tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kiirettä pitää remonttimiehelläkin

Muutamia kuvia todistamassa, että häätalon remontti edistyy, mutta onhan timpuri Mäkelä maankuulu kätevyydestään. Nytkin hän tapetoi huoneita oikein vauhdilla. (Joku voisi luulla, että nämä ovat nukkiksen saranoituja etuluukkuja, mutta ehei!)



Jallen toimiston etuseinän mustanpuhuvasta tapetista  meinasi tulla suuren luokan riita. Sohvin mielestä tätä nimenomaista kuosia ei olisi pitänyt ollenkaan käyttää, varsinkin kun jo vanhastaan toimiston seinät on tapetoitu Sohvin makuun kovin riemunkirjaviksi. Ja kun ikkunanpokatkin ovat vielä mustat! Johan tuota aremmat asiakkaat säikähtävät. "Antaa säikähtää, minähän en köyhiä palvele, menkööt kunnan oikeusapuun", Jalle tuiskahti ja piti päänsä. Kaiken lisäksi hän määräsi Mäkelän tapetoimaan vinttihuoneen päätyseinät tällä samalla tapetilla. Siinä kohtaa Sohvilta pääsi itku ja Jallekin taisi säikähtää.


Senköhän takia Jalle vei morsiamen katsomaan yläterassille ilmestyneitä puutarhahuonekaluja, jotka Mäkelä oli viikonlopun aikana tehnyt kotonaan ja aamulla vaivihkaa nostanut terassille. "Nyt on jo pitkät penkit ja pöydät odottamassa häävastaanottoa, vaikkei niitä vielä muille näytetä", Jalle kehuu. "Taidammekin ottaa vieraat vastaan tässä portaiden yläpäässä, vai mitä Sohvi?" Jalle tuumaa. Kyynelet kuivuivat hetkessä, oli ne niin kauniita mööpeleitä ja juuri Sohvin makuun.

Pitäköön Jalle toimistonsa minkä värisenä lystää! Salista ainakin tulee mieluista, samoin sänkykamarista. Sohvi on oikein ylpeä tästä salin uudesta sohvasta ja pöydästä, mutta uunin  kipinäsuojaa saa Mäkelä vielä vähän korjailla. Se onkin arvokas, sillä Mattilan väki oli lähettänyt sen oikein express-lähetyksenä Japanista asti, että lahja varmasti ehtisi häihin.


"Mutta mistä saisimme sampanjalasit", Sohvi aprikoi. Toivottavasti pitokokki tuo ne tullessaan tai sitten Jallen pitää ehdottomasti lähteä Seinäjoen tavarataloista hankkimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti