perjantai 29. tammikuuta 2010

Tein pöydän.

Tein pöydän tupaan. Kaikkihan tietävät, että tuvan pöytä on iso ja komea. Sellaisen tein, leikkasin ja sahasin ja liimasin ja maalasin. Tein oikein avautuvan laatikonkin. Yksi pieni juttu vaan: mihin minä sen saan mahtumaan?

Jos vaihtoehto A ei toimi, otetaan käyttöön vaihtoehto B. Sitä tässä kehitellään. Piharakennus pöydälle? Salista ruokasali? Naruilla ja rissoilla kattoon? Jalaksille? Mutta meni minne meni, niin on se vaan komea pöytä!

torstai 28. tammikuuta 2010

Kiva saada uusia kavereita!

Tervetuloa taloon! Oikein sydäntä lämmitti, kun huomasin taas tänäänkin lukijakunnan lisääntyneen yhdellä. Toivottavasti viihdytte täällä! Tässä kuvia eilisistä aikaansaannoksistani:



Ensin kuva kylpyhuoneen laskoskaihtimesta. Löysin kätköistäni myös pyyheliinatelineen, jota mallasin tuohon etualalle. Muualle se ei mahdukaan, mutta ratkaisee sen, että en oikein keksinyt pyyhekoukuille paikkaa. Ei ole vielä tosin pyyheliinojakaan.

Sitten siirrytään alakerran tampuuriin. Siis eteiseen. Oikeasti en kutsu meidän oikeaa eteistämme tampuuriksi muuta kuin poikkeustapauksissa. Tambur? Näin sitä mummin sukulaiset kutsuivat, samoin miehen vanhemmat.




Vähän riemunkirjava tästä tuli. Seinälle täytyy tehdä vielä jotain, ehkä maalata muutama taulu seinän peitoksi tai ommella ryijy päälle. Olin malttamaton kasaamaan sen valmiiksi. Jännä miten vasta valokuvasta huomaa virheet. Tuokin liitoskohta kirjahyllyn ja seinäkkeen välillä näytti ihan siistiltä siihen asti kunnes näin sen tietokoneen ruudulta.

Päivän uutuutena on aamulla paikalleen liimattu kirjahylly ja etuseinäke sekä peili. Se on irrallaan rappusten vieressä. Kolmeosainen peili peittää rappujen taakse jäävää koloa. Se taas oli pakko jättää, sillä huolimattomuuttani en hoksannut, että ylimmältä rapulta pitää päästä nousemaan tuonne porraskaappiin.
Tarkkasilmäinen ehkä huomaa kaapin saaneen uuden katon ja ovi kahvan. Kaapissa on myös voimistelutanko vanhenevalle isäntäparille. Oli yksi hajonnut Aarikan rintaneula, jonka liimasin katoksi.

Joko etualalle tai vaihtoehtoisesti kirjahyllyn ja peilin väliin kaavailen vaatenaulakkoa. Tuo omituinen nauha etuseinässä oli heti virhe, mutta penteleen tehokkaan Pirkka-liiman ansiosta sitä ei enää saanut irti. Voi olla, että maalaan koko levyn jossain vaiheessa. Mustaksi?



Tuvan nurkka on nyt tällainen. Yritin tehdä hyllyköstä vanhan näköisen, mutta mitä enemmän yritin, sitä pahempi siitä tuli. Ehkä sekin vielä paranee, kun täytän hyllyt värikkäillä purkeilla ja astioilla. Juhlaserviisi ei oikein sovikaan tupaan.

Tämän etualalla olevan pillerirasia-kaapin teon selostinkin jo eilen. Päällikannen kaksi levyä on liimattu kaappiin kiinni, mutta takakappaleet vain hyllyyn ja ne lepäävät samalla korkeudella etulevyjen kanssa. Näin voin vetää kaapin ulos. Minun työkaluillani näiden hyllyjen irrotus ei olisi onnistunut siististi. Sen huomasin kirjahyllyä ja peiliä tehdessäni.

Leivinliina ja taikinavati odottavat pöydällä innokasta leipuria. Askarteluni ei ole vielä sillä asteella, että leipoisin pikku kakkusia. Tilasinkin jo valmiin täytekakun tupaantuliaisia varten... Kun nyt ensin teen pöydän ja kalustan toisen kerroksen salin vieraita varten.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Kalustotehtaalta, iltaa

Olen tänään värkkäillyt tuvan ja tampuurin kalusteita. Kalustosuunnitelmat taisivat muuttua viime yön pimeydessä. Olen saanut tosi monta ahaa-ideaa juuri ennen nukahtamista, kun hetken mietiskelen tämän hetken rakkainta harrastustani ja iloitsen pienistä näpertelyistäni.

Yritän saada tehtyä tampuurista yhdistetyn eteis-kirjastohuoneen, jos vain jotenkin saan vielä ängettyä lukutuolin kapeaan huoneeseen. Kiikkustuoli olisi valmiina, mutta se vie ehkä liikaa tilaa. Suunnitelma B on sitten nahkanojatuolin tekeminen. Kirjahylly sinne joka tapauksessa on jo tulossa, toinen asia on se, ovatko tekemäni kirjat liian suuria. Hyllyn liimaukset ovat vielä kuivumassa, joten en vielä kuvannut sitä.

Saan pidennettyä tuvan väliseinää hyllyn leveyden mitalla. Nyt tiskiallas mahtuu kunnolla ja sen viereen tulee saman tapainen työpöytä-kaappi kuin peräseinällä jo on. En tee ovia tähänkään kaappiin, vaan molemmissa on jo valmiiksi ommeltuna ruutukangasverhot ja sisällä yksi hylly. Tämän uuden kaapin istutan seinän korkuiseen lokerikkoon, tarkemmin sanottuna sen eteen eli vähän huijaten. Kaapin maalaus epäonnistui rumien teippien ansiosta eli sitä pitää vielä kohentaa.

Pyyheliinateline on edelleen suunnitteluasteella. Paikka ja ideoitakin on valmiina, mutta huomasin jo sahanneeni pienen rautasahani kieroksi, joten täytyy ehkä miettiä pehmeämmän materiaalin käyttöä. Silloin voisin saksia jotain kuviokaartakin telineen ylälaitaan.

Eilen tein vähän mini-käsitöitä: yhden leivinliinan ja tampuuriin laskoskaihtimen. Tänään ompelin ruutuverhot uuden kaapin oviaukkoon. Kangasta on riittävästi, hyvin hyvin riittävästi. Teen siitä varmaan vielä tupaan verhot, mutta sitten ei yhtään enempää tähän tupaan "talouskoulun essukangaskuosia". Pidän periaatteena päärmätä kaikki verhot ja muut tekstiilit ihan kuin oikeat isotkin vastaavat kappaleet. Kun en kuitenkaan osaa / jaksa / näe pistellä näkymättömiä pistoja, niin kätteni jäljet näkyvät oikein komeasti kaikissa kuvissa!

Huomenna menen silmälääkäriin, joten askartelut voivat jäädä vähiin.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Sermit ja muuta pikkunäpertelyä

Kylpyhuoneen sermit on tehty kahdella tavalla. Ensimmäisessä liimasin kuvat ensin valkoiselle kopiopaperille. Väleihin liimasin pareittain jäätelötikut ja varmistin vielä, että sermin saa taitettua laskoksille kuten oikeakin taitetaan.


Toista sermiä tarvitaan kylpyhuoneen takaseinäksi, kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin. Nukkekotiin tilaamistani valmiista kalusteista löytyi sopiva kirkas muovikansi, josta pienellä leikkaamisella ja liimaamisella muodostui tausta. Kuvat ovat peräisin edelleen samasta Elegian Aasia-aiheisesta kuva-arkista. Liimasin kuvat jälleen valkoiselle paperille - näin vältyin liimatöhryiltä itse kuvissa ja kun olin jättänyt sopivan "saumanvaran" sivuille, liimasin paperin muovikannen kapeille laidoille. Näistä laidoista koko höskä olikin helppo liimata sopivalle korkeudelle kahteen sytytystikkuun ja voilá!




Sytykkeet olin tietysti sahannut valmiiksi täsmälleen huoneen korkuisiksi, joten niitä ei tarvinnut liimata seiniin. Nyt voin leikkiä, että taakse jää sopiva käytävä, josta pääsee tallustelemaan portaita ylös ja alas.

