemme muissa hommissa.

- Eihän kysymys voi olla sinun Adamiina-siskostasikaan, joka vasta toissapäivänä soitti meille. Eikä Skoonen sukulaisista, joilta äitisi saikin sen muikean perinnön, jonka ansiosta he nyt reissaavat pitkin maailmaa", säesti Matleena.

Tänä aamuna sitten tuo merkillinen lähetys saapui mukanaan saatekirje, joka tosiaan oli osoitettu Kristiinalle:

Sohvi otti lähetyksen vastaan, uteliaana ihmisenä luki kirjeen ja avasi paketin, mutta hälyytti nuoret nopeasti paikalle. Sohvi oli jo melkein aloittamassa talon siivousta, oli kaivanut kapsäkistään vanhan talouskouluaikaisen esiliinankin päälleen ja levittänyt suojakankaan lattialle, mutta nyt saisivat ikkunanpesut jäädä toiseen kertaan.

Kirje oli ällistyttävä. Lähettäjä oli vanha, kunnioitettu Asianajotoimisto Nukkis & Mini Jalasjärveltä eli kuten he itseään mainostavat: luotettavaa palvelua jo vuodesta 1974.

Kun kirjeen mukana tuli iso ja painava pakaasi, niin uskottava oli joka sana, jonka lakimies J.P.H. Nukkis oli kirjoittanut. - Vanha Jalle, tuhahti Sohvi ja jatkaa: "Sen kanssa minä joskus vähän riiasin, muttei siitä mitään tullut. Olematon lainlukija. Minä olin jo sentään valmis merkonoomi. Enkä minä siihen koskaan oikein muutenkaan luottanut. Taisi olla samanlainen hulivili ja veijari kuin Matti, sinunkin isäsi, jos kerran lehtolapsen meni tekemään. Jaa-jaa, taidanpa muistaa yhden Håppelströmin neidin sieltä Tampereen talouskoulun ajoilta. Noinkohan on samasta ihmisestä kysymys?"

- Luepa Sohvi se vielä kertaalleen ääneen, pyysi Matleena, joka arveli lähettävänsä sähköpostitse kiitokset J. P. H. Nukkikselle, sillä onneksi kuoren takana oli tämä, ilmeisesti Jallen sihteerin osoite. - Saat kiitettyä samalla sihteeriäkin, joka kuitenkin on tehnyt raskaimman työn ja ehkä hän voi kertoa jotain lisää tuosta Rinta-Ala-Lammin talosta, jonka leskiemäntä tämä Tiltu-täti ilmeisesti on ollut, arvelee Mattikin. "Niin, tai siitä Hoppelströmskästä", jatkaa Sohvi-neiti.

Näin Jalle siis kirjoittaa:

"Arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila,

saan kunnioittavimmin ilmoittaa, että äitinne rakastettu sisar Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi, o.s. Håppelström, s. 6.12.1917, joka siirtyi pois keskuudestamme tammikuun 18. päivänä kuluvaa vuotta 2010, jätti jälkeensä testamentin, jossa määräsi koko jälkeenjäävän omaisuutensa luovutettavaksi teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, ainoana perillisenään, kuitenkin niin, että omaisuudesta on vähennettävä ne velat, jotka ahkera hedelmäpelien pelaaminen Koskuen Essolla oli hänelle aiheuttanut, sekä vähäpätöisen toimistomme vaatimattomista palveluksista aiheutuvat kulut, minkä olemme perunkirjoituksen yhteydessä suorittaneet, tullen siihen tulokseen, että Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, lahjoitukset kansanterveyden hyväksi olivat niin suuret, että niihin, yhdessä vähäpätöisen toimistomme vaatimattomien palvelusten aiheuttamien kulunkien kanssa, kului lähestulkoon koko Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, jälkeenjäänyt omaisuus, kuitenkin niin, että teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, ainoana perillisenä jäi lähetettäväksi tässä seuraava irtaimisto, johon sisältyy suvussa 1700-luvulta alkaen kulkenut kirjoituspöytä, joka tosin konsultoimamme antiikkikauppiaan mukaan on kyläpuusepän tekemä ja vailla suurempaa rahallista arvoa, kolme lasista maljakkoa, jotka Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, isä on aikanaan tuonut Kanadasta, pärekori, jota Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi, o.s. Håppelström, käytti marjametsässä vielä viimeisenä kesänään, sekä lopuksi kattokruunu, jonka konsultoimamme antiikkikauppias arvelee olevan lähtöisin venäläisen upseerin virkatalosta ajalta ennen maamme itsenäistymistä, jolloin se lienee antiikkiarvoltaan korkein, mitenkään väheksymättä muun irtaimiston tunnearvoa teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, jonka toivomme olevan tyytyväinen vähäpätöisen toimistomme vaatimattomiin palveluksiin ja edelleen käyttävän meitä sukunne lakiasioiden hoitamiseen, aivan kuten me olemme aina

uskollisesti teidän,

J.P.H.Nukkis

lakimies

Mattila siirtyy tietokoneaikaan

2010-03-21T18:21:00.000+02:00

Nyt tuli Mattilankin emännälle tietokone! Matleena nimittäin osti itselleen sievän läppärin, jota voi kuljettaa mukanaan vaikka vanhusten luo, sitten kun nämä aikanaan kotiutuvat maailmalta. Silloin on mukava vaikka katsella käsityöohjeita yhdessä Kristiina-muorin kanssa.

Matleena kiinnitti erityisesti huomiota tietokoneen ergonomiaan. Näyttöruutu on tarpeeksi suuri ja näppiskin pehmustettu, kuten kuvasta voi havaita. Hiiri ei kuitenkaan toiminut heti halutulla tavalla ja sen takia kuvassa onkin pelkkä johto.

Vaikka Matleena on valistunut nainen, on hänelläkin vielä kovasti opettelemista ennen kuin tietokoneen uusimmat salaisuudet aukeavat. Onneksi naapurin taksikuski-poika on luvannut kurssittaa vaikka koko talon väen!

Samalla kaupunkimatkalla Matleena osti komeasti kukkivan jättiläis-gerberan. Kasvi sijoitettiin aulan ovipieleen, jossa kaikki pääsevät sitä ihailemaan.

Vanha pari muuten ilmoitteli tulevansa ehkä jo pääsiäiseksi kotiin. Sen takia Matleenalle tulee kiire siivota sekä päätalo että Ylä-Mattila pääsiäiskuntoon. Onneksi Kristiinan vanha helsinkiläisystävätär Sohvi sattui soittamaan. Sohvin isältään perimä diverssikauppa Kirjain, Romu ja Rätti on taloyhtiön putkiremontin takia suljettava ja Sohvi pyysi päästä maalle evakkoon. (Entiseen aikaan liikettä olisi kutsuttu osto- ja myyntiliikkeeksi, mutta Sohvilla on aina ollut taipumusta hienosteluun.)

Lentävät leivät

2010-03-08T18:52:00.000+02:00

Olisi sittenkin pitänyt liimata edellisen postauksen leivät ja piirakat alustaan ja alusta vielä pöytään kiinni. Tulin tönäisseeksi leipomustarjotinta, joka on ollut odottamassa jatkokäsittelyään. En ole varma, hajosiko joku viipurinrinkilä, luiskahtiko muutama karjalanpiirakka lattianrakoon vai hävisikö yksi reikäleipä muuten vaan. Osa piirakoista ainakin on tallella, luultavasti kaikki muukin, mutta täytyy seuraavalla siivouskerralla aloittaa varmaan suurennuslasin kanssa.

Täällä on nyt toistaiseksi vähän hiljaista, sillä olen keskittynyt sytomyssyjen virkkaamiseen.

Leipomapäivä

2010-03-01T19:15:00.000+02:00

Mattilassa on leivottu. Tuloksena on koko iso pellillinen mitä herkullisimpia leivonnaisia, kuten näkyy:

Siinä syntyi ruislepää, hiivaleipää, karjalanpiirakoita, viipurinrinkilöitä ja kakkupohja. Sekä pari vatia ja muuta astiaa sekä yhtä ja toista pientä kuten muutama halko uuniin... Punaisella vadilla oleva halkoa muistuttava esine ei ole halko, vaan rapeakuorinen setsuuri. Takana oleva pötsiä muistuttava käkkärä ei ole pötsi (en tosin tiedä, miltä se oikeasti näyttää), vaan siitä piti tulla varrellinen astia. Ja tulikin. Ehkä se pääsee joskus mahdollisesti rakennettavaan Mattilaan saunaan vesikuupaksi.

Tämä on melkein ensimmäinen massailuyritykseni. Vaikka avattu raaka-ainepakkaus oli tiiviisti suljettu muovipussiin, oli se jo aika kovaa ja hapertuvaa eli kaikki muutkin leivonnaiset ovat kovin rapeakuorisia. Onko tosiaan näin, että koko paketti pitäisi jalostaa saman tien tuotteiksi vai voiko tälle tehdä jotain? Kyse on itsestään kovettuvasta massasta.

Kolmesta viipurinrinkilästä yksi on suunnilleen ehjä, mutta sekin näyttää kuivalta käppyrältä. Piirakat sen sijaan ovat luonnossa paljon paremman näköisiä kuin tuossa kuvassa, ei uskoisi. Parista piirakasta joku on jo käynyt haukkaamassa palan, mikä olkoon todisteena niiden herkullisuudesta.

Kakku tai oikeastaan torttukin on jo lähes valmis. Se ehkä vaatii vielä kiillettä päälleen, joten seuraava kuvaussessio on vasta sitten kun nämä ovat sievästi esillä. Koristelein kakun valmiilla mansikka- ja kiiviviipaleilla, joiden asettelussa pinsetit olisivat olleet paikallaan. Näin pienenpientä en olekaan koskaan ennen tehnyt. Annankin nyt leivontataidoistani itselleni arvosanan 9 + , kun oli pakko vähentää huonosta taikinasta pisteitä. Pitäisiköhän seuraavaksi kokeilla taikataikinaa?

Salin verhot

2010-02-26T17:51:00.001+02:00

Ylä-Mattilan saliin saatiin vihdoinkin verhot eikä yhtään liian aikaisin. Vanhaemäntä Kristiina on jo tilannut taksin ja vetänyt uuden pellavatakin päälleen ja sitonut vihreän huivin kaulaansa, mutta ehtii vielä viime hetkellä tarkastaa verhot, jotka nuori Matleena sai hetki sitten ripustettua. Maunu Nestori jäi kärsimättömänä tampuuriin odottamaan uusi mokkahattu päässään. Ihan eivät verhojen laskokset asetu kauniisti, mutisee Kristiina, muttei nyt ehdi korjaamaan niitä. Laiva kun ei heitä jää odottelemaan. Matleenan mielestä verhoissa ei ole mitään vikaa, eikä muori onneksi huomannut puuttuvia listoja eikä ikkunalautaakaan...

No, nyt se naapurin pojan taksi jo tuli pihaan ja vanha pari keräsi kiireesti matka-arkkunsa ja laukkunsa ja lähti kohti uusia seikkailuja. "Tulemme sitten kun tulemme ja toivottavasti talomme on silloin kunnossa ja olette saaneet sohvan tai edes tuolit hankittua Sohvatehtaalta", Kristiina sanoo jäähyväisikisi. "Pitäkää talot pystyssä älkääkä päästäkö vesijohtoja jäätymään ja katsokaakin, että luotte lumet omankin talonne katolta", muistuttaa vielä Maunu Nestori.

Kristiina ei onneksi tiennyt, että Matleena tuli liimanneeksi verhotangon nupit tankoihin, joten verhojen asettelu ei niin vain käykään päinsä. Onneksi Vanhapari on nyt jonkin aikaa matkoilla.

Kokonaiskuva

2010-02-26T01:26:00.000+02:00

Kun en ole tainnut ainakaan pieneen aikaan esitellä "kokonaisnäkemystä" Ylä-Mattilan syytinkitalosta, niin tässä se nyt on, vähän vielä keskeneräisenä tai sanoisinko että viimeistelyä vaille valmiina. Tuoleja, listoja ja verhoja ynnä muuta puuttuu vielä.

Salin verhot ovat kyllä valmiina, mutten ehtinyt kiinnittää niitä tänään. Kolmannen kerroksen sänkykamariin on vain nosettu kaupan valmiit kalusteet, mutta eipä sinne muuta mahdukaan.. Ihana pesupöytä on Reutteria, kuten vessapaperitelinekin. Joulupukki toi molemmat.

Emma-tuoli mallia Retro

2010-02-22T00:02:00.000+02:00

Tein äsken ensimmäisen tuolini nukketaloon. Siitä oli tarkoitus tulla nojatuoli, mutta tulikin Emma. Otin kaavat Vivienne Boultonin Nukkekotikirjasta, mutta kun tunnetusti en ole tarkan työn pipertäjä, leikkasin ne summittain käsivaralla, kun mittakaavaa oli joka tapauksessa pienennettävä.

Saumat vaativat vielä viimeistelyä, mutta katson niitä samalla kun huomenna on muutenkin ehkä korjattava liimauksia. Istuinosan alapuolelle en melkein muistanut liimata kangasta eikä kotona ollut muuta pehmustusvanua kuin ihan tavallista pumpulia. Silloin voin katsoa vähän paremman kuvakulmankin, jolloin virheet eivät heti hyppäisi silmille ja muodot, joita selkämyksessä sentään on, esiintyisivät edukseen.

Tämä on kuitenkin hyvä harjoituskappale. Ainakin saumanvaroista on leikattava isommat ja ehkä tosiaan kannattaa noudattaa teko-ohjettakin ;-). Muutenkin oli hyvä, etten lähtenyt pilaamaan nahan kappalettani tai oikeaa Emma-tuolin kangasta, jota sitäkin voi löytyä talosta.

Mutta eikös ole suloista froteeta? Tämä on todellista aitoa retroa, mallia 1972. Tasan 38 vuotta sitten ompelin tästä nimenomaisesta kankaasta vauvankoppaan pehmusteet. Nämäkin tilkut on leikattu siitä kapineesta. Koppa oli tietysti maanmainio äitiyspakkauslaatikko, joka siihen aikaan oli vielä tukevampi ja kantokahvat olivat päissä. Laatikko on edelleen käytössä kangassäilönä.

Silloinen vauva tosiaan viettää tällä viikolla syntymäpäiviään ja tiedossa on kakkukahvit.

Tapetointia

2010-02-20T19:34:00.000+02:00

Sormet ovat syyhynneet jo muutaman päivän päästäkseen Ylä-Mattilan salin kimppuun. Tänään tapetoin sen ja lisäksi vielä yhden seinän kylpyhuoneesta. Nostin huonekaluja vähän malliksi, vaikka ikkunanpieletkin on vielä laittamatta. Tapetti on pikkukukkaista kangasta, joka näkyy paremmin kuvaa suurentamalla. Irtoseinän toinen puoli eli se kylpyhuoneen seinä on nyt vaaleansininen, pala vanhaa ikkunaverhokangasta.

Tästä näkyy sekin, miten pienet huoneet mökkipahaisessa on, mutta kysehän onkin syytinkimökistä. Toivottavasti vanhukset jaksavat rampata kolmen keroksen väliä! Kolmannessa kerroksessa nimittäin on sänkykamari. Se on niin ahdas paikka, että jää tapetoimatta. Seinät ovat valmiiksi valkoiset. Toinen makuuhuoneen kalustoon kuuluvista lipastoista pääseekin nyt salin senkiksi, kun öljylamppukin sopi sen päälle kuin nakutettu.

Ystävänpäivän puuhia

2010-02-15T00:33:00.002+02:00

En tainnut ihan ehtiä toivottamaan hyvää ystävänpäivää, kun kello näemmä on tasan 0.00. Vietin päivän hyvissä merkeissä: keitin ison padallisen laskiaisrokkaa ja nyhräsin Ylä-Mattilan sisustushommissa. Tällaista:

Tuvan muuri on oudossa paikassa ja oudossa asennossa, sillä jouduin vetämään sen pois paikaltaan, hellan viereen laittaakseni kynttilän tuonne koloseensa. Muurin malli on otettu ihan ihkaoikeasta meidän tuvasta. Tätä tosin vähän jouduin muokkaamaan. Liesikuvun jätin kokonaan pois, kun se peitti koko näkyvyyden leivinuunille.

Entiseen ja nykyiseenkin aikaan paloturvallisuutta lisäävä kynttiläkolo on oikeastikin tuon mallinen, kylläkin kapeampi ja sirompi. Tällaisessa kolosessa, mikä liekään oikealta nimeltään, on tosi kiva polttaa kynttilöitä.

Nyt sormeni ja pahvinen lääkerasia kieltäytyivät tämän tarkemmasta yhteistyöstä. Kynttilänjalka on tehty tuikkukynttilän pohjakappaleesta ja kynttilä on pätkä vanupuikon vartta. Jostain blogista sain neuvot, kiitos sinulle idean antaja!

Kun kuvaa suurentaa, näkyu mannaryynirappaus hyvin, oikein hyvin myös rappauksen epätasaisuus. Vedin liimaa pintaan ja ropsuttelin mannaryyniä päälle, mutta joko liimaa oli liian vähän tai rappari liian hidas. En tosin muista enää, laimensinko liimaa mahdollisesti vedellä.

Tupa on nyt tämän näköinen. Heh, uunikin taas paikallaan! Tein ikkunalistat ja kapean ikkunalaudankin. Sen takia salusiinit ovat noin korkealla. Salusiinit leikkasin eilen miehen paidan hännästä. Paita poloinen oli käytössä pinttynyt ja vähän pesussa värjääntynytkin, joten väri oli kaikkea muuta kuin valkoinen. Pistin verhot vielä teekuppiin likoamaan, jolloin niistä tuli vanhaan tupaan sopivat "pellavaverhot". Pöydän maalasin uudestaan ja heitin ruman penkin menemään. Tämän pöydän laatikko on feikki: päälle liimattu pahvinkappale. Penkki ei oikein mahdu tupaan, joten voi olla, että jätän sen tekemättä tai keksin jonkun muun ratkaisun. Nyt oli kuitenkin tuotava edes yksi jakkara pöydän eteen. Tämä on se hanskasta tehty taburetti.

Ompelukoneen jakkaraa markkeeraa jostain ilmestynyt arpakuutio, jonka päällä on Vanhanemännän käsityölipas. Muutakin uutta tavaraa on ilmestynyt. Kahvimylly viehätti minua ihan yhtä paljon kuin ompelukonekin, joten ne oli pakko ostaa. Öljylamppu tuo tunnelmavaloa. Pikkuasioihin ei kannata takertua, kuten siihen että vesi tulee kultaisista hanoista ja kylpyhuoneessa on moderni amme ja sisävessä.

Olen unohtanut leikata hellan eteen suojapellin - se pitää muistaa ehdottomasti! Pyyheliinatelinekin puuttuu ja varmaan jotain muutakin. Nyt taas tulee remonttirauha, kun vanha pari on lähdössä eteenpäin maailmankierroksellaan. Sen takia kakkukahvit on katettu pöytään. Liinakin on vielä niin uudenkarhea, ettei oikein laskeudu nätisti. Ja juhlan kunniaksi tuotiin matto lattiaan siitä huolimatta, että se kipinäsuoja vielä puuttuu.

Vanhapari on melkein jo lähtökuopissaan. Tampuuriin on sitten viime näkemän tullut puhelinpöytä ja peili sen yläpuolelle. Taulut on aseteltu seinälle ja vaatenaulakkokin on tekeillä. Naulakko tuli liian alas, mutta asia korjaantuu, kun teen siihen ylähyllyn. Muutakin hienosäätöä tarvitaan. Tein puhelinpöydän konjakkipullon korkista ja pahvilevystä, mutta jostain pitää keksiä siihen vähän korkeutta lisää.

Suunnitelmissa on yhden nojatuolin tekeminen tänne. Kirjani tosin ovat liian isoja tähän hyllyyn, mutta siitä ongelmasta selviää helposti. Ompelin myös emännälle matkatakin, jota olisi kiva sovittaa naulakkoon. En vain enää viitsinyt rupeta räpsimään kuvia, sillä meidän talon isäntä meni jo nukkumaan. Huomenna hänellä on tiedossa pitkä ja luultavasti rankka päivä. Minullakin on omia suunnitelmia huomiselle, joten voi olla että lähtökahvi juodaankin vasta myöhemmin...

Laiskamato vaivaa

2010-02-12T01:05:00.000+02:00

Nimittäin nukkekoteilun osalta, mutta muuten olen ahertanut sukututkimuksen kimpussa. Siitähän olen toisessa blogissa messunnut vähintään kerran päivässä. Mutta kun ensi viikolla saan käteeni sen hankkeen väliraportin eli tekemäni valokuvakirjan ja kaikki levällään olevat lippuset ja lappuset mapitettua, niin eiköhän taas kämpän kalustuskin jatku.

Tässä nukkistauolla olen ihmetellyt uskomattoman käteviä alan harrastajia. Miten ihmeellä teidän sormenne taipuvat pikkuriikkisten sormikkaiden kutomiseen tai leivosten väkertämiseen? Minä en edes kokeile edes omaan käpälääni sopivan sormikkaan neulomista.

Tulivat tarkastamaan

2010-02-06T11:42:00.002+02:00

Näköjään Vanhaemäntä ja Vanhaisäntä poikkesivat Suomeen ja tulivat tarkastamaan remontin sujumista. Ei kelvannut. Ikkunanpokat pitää uusia ja huonekalujen maalauskin on tehty huolimattomasti. Ai-jai-jai, aina pitäisi olla itse vahtimassa.

Löysin Prismasta puoleen hintaan tämän vanhan parin, joka on mitoitettu Lundby-väeksi. Entiseen aikaan ihmiset taisivat olla vähän lyhyempiä, joten kyllä näistä vielä hyvät tulee ja ukonkin selkä ehkä vielä taipuu paremmin. Nyt molempien päällä on vielä matkavaatteet, mutta maailmanmatkaajat ovatkin taas lähdössä eteenpäin.

Iso pöytä käy oikein hyvin yläkertaan. Tuvan pöydän tein pikavauhdilla ja vaikka samaa väriä on muissakin tuvan kalusteissa, niin ehkä maalaan sen kuitenkin vaaleammaksi. Vanha singeri peräseinällä on tosi hieno!

Tein pöydän.

2010-01-29T01:37:00.000+02:00

Tein pöydän tupaan. Kaikkihan tietävät, että tuvan pöytä on iso ja komea. Sellaisen tein, leikkasin ja sahasin ja liimasin ja maalasin. Tein oikein avautuvan laatikonkin. Yksi pieni juttu vaan: mihin minä sen saan mahtumaan?

Jos vaihtoehto A ei toimi, otetaan käyttöön vaihtoehto B. Sitä tässä kehitellään. Piharakennus pöydälle? Salista ruokasali? Naruilla ja rissoilla kattoon? Jalaksille? Mutta meni minne meni, niin on se vaan komea pöytä!

Kiva saada uusia kavereita!

2010-01-28T00:42:00.001+02:00

Tervetuloa taloon! Oikein sydäntä lämmitti, kun huomasin taas tänäänkin lukijakunnan lisääntyneen yhdellä. Toivottavasti viihdytte täällä! Tässä kuvia eilisistä aikaansaannoksistani:

Ensin kuva kylpyhuoneen laskoskaihtimesta. Löysin kätköistäni myös pyyheliinatelineen, jota mallasin tuohon etualalle. Muualle se ei mahdukaan, mutta ratkaisee sen, että en oikein keksinyt pyyhekoukuille paikkaa. Ei ole vielä tosin pyyheliinojakaan.

Sitten siirrytään alakerran tampuuriin. Siis eteiseen. Oikeasti en kutsu meidän oikeaa eteistämme tampuuriksi muuta kuin poikkeustapauksissa. Tambur? Näin sitä mummin sukulaiset kutsuivat, samoin miehen vanhemmat.

Vähän riemunkirjava tästä tuli. Seinälle täytyy tehdä vielä jotain, ehkä maalata muutama taulu seinän peitoksi tai ommella ryijy päälle. Olin malttamaton kasaamaan sen valmiiksi. Jännä miten vasta valokuvasta huomaa virheet. Tuokin liitoskohta kirjahyllyn ja seinäkkeen välillä näytti ihan siistiltä siihen asti kunnes näin sen tietokoneen ruudulta.

Päivän uutuutena on aamulla paikalleen liimattu kirjahylly ja etuseinäke sekä peili. Se on irrallaan rappusten vieressä. Kolmeosainen peili peittää rappujen taakse jäävää koloa. Se taas oli pakko jättää, sillä huolimattomuuttani en hoksannut, että ylimmältä rapulta pitää päästä nousemaan tuonne porraskaappiin.
Tarkkasilmäinen ehkä huomaa kaapin saaneen uuden katon ja ovi kahvan. Kaapissa on myös voimistelutanko vanhenevalle isäntäparille. Oli yksi hajonnut Aarikan rintaneula, jonka liimasin katoksi.

Joko etualalle tai vaihtoehtoisesti kirjahyllyn ja peilin väliin kaavailen vaatenaulakkoa. Tuo omituinen nauha etuseinässä oli heti virhe, mutta penteleen tehokkaan Pirkka-liiman ansiosta sitä ei enää saanut irti. Voi olla, että maalaan koko levyn jossain vaiheessa. Mustaksi?

Tuvan nurkka on nyt tällainen. Yritin tehdä hyllyköstä vanhan näköisen, mutta mitä enemmän yritin, sitä pahempi siitä tuli. Ehkä sekin vielä paranee, kun täytän hyllyt värikkäillä purkeilla ja astioilla. Juhlaserviisi ei oikein sovikaan tupaan.

Tämän etualalla olevan pillerirasia-kaapin teon selostinkin jo eilen. Päällikannen kaksi levyä on liimattu kaappiin kiinni, mutta takakappaleet vain hyllyyn ja ne lepäävät samalla korkeudella etulevyjen kanssa. Näin voin vetää kaapin ulos. Minun työkaluillani näiden hyllyjen irrotus ei olisi onnistunut siististi. Sen huomasin kirjahyllyä ja peiliä tehdessäni.

Leivinliina ja taikinavati odottavat pöydällä innokasta leipuria. Askarteluni ei ole vielä sillä asteella, että leipoisin pikku kakkusia. Tilasinkin jo valmiin täytekakun tupaantuliaisia varten... Kun nyt ensin teen pöydän ja kalustan toisen kerroksen salin vieraita varten.

Kalustotehtaalta, iltaa

2010-01-26T23:47:00.000+02:00

Olen tänään värkkäillyt tuvan ja tampuurin kalusteita. Kalustosuunnitelmat taisivat muuttua viime yön pimeydessä. Olen saanut tosi monta ahaa-ideaa juuri ennen nukahtamista, kun hetken mietiskelen tämän hetken rakkainta harrastustani ja iloitsen pienistä näpertelyistäni.

Yritän saada tehtyä tampuurista yhdistetyn eteis-kirjastohuoneen, jos vain jotenkin saan vielä ängettyä lukutuolin kapeaan huoneeseen. Kiikkustuoli olisi valmiina, mutta se vie ehkä liikaa tilaa. Suunnitelma B on sitten nahkanojatuolin tekeminen. Kirjahylly sinne joka tapauksessa on jo tulossa, toinen asia on se, ovatko tekemäni kirjat liian suuria. Hyllyn liimaukset ovat vielä kuivumassa, joten en vielä kuvannut sitä.

Saan pidennettyä tuvan väliseinää hyllyn leveyden mitalla. Nyt tiskiallas mahtuu kunnolla ja sen viereen tulee saman tapainen työpöytä-kaappi kuin peräseinällä jo on. En tee ovia tähänkään kaappiin, vaan molemmissa on jo valmiiksi ommeltuna ruutukangasverhot ja sisällä yksi hylly. Tämän uuden kaapin istutan seinän korkuiseen lokerikkoon, tarkemmin sanottuna sen eteen eli vähän huijaten. Kaapin maalaus epäonnistui rumien teippien ansiosta eli sitä pitää vielä kohentaa.

Pyyheliinateline on edelleen suunnitteluasteella. Paikka ja ideoitakin on valmiina, mutta huomasin jo sahanneeni pienen rautasahani kieroksi, joten täytyy ehkä miettiä pehmeämmän materiaalin käyttöä. Silloin voisin saksia jotain kuviokaartakin telineen ylälaitaan.

Eilen tein vähän mini-käsitöitä: yhden leivinliinan ja tampuuriin laskoskaihtimen. Tänään ompelin ruutuverhot uuden kaapin oviaukkoon. Kangasta on riittävästi, hyvin hyvin riittävästi. Teen siitä varmaan vielä tupaan verhot, mutta sitten ei yhtään enempää tähän tupaan "talouskoulun essukangaskuosia". Pidän periaatteena päärmätä kaikki verhot ja muut tekstiilit ihan kuin oikeat isotkin vastaavat kappaleet. Kun en kuitenkaan osaa / jaksa / näe pistellä näkymättömiä pistoja, niin kätteni jäljet näkyvät oikein komeasti kaikissa kuvissa!

Huomenna menen silmälääkäriin, joten askartelut voivat jäädä vähiin.

Sermit ja muuta pikkunäpertelyä

2010-01-25T13:33:00.000+02:00

Kylpyhuoneen sermit on tehty kahdella tavalla. Ensimmäisessä liimasin kuvat ensin valkoiselle kopiopaperille. Väleihin liimasin pareittain jäätelötikut ja varmistin vielä, että sermin saa taitettua laskoksille kuten oikeakin taitetaan.

Toista sermiä tarvitaan kylpyhuoneen takaseinäksi, kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin. Nukkekotiin tilaamistani valmiista kalusteista löytyi sopiva kirkas muovikansi, josta pienellä leikkaamisella ja liimaamisella muodostui tausta. Kuvat ovat peräisin edelleen samasta Elegian Aasia-aiheisesta kuva-arkista. Liimasin kuvat jälleen valkoiselle paperille - näin vältyin liimatöhryiltä itse kuvissa ja kun olin jättänyt sopivan "saumanvaran" sivuille, liimasin paperin muovikannen kapeille laidoille. Näistä laidoista koko höskä olikin helppo liimata sopivalle korkeudelle kahteen sytytystikkuun ja voilá!

Sytykkeet olin tietysti sahannut valmiiksi täsmälleen huoneen korkuisiksi, joten niitä ei tarvinnut liimata seiniin. Nyt voin leikkiä, että taakse jää sopiva käytävä, josta pääsee tallustelemaan portaita ylös ja alas.

Esittelen samalla kaksi muutakin askarrustani: pari päivää sitten valmistuneen tuvan työpöydän, jonka alta paljastuu hylly tärkeille keittiötavaroille, esimerkiksi padoille ja pannuille.

Kaapin runkona on taas kerran joku lääkepakkaus - niitä meillä riittää. Leikkasin etureunaan aukon, mutta jätin kartonkia taivutettavaksi sisäpuolelle. Molempiin sivuihin alareunan korkeudellekin jouduin leikkaamaan kapeat raot, juuri sen kokoiset että hylly (= sytyke) mahtui läpi. Näin sain liimattua sen tukevasti paikalleen. Pöytälevy muodostuu kahdesta sytykkeestä, jotka sahasin vähän runko-osaa pitemmiksi. Ennen maalaamista kiinnitin vielä kumpaankin laitaan niitit, joihin sitten lopuksi viritin verhot. Työpöydän paikka on uunin jommalla kummalla puolella, muuta kalustuksesta riippuen. Yritän kuitenkin tehdä tästä myös toimivaa keittiötä, niin että Ylä-Mattilan emäntä voisi "leikisti-oikeesti" leipoa ja paistaa limppunsa ja piirakkansa.

Kun olin eilen illalla saanut kirjoitettua valmiiksi Mattilan talon aloitustarinan, kaipasin vielä jotain tkemistä käsilleni. Syntyi tämä:

Mokkanahkainen hattu, jonka lieri on vuorattu kankaalla. Nauhan punoin tekeillä olevan villatakin langasta. Joku voisi luulla, että hattu on tehty hansikkaan sormestä ja oikein luuleekin. Sormenpää jäi jäljelle, kun tein keskiosasta jakkaraa. Neljä sormenpäätä on vielä jäljellä, mutta ensin pitäisi saada hattuhylly ja ehkä myös nojatuoli tai sohva, jota varten varsinaisesti otin tämän vanhan hanskani talteen.

Mattilan väen kuulumisia

2010-01-24T17:41:00.001+02:00

Mattila on keskikokoinen maatila, jota isännöi nuoripari Matleena ja Matti. Lapsia ei vielä ole, mutta muuten talossa on aika vilinä. On kissoja ja koiria, lehmiä, lampaita, hevosia, possuja ja kaneja. Olisikohan myös luomutila? Mattilasta kerrotaan lisää täällä olevalla kategoria-sivulla sekä sivu-sivuilla

Tilalla toteutettiin joitakin aikoja sitten sukupolvenvaihdos, jolloin edellinen isäntäpari jäi syytingille.
Syytinkiläisille kunnostetaan parhaillaan Vanhanemännän vanhempien Mattsin ja Johannan entistä taloa, jota on aina kutsuttu Mattsilaksi. Talo oli jo lähes romahduskunnossa, mutta tarkempien tutkimusten jälkeen nuoripari huomasi vanhan talon terveeksi. Samalla päätettiin unohtaa vanha nimi ja ruveta kutsumaan taloa Ylä-Mattilaksi, sillä se sijaitsee korkealla mäellä Mattilan nykyisen päärakennuksen takana.

Vanhaemäntä Kristiina ja vanhaisäntä Maunu Nestori päättivät lähteä jo viime vuoden puolella remontin tieltä maailmanympärimatkalle ja sillä tiellä ovat edelleen. Nuorilla, Matleenalla ja Matilla on kädet täynnä työtä ja remontti painaa päälle, kun eivät mokomat eläkeläiset ole edes korttia välittäneet lähettää. Amerikanserkku Walter onneksi tiedotti, että hengissä ovat ja jatkavat matkaansa.

Mattsin ja Johannan talo edustaa vähemmän perinteistä talonpoikaistalon tyyliä. Matts, joka on syntyisin Skoonesta, tuotti pohjapiirustukset kotimaastaan. Vai olisivatkohan ne pereäisin Pohjois-Saksasta? Kukaan ei enää tiedä. Se tiedetään, että kun Matts aikanaan muutti Suomeen, osti hän täältä pienen maatilan, jossa oli kunnon pytinki valmiina.

Kuinka sattuikaan, naapurin kauniista Johanna-neidosta tuli tuota pikaa emäntä taloon. Johanna oli ollut pappilassa piikana ja oppinut siellä vähän ruotsiakin, vaikka Mattsin skoonelaismurteesta oli alkuun paha saada mitään selvää. Mattsilla oli onneksi hyvä kielipää ja hän opetteli puhumaan suomea. Pieni perhe eli alkuun onnellista elämää, mutta sitten alkoivat vastoinkäyminset. Pitäjään tuli paha rokko- ja kuristustautiepidemia ja vain Kristiina-tytär oli tarpeeksi sitkeä jäädäkseen eloon.

Myöhemmin vielä tulipalo hävitti alkuperäisen päärakennuksen. Matts päätti rakentaa sellaisen talon, kuin mihin hän oli jo lapsuudessaan tottunut. Kerroksiakin tulisi kolme! Kyläläiset ihmettelivät talon ulkonäköä. "Ei täällä tommosia ole ennen ollut", vaarit ja muorit huokailivat, "Piirustukset lienevät Skoonesta tai olisivatko tulleet ihan Räävelin kautta Saksasta?"

Perheen uusi koti Mattsila valmistui vain viisi vuotta ennen Johanna-emännän kuolemaa. Murheellinen isäntä palasi siinä vaiheessa koti-Skooneen, jonne oli ikävöinyt monet vuosikymmenet. Onneksi Kristiina oli jo ottanut emännyyden harteilleen ja nainut monen kyläläisen ja vanhempiensakin vastustuksesta huolimatta hulivilin maineessa olevan Maunu Nestorin. Maunun kotipaikka oli naapurikylässä. Se oli paikkakunnan suurin tila, jota isännöi vanhempi veli Gustav vaimonsa Lisbetan kanssa. Maunu Nestorin isä-vainaa oli ollut paikkakunnan merkkimiehiä.

Komealla Maunulla oli aina ollut vähän pilkettä silmäkulmasa. Olipa hän ennen avioliiton solmimista jättänyt kihlatun morsiamensa lähes kuudeksi vuodeksi kotimaahan lähtiessään merille. Matkat veivät aina Aasiaan asti. Mukana reissussa oli lapsuudesta lähtien uskollinen Valtteri-ystävä. Isä-Matts ja varsinkin äiti-Johanna varoittelivat kovasti mokomista maailmanmatkaajista, mutta rakastunut Kristiina oli itsepäinen - ja arveli, että kyllä tuosta jullikasta vielä kunnon mies kasvaisi. Vielä vuosia myöhemmin monet ilkeämieliset kyläläiset aprikoivat, olisiko hunsvottivävy aiheuttanut Johannan ennenaikaisen kuoleman ja Mattsin paluun takaisin koti-Ruotsiin.

Kun Maunu Nestor vihdoin kotiutui matkoiltaan, oli hänellä laukussa epäilyttävän paljon itämaista kuvataidetta, geishan kuvia ja vaikka mitä. Johanna ihmetteli ääneen, millä rahalla kaikki oikein oli ostettu ja miten laukkuun oli joutunut lähes säädyttömän näköisiä kuvia. "No, me merimiehethän olemme sellaisia, ahkeria poikia tekemään työtä", väitti sulhanen. Topakka morsian jo epäili, että tuliaisena tulisi muutakin ja passitti punastelevan sulhasmiehen lääkäriin syynättäväksi. Miestä vähän nolotti lääkärin tekemät kysymykset, sillä olihan hän sentään paikkakunnalla tunnettua sukua ja arvostetun kunnallismiehen poika. Vaarikin oli ollut lautamies ja kirkon kuudennusmies.

Onneksi mitään vikaa ei löytynyt, vaan mies oli terve kuin pukki, kuten vanha tohtori Dahlström leikkimielisesti lausui. Niin päästiin vihdoinkin valmistelemaan häitä. Niistä tulikin oikeat pitäjän mahtihäät, joita molemmat myöhemmin muistelivat. Ja kaikista epäilyistä huolimatta avioliitosta tuli hyvin onnellinen ja tasapainoinen. Molempien särmät hioutuivat ja pian Maunu Nestor seurasi jo isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä kunnanvaltuustoon ja kirkkoneuvostoon. Kristiinaakin pyydettiin ehdolle valtuustoon, mutta hän kieltäytyi. "Näissä naisjärjetöjen puuhissa on riittävästi tekemistä", hän sanoi. Kristiina edustikin pitäjän naisia aina valtakunnan tasolle asti ja toimi monessa järjestössä. Talossa kävi paljon vieraita ja niinpä Maunu päätti rakentaa uuden, entistä komeamman päärakennuksen. Aluksi Mattsilassa, kuten sitä silloin kutsuttiin, majoitettiin vieraita. Myöhemmin talo jäi tyhjäksi ja rupesi rapistumaan.

Siihen aikaan kun Kristiina ja Maunu Nestor vihittiin, oli tapana antaa nuorikolle huomenlahja. Nuori aviomies antoi vaimolleen lupauksen: "Kerran me vielä lähdemme yhdessä poikamme kanssa katsomaan Kaukoidän ihmeitä". "Tyhjiä puhuu", arveli Kristiina mielessään. Lupaus unohtuikin, sillä tasan yhdeksän kuukauden kuluttua perheeseen syntyi poikalapsi ja parin vuoden päästä vielä tytär. Poika ristittiin Matiksi ja tytär Skoonen isomumminsa mukaan Adalminaksi.

Maunu Nestor ei sittenkään ollut unohtanut lupaustaan. Tila luovutettiin aikanaan Matti-pojalle ja hänen vaimolleen Matleenalle, jotka olivat alkuun asuneet muualla. Koska vanha päärakennus oli vielä korjauskelpoinen ja vanha tuvan muurikin oikein hyvässä kunnossa, olisi syytingillä olevan parin sopivaa muuttaa sinne. Nyt oli sopiva aika lähteä pois jaloista, maailmaa kiertämään! Rahaakin oli kertynyt säästöön, sillä Ruotsista oli tullut yllätysperintöjä.

Ennen lähtöä Kristiina kaivoi kätköistään esille vanhat geisha-taulut ja toi ne Matille. "Yllätetään isä ja laitetaan ne esille uuteen kotiin. Laita vaikka kylpyhuoneeseen, jos et muuta paikkaa keksi!"