Esittelen samalla kaksi muutakin askarrustani: pari päivää sitten valmistuneen tuvan työpöydän, jonka alta paljastuu hylly tärkeille keittiötavaroille, esimerkiksi padoille ja pannuille.




Kaapin runkona on taas kerran joku lääkepakkaus - niitä meillä riittää. Leikkasin etureunaan aukon, mutta jätin kartonkia taivutettavaksi sisäpuolelle. Molempiin sivuihin alareunan korkeudellekin jouduin leikkaamaan kapeat raot, juuri sen kokoiset että hylly (= sytyke) mahtui läpi. Näin sain liimattua sen tukevasti paikalleen. Pöytälevy muodostuu kahdesta sytykkeestä, jotka sahasin vähän runko-osaa pitemmiksi. Ennen maalaamista kiinnitin vielä kumpaankin laitaan niitit, joihin sitten lopuksi viritin verhot. Työpöydän paikka on uunin jommalla kummalla puolella, muuta kalustuksesta riippuen. Yritän kuitenkin tehdä tästä myös toimivaa keittiötä, niin että Ylä-Mattilan emäntä voisi "leikisti-oikeesti" leipoa ja paistaa limppunsa ja piirakkansa.

Kun olin eilen illalla saanut kirjoitettua valmiiksi Mattilan talon aloitustarinan, kaipasin vielä jotain tkemistä käsilleni. Syntyi tämä:




Mokkanahkainen hattu, jonka lieri on vuorattu kankaalla. Nauhan punoin tekeillä olevan villatakin langasta. Joku voisi luulla, että hattu on tehty hansikkaan sormestä ja oikein luuleekin. Sormenpää jäi jäljelle, kun tein keskiosasta jakkaraa. Neljä sormenpäätä on vielä jäljellä, mutta ensin pitäisi saada hattuhylly ja ehkä myös nojatuoli tai sohva, jota varten varsinaisesti otin tämän vanhan hanskani talteen.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Mattilan väen kuulumisia

Mattila on keskikokoinen maatila, jota isännöi nuoripari Matleena ja Matti. Lapsia ei vielä ole, mutta muuten talossa on aika vilinä. On kissoja ja koiria, lehmiä, lampaita, hevosia, possuja ja kaneja. Olisikohan myös luomutila? Mattilasta kerrotaan lisää täällä olevalla kategoria-sivulla sekä sivu-sivuilla

Tilalla toteutettiin joitakin aikoja sitten sukupolvenvaihdos, jolloin edellinen isäntäpari jäi syytingille.
Syytinkiläisille kunnostetaan parhaillaan Vanhanemännän vanhempien Mattsin ja Johannan entistä taloa, jota on aina kutsuttu Mattsilaksi. Talo oli jo lähes romahduskunnossa, mutta tarkempien tutkimusten jälkeen nuoripari huomasi vanhan talon terveeksi. Samalla päätettiin unohtaa vanha nimi ja ruveta kutsumaan taloa Ylä-Mattilaksi, sillä se sijaitsee korkealla mäellä Mattilan nykyisen päärakennuksen takana.

Vanhaemäntä Kristiina ja vanhaisäntä Maunu Nestori päättivät lähteä jo viime vuoden puolella remontin tieltä maailmanympärimatkalle ja sillä tiellä ovat edelleen. Nuorilla, Matleenalla ja Matilla on kädet täynnä työtä ja remontti painaa päälle, kun eivät mokomat eläkeläiset ole edes korttia välittäneet lähettää. Amerikanserkku Walter onneksi tiedotti, että hengissä ovat ja jatkavat matkaansa.




Mattsin ja Johannan talo edustaa vähemmän perinteistä talonpoikaistalon tyyliä. Matts, joka on syntyisin Skoonesta, tuotti pohjapiirustukset kotimaastaan. Vai olisivatkohan ne pereäisin Pohjois-Saksasta? Kukaan ei enää tiedä. Se tiedetään, että kun Matts aikanaan muutti Suomeen, osti hän täältä pienen maatilan, jossa oli kunnon pytinki valmiina.