Toinen sermi tulossa

2010-01-22T19:49:00.000+02:00

Kun Aasia-kuvia riitti, niin päätinkin tehdä kylpyhuoneen takaseinään toisen sermin, joka leikisti katkaisee kylpyhuoneen. Siellä takanahan on olevinaan raput ja käytävä, jonka kautta vieraat ja asukkaat kulkevat alakerrasta yläkertaan, joten ei ole asiallista kulkea vessan kautta. Liimat ovat parhaillaan kuivúmassa,mutta tuon kuvan tänne jossain vaiheessa.

Taidan jättää kylpyhuoneen toistaiseksi tapetoimatta, sillä seinissä on hyvä valkoinen perusmaali ja laminaattilattia. Minulla on valmiina pala muovimattoa, jonka ajattelin leikata lattialle sopivaksi.

Monenlaisia muitakin suunnitelmia on mielessä, mm. pikkuisten hattujen ompelua, sillä eteisen tulevaan naulakkoon tulee tietysti hattuhyllykin. Huonekalut puusta on se vaikein pala. Huomaan, että selvästi lykkään niiden tekemistä. - Nyt lähden saunaan miettimään asiaa.

Nyt niitä kuvia tulee

2010-01-21T19:16:00.000+02:00

En tiedä, kannattaako keskeneräistä näyttää, mutta kun en malta olla näyttämättäkään, varsinkin kun mainostin eilen illalla näitä jo toisessa blogissani.

Ensimmäiseksi esittelen sermin - kiitos vielä kerran Elegia, hurmaavista kuvista. Kuvat pääsivät omasta mielestäni oivalliseen käyttöön.

Toisissa blogeissani onkin jo nyt linkki Elegian nettisivulle, josta näitä kuvia saa tilattua. Tämän arkin nimi on ... jotain Aasiasta. Kuvia on vielä jäljellä, joten aion kehystää jossain vaiheessa niistä ainakin muutaman taulun.

Sermi näyttää kuvassa aika hassulta, mutta kun haluan taittaa sen alakerran ns. rappusten eteen ja osittain kai kylpyhuoneenkin taakse, niin seinäkkeiden on käännyttävä molempiin suuntiin ja koko virityksen on myös pysyttävä suorassa, siksi tukevat jäätelötikut. Ja myös siksi, ettei minulla ole oikein kunnon puutavaraa vieläkään tällaiseen tarkoitukseen.

Sermin tuleva sijainti on toisen kerroksen sali tai olohuone, mikä siitä tuleekaan. Vaikken vielä ole suunnitellut huonekaluja enkä värejä, niin tämähän ne näköjään ratkaisi. Sikäli sermisuunnitelmani sopii hyvin taloon, jonka kylpyhuone mahdollisesti on muuten hivenen liian pitkä. Kalusteet sinne on jo olemassa: valkoista ja tätä samaa pähkinäpuun väriä.

Siirrytään sitten tupaan. Tuskailen edelleen tiskipöydän kanssa. Pinta vaatii vielä jatkokäsittelyä, sillä en halua pillerirasian tekstien sentään jäävän näkyviin. Kuvaaminen onkin hyvä keino nähdä sellaiset virheet, joita silmä ei muuten huomaa. Pillerirasian tekstien lisäksi vasta kuvasta näin tuvan takanurkkaan. Siellä on varmaan joku lista, joka nyt irvistää tai tapetti ei ulottunut nurkkaan asti. Toisaalta ei sinne kyllä kukaan muukaan näe, ellei kiipeä sisälle taloon. Maahiset tai hiiret?

Kokeilin tiskipöytään sokkeliakin, mutta jouduin repimään sen pois. Lattia on sen verran vino, että tuo Iittalan munakuppi kupsahtaa pois paikaltaan liian helposti. Komea kultainen vesihana - ilman muuta sopiva vanhan pirtin kalusteeksi - on sekin vähän outo. Liiman sen paikalleen sitten kun jostain löydän sen pahuksen liimapistoolini. En tosin ole ehtinyt paljon hakeakaan.

Keinutuolissa on uusi tyyny. En ensin ajatellut täyttää sitä ja otin mitat sen mukaan. Siitä tulikin toppauksen takia vähän turhan pullukka ja liian pienikin, joten ehkä harkitsen vielä uutta käyttöä ja teen joskus uuden tyynyn. Tosin nämä langat menivät loppuun.

Toinen eilinen pistely eli verho tai peitto pyyheliinatelineeseen on myös valmis. Telineen suunnittelu ei ole vielä alkanutkaan, mutta ajattelin sijoittaa sen uunin oikealle puolelle takaseinään. Tai johonkin muualle, katsotaan nyt miten sen saan toteutettua. Tässä kuitenkin peitto, jonka väreiksi yritin etsiä tiskialtaan värejä. Idea oli se, että pistelen mitä mieleen juolahtaa, mutta keskiosa jää tyhjäksi, kun en kuitenkaan osaa tehdä "oikeaa" kuviota, sellaista jota ennen näissä käytettiin. - Piilokuvana on laiha koira, sillä kun Vanhaemäntä oli vasta Mattilan nuori miniäkokelas ja kävi emäntäkoulua, oli käsityönopettaja sen verran häijy eukko, että tyttöjen piti keksiä käsitöihinsa aina jotain pieniä juonia.

Mattilasta tähän eukkoon, sillä ihmettelin eilen yhtä asiaa. En ole näillä silmilläni pystynyt pistelemään ainakaan 10 - 15 vuoteen näin pientä kahden langan ristipistoa paitsi kerran, kun koristelin omiin häihin yhden keskeneräisen kaitaliinan valmiiksi. Silloinkin jouduin käyttämään suurentavaa lamppua ja oli sentään kesä. Nyt näin langat oikein hyvin. Tämä ei silti tarkoita, että silmäni näkisivät tehdä isompia töitä, mutta kumma juttu joka tapauksessa. Onkohan näkö muuttunut, rillit parantuneet vai valo lisääntynyt? Silmävaivani eivät ainakaan ole muuten loppuneet.

Kuvia eteisestä

2010-01-20T01:22:00.001+02:00

Vihdoinkin uusia kuvia Ylä-Mattilan vanhan parin syytinkiasunnosta. Se on vielä viimeistelyä vaille valmis, sillä olen tallentanut liimapistoolin johonkin varmaan paikkaan, kun raivasin taloa jouluksi.

Tässä ensin lähikuvaa tampuurista. Portaat ovat takaseinällä. Ikkunan edessä on seslonki - varavuode ehkä vieraillekin. Jouduin pidentämään seinää ja se nimenomaan odottaa muutamaa liimatippaa. Seinän toisella puolella, siis tuvan puolella on kapealokeroinen hyllykkö. Oli onnen kantamoinen, että tilasin pakkauksen irtokirjaimia, jolloin sain "kaupan päälle" puuvalmiin hyllykön. Leveyssuunnasta leikkaamalla sain palapeilin kehykset ja vielä jäikin vähän materiaalia.

Verhojen kiinnityskin vaatii kuumaliimatippoja. Mietin vielä, teenkö ikkunalaudan ja karmit. Menin hölmöyttäni liimaamaan seinätapetin ikkunan yli ja samalla tulin liimanneeksi sitä myös puitteisiin. Vaikka ne ovatkin vähän rumat, siis sekä tapetoituna että ilman, niin pokien rakentaminenkin tuntuu työläältä.

Yleiskuvaa. Portaat pysähtyivät seinän puoliväliin, joten rakensin porraskomeron, joka johtaa ei-minnekään. Oven kahvaa en ole vielä keksinyt, mutta se on ilman muuta tarpeellinen kapistus.
Jos tarkkoja ollaan, pitäisi Mattilan vanhalla parilla olla kaidekin, mutta katsotaan nyt. Askelmat ovat kyllä leveät ja tukevat.

Alunperin ajattelin leikata rappusten alle oven ja rakentaa sinne joko komeron tai vaatenarikan. Ainakaan toistaiseksi en raaski rikkoa seinäpintaa. "Kantavat rakenteet" muuten on tehty Ifin valokuvakirjan kuljetuspakkauksesta, jonka kulmasta sai leikattua prikulleen sopivan aihion. Askelmien mitoituksen ja leikkaamisen kanssa sietää olla tarkka ja laskea ja piirtää etukäteen vaikka sabluuna. Askelmat ovat Bilteman sytykettä.

Kerroinkin jo aikaisemmin syistä, miksi seinissä on kahta kuosia ja kahta materiaalia. Nyt kangastableteista on enää pieni tilkku jäljellä, eikä se olisi riittänyt seinien tapetointiin. Kun saan tuon irtoseinäkkeen liimattua kiinni, voin joutua laittamaan pätkän nauhaa tai jotenkin muuten miettimään tuon ainakin omaan silmääni käyvää poikkirajaa.

Seinää vasten on pystyssä portaiden kokeiluversio, joka on ilmetty lehtiteline. Alalaidassa näkyy vähän peiliäkin, jonka ajattelin kiinnittää ikkunan viereen.Vastakkaiselle seinälle saattaa tulla hattuhylly.

Tässä vielä tarkempi kuva porraskomerosta portaineen sekä kuva tekstiilien värimaailmasta. Portaat menevät vähän vinksin vonksin, mutta niistä näkyy vain aavistus.

Patjan alla oleva laveri on lääkerasia, jonka päällystin kopiopaperilla. Kun tämä on muutenkin vähän synkkä huone, taidan jättää sen valkoiseksi enkä edes maalaa sitä. Talo on muutenkin tunnelmallisen hämärä, sillä sitä ei ole sähköistetty. "Mitäs sitä nyt meitille", sanoo Vanhaemäntä.

Ahkeruus on ilomme

2010-01-19T01:48:00.001+02:00

... laiskuus intohimomme. Ei vaiskaan, on tässä rakennettu yhtä jos toistakin. Eilen, tarkemmin sanottuna toissa päivänä, sain vihdoinkin mietittyä ja toteutettua tampuurin portaat, jotka tulevat takaseinän suuntaisesti. Tapetoin portaiden etuseinän ja harkitsin siihen rappustenaluskomeroa. Toisaalta seinämä voisi olla kiva vaikka taulujen ripustuspaikkana, joten antaa käytännöllisyyden nyt olla.

Samaan vauhtiin kaivoin esille tilkkuja ja ompelin verhot ja kolme pientä tyynyä seslongin päälle. Seslongin patja olikin jo valmiina. Nyt maanantain ohjelmaan kuului itse seslongin tekeminen. Se on litteä, juuri sopivan kokoinen lääkerasia, jonka ensin päällystin tavallisella kopiopaperilla ja ajattelin sitten maalata. Kun nyt katselen sitä, niin luulenpa etten maalaakaan. Liimattu valkoinen paperi on vähintään yhtä siisti kuin akryylivärillä valkoiseksi maalattu, todennäköisesti epätasainen pinta.

Eteisestä yläkertaan vievien portaiden päähän tein ensin pikkuisen tasanteen. Mietin pitkään, miten ratkaisen syntyneen ongelman, rappuset kun päättyivät suunnilleen seinän puoliväliin. Rakensin tänään tasanteelle pienen komeron, josta asukkaat voivat kätevästi siirtyä ylös toiseen kerrokseen. Kun en aio nakertaa reikää lattiaan, niin teen sermin yläkerran salin ja "rappusten yläpään" väliin.

Nämä ylimmäiset replikaraput eivät taida näkyä sitten kun laitos on paikallaan, joten se täytyy muistaa kuvata. Kun se muuten toisi mielleyhtymän pikkukamariin, niin liimasin sisälle muutaman portaan. Vaikka olihan niitä semmoisiakin huusseja, joissa kiivettiin ensin portaat ylös korkealle...

Vähän mietin tornia tai ainakin satulinnan torneista tuttua kattorakennelmaa komeron päälle, mutta se ei ehkä näy tarpeeksi hyvin eikä ehkä mahdu kunnolla korkeudenkaan puolesta. Ja olisiko tuo kovin tyylikäskään sisällä? Mattilan vanha pari ei varmaan olisi niin ennakkoluulotonta väkeä, että hekään sitä hyväksyisivät.

Huomenna jatketaan.

Viininpunaisen hanskan uusi elämä

2010-01-17T00:45:00.001+02:00

Portaat lepäävät edelleen vain ajatuksissani. Mallia sentään yritin jo kehitellä ja leikatakin pahvista, sillä en suurin surminkaan mene tunnustamaan miehelle, että en käsitä vieläkään hänen piirtämäänsä kuvaa. Kun tänään oli mitä sopivin ulkoilupäivä, olin pitkällä kävelyllä ja nautin raikkaasta ulkoilmasta ja hyvästä kävelyseurasta.

Jotain kuitenkin askartelin tänäänkin. Syntyi pikkuinen taburetti eli jakkara sijoitettavaksi nojatuolin eteen, siis sitten kun on nojatuoli. Taburetin entinen elämä oli viininpunaisen oikean käden nahkahansikkaan keskisormi.

Kas tässä! Vähän on epätasaista pistoa, mutta ei lankakaan ole sopivinta mahdollista. En löytänyt parempaa ja jo tässä oli näpertämistä.

Muuten olen sitä mieltä, että tämä on kelvollisin pikku jakkara, jonka koskaan olen tehnyt. Tosin tämä onkin ensimmäinen taburettini. Pidän kovasti tuosta alareunan linjasta.

Näin sen tein:

Leikkasin sopivan korkuisen sormenpätkän (+ parin millin saumavaran) kohdasta, joka on mahdollisimman suora, ei siis ihan sormenpäästä eikä sieltä toisestakaan. Ratkoin vuorin pois (se olikin jo rikki). Varoin rikkomasta hanskan siistejä pystysaumoja, kun leikkasin niiden viereen pienet halkiot ja taitoin saumanvaran sisään. Liimasin päälle ensin ohuen pahvin ja sitten saman mallisen nahkapalasen. Näin syntyi pohja. Sitten toppasin jakkaran niin täyteen vanua kuin mahtui ja panin päälle taas ohuen pahvinpalan. Istuinosan leikkasin vähän suuremmaksi ja tein harsinpistoja lähelle reunaa. Kuvittelin voivani kiristää päällisen sopivan malliseksi, mutta se ei ihan onnistunut hanskan mallin takia. Harsinlanka kuitenkin helpotti seuraavaa vaihetta, kun kursin päällistä kiinni sivuihin, saumanvara taas sisäpuolelle. Päällinen meni sievästi kuopalle, joten lisäsin pahvin päälle vielä annoksen vanua ja ompelin loput pistot. Harkitsin myös pienen istuintyynyn ompelemista kuoppaan, mutta tämä tuntui mukavammalta ja ehkä helpommalta kuin pyöreän tyynyn näprääminen.

Jos nahkaa jää, voin myöhemmin ehkä punoa reunaan nahkanauhan peittämään noita pistoja. Paksummalla langalla pistoista olisi varmaan tullut tasaisemmat. Hanskakin on todella paljon käytetty eli nahka on pehmoista kuin vauvan peppu. Kun toinen hansikas taisi mennä vahingossa roskapussiin, niin tästä yhdestä on vielä taiteiltava joko sohvaa tai nojatuolia.

Käsineet on hankittu noin ajanlaskun alkuvuosina, mahdollisesti 70-luvun lopussa, 80-luvun alussa. Minulla oli silloin suunnilleen salvian värinen, hyvin kaunis talvitakki, tai ehkä paremminkin syystakki, jonka väriin tietysti soinnutettiin niin hanskat kuin huivikin. Hattukin saattoi olla tätä viininpunaista. Olin siis Hieno Rouva. Työyhteisön naiset pukeutuivat silloin leideiksi... Ei minulla niin kaunista takkia sen jälkeen ole ollutkaan.

Täkäläiseen perinteiseen ruumiinrakenteeseen löytyy päällysvaatteita enemmänkin toppatakkiosastolta. Onneksi nykyinen ykköstalvitakki sentään vielä mahtuu päälle ja sitä varjelen kuin silmäterääni, täyttäähän se varmaan pikapuoliin 15 vuotta. Siihen ei ole hankittu omia erityiskäsineitä enkä ole hattuakaan pitänyt noiden nuoruusvuosien jälkeen, jolloin viininpunaisen lisäksi oli musta sulkahattu, minkillä reunustettu talvihattu ja sitten joku oikein karvaista karvaa oleva turkislakki. Turkkiin ei sentään ikinä ollut varaa. Jaa, oli kerran kelsiturkki ja sitä ennen, jo opiskeluaikana alennusmyynnistä ostettu vasikannahkatakki. Niin kamalan kylmää takkia en ole pitänyt ennen enkä jälkeen. Muistaakseni lahjoitin sen systerille, joka kerran erehtyi kehumaan sitä.

Yritys tehdä portaita

2010-01-15T17:50:00.000+02:00

En yhtään enää ihmettele sitä, että saatavilla on eri mallisia valmiita portaita eri korkuisiin huoneisiin. Olen nyt leikannut kymmenkunta askelmaa ja niille viisi kunnollista, mutta vähän eri mittaista välipuuta jäätelötikusta. Saman verran on syntynyt haljenneita. Edelliset 10 sahasin sytyketikuista, nämä seuraavat yritin laiskuuttani leikata saksilla. Liimasin näistä suorakulmia ja nyt vain odotellaan, että liima kuivuu.

Vaikka näistä plus lajitovereistaan syntyisikin portaat, niin taloon tarvitaan kokonainen portaikko eli mutkakin pitäisi tehdä. Ensin portaat menevät yhteen suuntaan, päätyvät tasanteelle ja jatkuvat sitten toiseen suuntaan eli kattoon. Näin ajattelisin säästyvän tilaa, sillä muuten raput vievät puolet eteisestä. Reikää en sentään aio nakertaa kattoon ja muutenkin tämä olkoon ainoa portaikkoni komeassa kolmen kerroksen talossani. Tai ehkä teenkin tikapuut?

Sillä aikaa kun liima kuivuu, taidan ruveta ompelemaan patjaa eteisen penkille. Penkkikin tosin on vielä tekemättä, joten siitä on aloitettava tai ainakin mitoituksesta. Ajattelin lähteä liikkeelle jostain tablettirasiasta. Kaivelin kangasvarastoja ja sieltä löytyi runsaasti tilkkuja, mm. pala vanhaa huonekalukangasta, jolla olin joskus päällystyttänyt uudestaan kevyet nojatuolini, ajat sitten maisemasta poistuneet. Ne olivat mukavat tuolit - ex-koirankin mielestä, joka pentuna nakersi koivujalkoja aina kun silmä vältti. Sitten myöhemmin se rakasti hypätä tuoliin nukkumaan. Patjakankaasta saattaa riittää porrasmatoksikin.

Eteisestä vaihteeksi

2010-01-14T02:25:00.000+02:00

Vaihtelun vuoksi otin tänään käsittelyyn eteisen eli tampuurin. Minulla piti olla aika kiva vihreä provencelaistyynyliinan raato, josta arvelin löytävätni oikeat sävyt seiniin, mutta missä lie. Ehkä mies on vienyt sen omiin tarkoítuksiinsa. Kaikenlaisissa pihahommissa ja koneremonteissahan aina tarvitaan rättejä. Tai sitten se ilmaantuu näyttämölle milloin tahansa, kun nyt kerran tapetti on jo seinässä. Jos tulee esille, niin pääsee verhoiksi tai kalusteiksi ja onhan minulla vielä salikin kokonaan tekemättä.

Uhrasin seiniin kaksi valkopohjaista, vihreäkuvioista kangaslautasliinaa. Leikkasin ja liimasin toisen kappaleen oikein, toisen väärin, joten repäisin sen viimeisen irti ja etsin vihreäpohjaista askartelupaperia lopputapetiksi. Itse asiassa siitä tuli aika kiva yhdistelmä. Tämä huone ei ole vielä päässyt kuvaan, mutta jos yläkerran raput onnistuvat, niin sitten viimeistään.

Seuraavaksi pitäisikin yrittää rappusten rakentamista ja murheenkryynien eli ihan liian massiivisten ja isojen ikkunoiden sisäkarmien tekoa. Ei taida olla materiaalia, ei inspistäkään. Karmit on ulkopuolella, sisällä ei mitään, joten kyllä ikkunat jotain listaa kaipaavat ja ehkä ikkunalautaakin.

Aloitin myös peilin tekoa ja vaikka olin lukenut, että peililevystä ei saa leikata kappaletta saksilla, niin eihän sitä usko ellei kokeile. Nyt voin minäkin todistaa, että nimenomaan sitä ei pidä tehdä. Matto- tai askarteluveitsi vaan kiltisti käteen! Onneksi peiliarkissa on pituutta ja leveyttä vielä vaikka kymmeneen peiliin, joten en sure pienen suikaleen menetystä.

Koska talosta tulee Mattilan syytinkivanhusten asunto, ovat kalusteet aika yksinkertaisia ja vaatimattomia. Sellainen tulee eteisen kapeasta ja korkeasta peilistäkin. Vaaleat raamit onkin jo ympärillä, mutta rakenne on kolmiosainen, joten joudun nirhaamaan varovasti kolme peilikappaletta. Se tietysti johtuu raaka-aineesta.

Järjestelyä ja lajittelua

2010-01-12T18:47:00.002+02:00

Muoks. Tulin lisäämään vielä kuvan ja selityksen loppuun..

Vihdoinkin muistin hakea vajasta lapsenlapselle hankitun höyläpenkin sisälle. Sen sijaan unohdin etsiä mustaa muovitettua rautalankaa, jota on jossain, mieskään ei muistanut missä. Vajassa se ei ainakaan osunut silmiin, katoksessa katselin enemmänkin harakoita, jotka näköjään siellä yöpyvät ja aitan ovea en avannutkaan. Sinne johti nimittäin leveä polku, ilmeisesti kissanpolku. Kerran yksi katti hyppäsi melkein päähäni, kun arvaamatta menin häiritsemään sen rauhaa. - Lankaa olisin tarvinnut hellan kaidetta varten, joka muuten on jo valmis.

Höyläpenkki ja istutuspöytä pääsevät pian uuden työpisteeni rumiksi, mutta tarkoituksenmukaisiksi kalusteiksi. Ajatus on se, että liima ja sahanpuru olisi mahdollisimman kaukana tietokoneesta, sillä niitä ei näppis ainakaan tarvitse mausteekseen. Huoneen yhdessä nurkassa onkin sopiva tila, joka on helppo imuroida tai lakaista alati lattialle tippuvasta silpusta.

Työhuoneessa ajelehtii nyt runsaasti erilaista kamaa, jolle yritän keksiä loogista säilytyssysteemiä. Pitää myös muistaa, mistä otti ja palauttaa samaan paikkaan heti käytön jälkeen. Siinä olen huono.

Osa askartelutarvikkeista on jo säilötty sieviin laatikoihin, mutta joka artikkelilajille ei voi varata omaakaan rasiaa. Väreillä ja maaleilla on laatikkonsa, työkalut ja pensselit ovat vanhassa aterinlokerikossa. Valmiina ostetut pikkuiset huonekalut, astiat ja sen sellaiset pääsivät säilöön vanhan malliseen käsityölaatikkoon. Napit, nauhat ja helmet ovat täyttäneet jo oman askinsa, joten niille pitää keksiä uusi paikka.

Kaikkein pahimpia ovat erilaiset uusiokäyttöön tulevat, epämääräisen muotoiset tavarat, jotka eivät mahdu siististi oikein mihinkään. Kai sitä A-nelkkuja säilöö vaikka missä lokerikossa, mutta entä missä leikellyt pahvilaatikot, lääkepurkit ja -rasiat, korkit yms. epämääräinen romu? Nyt niitä on kasseissa, kannellisessa säilytyslaatikossa, mutta myös lattialla ja vierasvuoteella ajelehtimassa. Kaikelle kun voi joskus tulla käyttöä... luulisin. Liimalla höystettyä mannaryyniäkin on yhdessä jätskipurkissa tiiviin kannen alla.

Tuvan seinän tapetointi onnistui, kun en yhtään ohentanut liimaa. Kangas oli ainakin hetki sitten vielä seinillä.
Levitin liiman suoraan seinään ohueksi kerrokseksi ja yritin pingottaa kankaan mahdollisimman suoraan ja tasaisesti päälle. Se melkein onnistuikin ja se ainoa ryppy jää uunin tai ainakin puolipanelin taakse.

Lisäys illalla: Otin äsken kuvan tuvasta ja pakkohan se oli tulla tänne vielä lisäämään. Varsinainen kuvauksen aihe oli jäätelötikkujen väritarkistus. Aion paneloida niillä seinää ja värjäys on suoritettu 1) kahvilla, mutta kun vanhan sumpin haju kävi pahasti nenääni, 2) siirryin teehen. Ero on selvä, sillä alla keskellä on yksi pitempi värjäämätön kalikka mallina. Tummin on pahvia, joka jäi vahingossa lautojeni alle.

Huom. näitä niksejä en sentään keksi itse, vaan luen kirjoista ja etenkin blogeista itseäni viisaampien neuvoja.

Kelvoton tapetoija

2010-01-12T01:42:00.000+02:00

Yritin liimata vanhaa tyynyliinaani nukketalo Ylä-Mattilan tuvan tapetiksi. Ei onnistunut. Mies ehdotti vanhaa kunnon perunaa ja toiseksi vaihtoehdoksi maitoliimaa. En tiedä onko maitoliimaa enää olemassakaan, mutta muistin heti sen ja harvasidoksisten juuttisäkkien hajunkin, kun isä paikkasi niitä. Tai olivatkohan ne juuttisäkkejä, oikeastaan en tiedä.

Minun liimani oli tavallinen Pirkka Yleisliima, jonka pitäisi liimata mm. kangasta. Ehkä nukketalon seinä on liian vaativa kohde tai ehkä laimensin liimaa liikaa. Huomenna on uusi yritys, aloitan sen perunan keittämisellä. Perunanpuolikas oli 50-luvulla taattu liimapuikko. Samalla ehkä tutkin kertaalleen vielä tilkkuvarastoni. Tämä beige lempityynyliina taitaa sittenkin olla vähän haljun värinen. Tai ehkä maalaan tai vanhennan pikkuhyllykön vielä okrasta vaaleammaksi tai kokonaan toisen väriseksi?

Haimme matkahuollosta valtavan paketin. Sen tärkein artikkeli oli viiden kilon pussi paljon mainostettuja bilteman sytytystikkuja. Nyt kyllä riittää raaka-ainetta muutaman talon kalustuksiin ja rappusiin! Kun netistä ei kannata ostaa muutaman euron tikkuja, jos rahti on moninkertainen, niin tulin ostaneeksi vähän muutakin, mm. kätevän ja hyväksi havaitsemani puutarhan työpenkin, siis sellaisen jonka päällä voi joko istua tai olla polvillaan kitkemässä. Ostin myös kasvihuoneelle istutuspöydän, jonka ensimmäinen ja ehkä ensisijainenkin käyttötarkoitus on olla pieni työpöytä näille näpertelyille.

Mannaryynit vain lentelivät

2010-01-10T17:36:00.000+02:00

Olen näperrellyt puoli iltapäivää nukketalon muuria. Tämä onkin ollut sopivaa pakkaspäivän puuhaa. Onneksi mies viritteli tulet hellaan jo puolilta päivin, joten ei ole huolta tarkenemisesta.

Vaikka yritin olla tarkka, niin tarkka kuin vain osasin, niin silti muurin yksi kulma irvistää, kuvassa enemmän kuin luonnossa. Tein koko tämän laitoksen eri kokoisista rasioista, joiden päälle liimasin valkoista paperia. Kuva valehtelee; kyllä tämä suora on. Mittakaavaa en ole miettinyt, mutta aika lähellä talon alakerran huonekorkeutta tämä näyttää olevan.

Rappasin muurin jo eilen mannaryyneillä ja nyt kun olen käännellyt näitä osia, niin mannaryyniä on vähän joka puolella. Mutta muurikin on melkein valmis. Hella on ainakin vielä erillään, mutta muuten koko laitos on yhtenä kappaleena. Liesikupukin oli kertaalleen kiinni, mutta otin sen pois.

Kehuin liesikupua, mutta siitä ei tullut hyvää. Yritin kaikin tavoin tehdä tästä esikuvansa näköistä, mutta liesikupu ainakin on liian massiivinen eikä sen alta näkynyt kunnolla edes leivinuunin luukku. Asiaa täytyy vielä miettiä. Ehkä jätän sen kokonaan pois, sillä ei tämä muutenkaan ihan yks-yhteen ole meidän muurin kanssa.

Tässä kuitenkin jo ensimmäiset kahvit kiehuvat. On tämä vaan niin komea! (Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule jälkipuheita, sanoo jo vanha suomalainen sananlaskukin.) Ihan oikeasti olen tyytyväinen tähän vaiheeseen, sillä huomasin etteivät sormeni ole vielä tottuneet noin pieneen askarteluun. Eivätkä silmät näe virheitä ennen kuin vasta isompana kuvana tietsikalta.

Kaksi luukkua avautuukin, kuten näkyy! Niiden näpertely oli tuskallista. Saranointi vaatii vieläkin miettimistä, eivätkä tuikkualumiiniset luukut muutenkaa saa vielä täysiä pisteitä. Hellan tulipesän salpa on taivutettu nuppineula ja tuli on tietysti silkkipapera.

Tuhkaluukut ja uunien nupit ovat eri kokoisia haaraniittejä. Pelti on kiinni nuppineulalla, mutta unohdin tehdä hormiin aukon ennen rappausta. Kai tämä näinkin käy. Pellin alapuolella oleva nuppineula on vain merkkinä, sillä tuikkukupista tehty pelti ei näy oikein hyvin vaaleasta muurista. Taivuttelin leivinuunin arinan pahvista, mutta se oli teipattava vielä erikseen tuohon uunin suulle ja sitten minä hölmö piirsin tiilet sinisellä kynällä. Onneksi tässä on vielä muutakin maalattavaa.

Seuraavaksi tekisi mieli tapetoida seinä ja jättää nämä luukut hetkeksi lepäämään. Nyt ainakin lopetan askartelun tältä päivältä.

Muurin tekoa

2010-01-07T19:55:00.000+02:00

Tänään rupesin tekemään muuria Ylä-Mattilan tupaan. Malli löytyy aika läheltä ;-), vaikka ihan kaikkia kransseja ja kiemuroita en saakaan näperrettyä eivätkä mittasuhteetkaan ole ihan oikeat. Raaka-aineena on ohut lääkepakkauksen ja konvehtirasian sekä vähän paksumpi valokuvakirjan kääreenä tullut kartonki (vai olisikohn viimeksi mainittu jotain miniaaltoa?), joita olen päällystänyt valkoisella piirustuspaperilla. Hellan levy on valmiiksi mustaa, kiiltävää pahvia, joka on tullut jonkun nukkistavaran mukana taloon.

Tässä vaiheessa ollaan juuri nyt:

Uuni hakee vielä paikkaansa, mutta tulee joka tapauksessa huoneen takaseinälle. Kolo näkyy vähän huonosti, mutta kuvaa suurentamalla paremmin, sillä muurin laidassa on käytännöllinen ja turvallinen kynttilöiden polttosyvennys. Tein kynttilänkin sinne jo valmiiksi, mutta vasta kuvasta huomaan, miten reunat ovat rumat eli vaativat vielä vähän laittamsita. Vaikka piisihän on tietysti vanha ja jo vähän rappeutunut...

Leivinuunin suuaukon, hellan pesän ja puukolon sain myöskin näperreltyä suurella vaivalla. Nämä kannattaisi tehdä ainakin tähän vaiheeseen valmiiksi ennen kuin rupeaa taittelemaan ja liimaamaan esimerkiksi hellan sivuja kiinni! Kas, ei kaikkea huomaa heti ensimmäisellä kerralla.

Juustopaketin muovikannesta (Valion iso Kippari-juustopakkaus osoittautui prikulleen sopivaksi) on tulossa liesikupu. Se on jo leikattu valmiiksi ja odottaa nyt maalausta. Leivinuuni on liesikuvun takia esikuvaansa korkeammalla, kun en ole varma kattiloiden korkeudesta. Itse hella tosin on vanhaan tapaan aika matala. koska emännätkin olivat nykyistä lyhyempiä. Hellassa on tietysti paistinuuni tai ehkä kaksi, mutta feikkejä eli pelkät luukun kuvat. Onko kukaan kokeillut uunin rappausta mannaryyneillä? Pitää varmaan kokeilla ensin muualle, etten pilaa suurella vaivalla tehtyä muuria.

Aloitin tästä tuvan massiivisimmasta kalusteesta ennen kuin edes haaveilen seinien tapetointia. Yläosaan tulee siis tapettia, alaosaan luultavasti puolipaneli. Uunin toiselle sivulle ajattelin tehdä jonkinlaisen pankon ja sen alapuolelle kaapin tai hyllykön. Ei ehkä ihan oikeaoppista, mutta pieneen tupaseen ei muuten taida saada tarpeellisia säilytystiloja.

Näinhän tässä kuluikin taas yksi iltapäivä oikein rattoisasti. Nyt lähden laittamaan iltaruokaa. Mainostamastani kakusta tuli muuten oikein onnistunut, ei liian makea, ei liian hapan.

Kakkukahveille!

2010-01-06T02:26:00.001+02:00

Tulkaapas kaikki entiset ja tulevat nukkiskaverit kakkukahville uuden blogin kunniaksi!

Kuten näkyy, on kakku vielä vuoassa, mutta kukapa sitä keskellä yötä kahvia rupeaisikaan keittämään. Loppiaisena sitten! Jos omasta päästä repäisty resepti on niin onnistunut, kun toivon, niin se ilmestyy lähipäivinä Vivecan kattauksiin. Huomaa hammastikut, jotka pitävät alufolion irti kakun pinnasta. Ei pidä syödä hammastikkuja, mutta muuten tervetuloa myös jättämään tervehdys. Minähän rakastan kommentteja!

Sitten kun juhlat on juhlittu, ruvetaan töihin. Työkalutkin on jo valmiina.

Voi, voi. Työkalupakki näkyy melkein ei ollenkaan. Eilen neulomani peiton / maton päällä on vasaraa, kirvestä, meisseliä ja vaikka mitä. On jopa sakset.

Tuossa alalaidassa näkyy minikokoisen puhelimen johtoa. Oli tarkoitus ottaa sekin söpöläinen kuvaan, mutta kuvaajalle tuli virhe. Kuvaan puhelimen toiste.

Tuo epämääräinen sälä on tietokoneen vieressä olevaa hiirimattoja ja talouspaperin päällä oleva pala joulukakkua. Voi olla, että sitäkin on huomenna tarjolla, niin että tehkää hyvin!

Kynä toimii mittatikkuna.

Työkalut päätyvät varmaan Mattilan isännän käyttöön. Matto pannaan ehkä Ylä-Mattilaan, kuten puhelinkin. Koska väki on ikääntynyttä, valittiin lankapuhelin, johon ainakin saa kytkettyä turvarannekkeen, jos tarvis vaatii.

Tänään nappitehtaalla

2010-01-04T20:06:00.000+02:00

Yritin olla kamalan fiksu tehdessäni itselleni hienoa nappia. Se on tässä, siltä varalta että joku haluaa linkittää sen itselleen.

En millään muotoa väheksy nukketaloharrastusta, en omaani, saati muiden kohdalla. Olen ihan oikeasti hurahtanut näihin unelmiin ja ihanuuksiin. Juuri sen takia tarvitsen vastapainoksi vähän arkiproosaa ja sitä on nyt tässä napissa. Tai ehkä onkin niin, että töppösormillani teen juuri tällaisia taloja, kuka sitä vielä tietää.

Mattilan talo oli valmis Lundby, joka tarvitsi vähän maalausta ja tapetointia. Huonekalutkin olivat entiseltä omistajalta ja näpersin vain muutaman lisää. Rakensin sentään kellarin ja navetan pahvilaatikosta pohjakerrokseksi. Myöhemmin löysin oikean kellarikerroksen, josta tuli joulupukin maa ja enkelien asunto joulun ajaksi.

Tositoimet alkavatkin vasta nyt, sillä aion opetella huonekalurakentamista. Mutta kas, huomasin jo tilanneeni valmiita tavaroita vähän sieltä ja täältä nettikaupoista. Viimeksi tänään tuli laatikollinen joulukoristeita Kotilieden puodista sekä isäntäväki johonkin taloon. Kummatkin vaativat vielä tuunaamista, mutta kun en ihan ensimmäiseksi ajatellut tekeväni joulukuusia taikka nukkeja. Ostaminen olisi kivaa, mutta ostamisen himoa on vaikea hillitä kaikkien näiden ihanuuksien keskellä.

Kirjatehtaalta, päivää

2010-01-03T18:24:00.000+02:00

Sunnuntaipäivän ratoksi askartelin pieniä kirjoja, kun satuin löytämään sopivan kokoisia kansia kustantajan kevätesitteestä. Täytyy varmaan suunnitella kirjahylly näiden mittojen mukaan. Tunsin itseni melkein kirjankustantaja-tehtailijaksi, kun pöydällä yhtäkkiä oli tusinan verran kirjan näköisiä kirjoja. Sisälle taitoin haitariksi samaa paperia, josta leikkasin ja taitoin etu- ja takakansisuikaleen ja tietysti siihen väliin muistin jättää kapean selkämyksenkin. Tämän pienempiä en pysty tekemään, sillä kopiokoneeni ei osaa pienentää eikä suurentaa. Ehkä kokeilen, jos jostain sattumoisin löytyy pikkuisia kansikuvia, vaikka toisaalta tämä oli hyvin sopiva näpertelykoko omille sormilleni.

Olisi mukava ihan oikeasti osata sitoa kirjoja. Minulla on yksi vanha, paksu Prinsessojen keittokirja, jostain 50-luvulta, jonka selkä on repsahtanut irralleen. Sekin olisi kiva saada korjattua tai korjautettua. En ole tullut tarkistaneeksi, onko esimerkiksi meidän työväenopistossamme tällaisia kursseja.

Kun lähiaikoina ajattelin tehdä vanhasta nahkahanskasta muutaman pienen esineen, niin samalla voisin ottaa talteen muutaman nahkasuikaleen tehdäkseni joskus nahkaselkäisiäkin kirjoja. Nämä olivat pokkarimainoksia, mutta olisi se komeaa, jos talossa olisi jokunen arvoteoskin... Nahkakantinen perheraamattu, vanha tietosanakirja tai ehkä joku taidekirja. Suikaleita varmaan jää, vaikka työnsinkin luultavasti toisen vanhoista viininpunaisista hansikkaistani vahingossa roskapussiin ennen kuin hoksasin, että ne ovat nahkaa ja nahkaa tarvitaan näissä hommissa. Hansikas varmaan joutui samaan pussiin miehen toisen piharukkasen kanssa. Toinen säästyi ja päätyy jonain päivänä joko nojatuoliksi ja kenties sohvaksi. Sisuksen lampaannahka on kuulemma hyvin kulunut, mutta sekin tutkitaan vielä tarkkaan. Ehkä siitä saisi pienen maton tai jotain.

Jos tulit käymään, niin jätäpä puumerkkisi! En missään tapauksessa aio hylätä vanhoja blogejani, vaan loruilen niissä muista asioista, täällä eletään pelkästään nukkiselämää.

Tervetuloa taloon!

2010-01-03T00:54:00.000+02:00

Tästä tulee nukketalo-projektieni uusi koti. Toistaiseksi talohankkeet löytyvät pääasiassa blogistani Vivecan kattaus. Siellä on kaksi kategoriaa, Nukketalo ja Nukketalo Mattila, joita en varmaan sieltä hävitä tai siirrä kokonaan tänne. Kun tämä ihana harrastus on kiskaissut minut kaksin käsin mukaansa, niin ajattelin olevan selvempää tehdä sille oma bloginsa.

Tällä hetkellä on vasta Mattila, jossa vielä vietetään joulua, tonttuarmeija, enkelien kuoro ja soittokunta siellä esiintyvät ja itämaan tietäjät matkaavat edelleen kohti Betlehemiä.

Pian rupeaa tapahtumaan myös Mattilan pariskunnan syytinkivanhusten upouudessa talossa. Vanhaemäntä ja Vanhaisäntä eivät aivan vielä pääse muuttamaan - heitä ei olekaan vielä näkynyt - mutta talon katto ja seinät ovat jo valmiina. Jatkojalostus pyörii mielessäni ja voin sanoa, että Etu-Mattilan tampuurin seinäväri on ollut viime aikoina takuuvarmaa unilääkettä.

Kolmas taloni on toistaiseksi vielä laatikossa, mutta jonain päivänä katsotaan, mitä laatikosta löytyy.

Tärkeä asia unohtui mainita: blogipohjan tekijä on Elegia, jonka ihastuttavaan pohjamaailmaan pääsee vasemmassa yläkulmassa olevasta linkistä.