Kuinka sattuikaan, naapurin kauniista Johanna-neidosta tuli tuota pikaa emäntä taloon. Johanna oli ollut pappilassa piikana ja oppinut siellä vähän ruotsiakin, vaikka Mattsin skoonelaismurteesta oli alkuun paha saada mitään selvää. Mattsilla oli onneksi hyvä kielipää ja hän opetteli puhumaan suomea. Pieni perhe eli alkuun onnellista elämää, mutta sitten alkoivat vastoinkäyminset. Pitäjään tuli paha rokko- ja kuristustautiepidemia ja vain Kristiina-tytär oli tarpeeksi sitkeä jäädäkseen eloon.

Myöhemmin vielä tulipalo hävitti alkuperäisen päärakennuksen. Matts päätti rakentaa sellaisen talon, kuin mihin hän oli jo lapsuudessaan tottunut. Kerroksiakin tulisi kolme! Kyläläiset ihmettelivät talon ulkonäköä. "Ei täällä tommosia ole ennen ollut", vaarit ja muorit huokailivat, "Piirustukset lienevät Skoonesta tai olisivatko tulleet ihan Räävelin kautta Saksasta?"

Perheen uusi koti Mattsila valmistui vain viisi vuotta ennen Johanna-emännän kuolemaa. Murheellinen isäntä palasi siinä vaiheessa koti-Skooneen, jonne oli ikävöinyt monet vuosikymmenet. Onneksi Kristiina oli jo ottanut emännyyden harteilleen ja nainut monen kyläläisen ja vanhempiensakin vastustuksesta huolimatta hulivilin maineessa olevan Maunu Nestorin. Maunun kotipaikka oli naapurikylässä. Se oli paikkakunnan suurin tila, jota isännöi vanhempi veli Gustav vaimonsa Lisbetan kanssa. Maunu Nestorin isä-vainaa oli ollut paikkakunnan merkkimiehiä.

Komealla Maunulla oli aina ollut vähän pilkettä silmäkulmasa. Olipa hän ennen avioliiton solmimista jättänyt kihlatun morsiamensa lähes kuudeksi vuodeksi kotimaahan lähtiessään merille. Matkat veivät aina Aasiaan asti. Mukana reissussa oli lapsuudesta lähtien uskollinen Valtteri-ystävä. Isä-Matts ja varsinkin äiti-Johanna varoittelivat kovasti mokomista maailmanmatkaajista, mutta rakastunut Kristiina oli itsepäinen - ja arveli, että kyllä tuosta jullikasta vielä kunnon mies kasvaisi. Vielä vuosia myöhemmin monet ilkeämieliset kyläläiset aprikoivat, olisiko hunsvottivävy aiheuttanut Johannan ennenaikaisen kuoleman ja Mattsin paluun takaisin koti-Ruotsiin.

Kun Maunu Nestor vihdoin kotiutui matkoiltaan, oli hänellä laukussa epäilyttävän paljon itämaista kuvataidetta, geishan kuvia ja vaikka mitä. Johanna ihmetteli ääneen, millä rahalla kaikki oikein oli ostettu ja miten  laukkuun oli joutunut lähes säädyttömän näköisiä kuvia. "No, me merimiehethän olemme sellaisia, ahkeria poikia tekemään työtä", väitti sulhanen. Topakka morsian jo epäili, että tuliaisena tulisi muutakin ja passitti punastelevan sulhasmiehen lääkäriin syynättäväksi. Miestä vähän nolotti lääkärin tekemät kysymykset, sillä olihan hän sentään paikkakunnalla tunnettua sukua ja arvostetun kunnallismiehen poika. Vaarikin oli ollut lautamies ja kirkon kuudennusmies.

Onneksi mitään vikaa ei löytynyt, vaan mies oli terve kuin pukki, kuten vanha tohtori Dahlström leikkimielisesti lausui. Niin päästiin vihdoinkin valmistelemaan häitä. Niistä tulikin oikeat pitäjän mahtihäät, joita molemmat myöhemmin muistelivat. Ja kaikista epäilyistä huolimatta avioliitosta tuli hyvin onnellinen ja tasapainoinen. Molempien särmät hioutuivat ja pian Maunu Nestor seurasi jo isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä kunnanvaltuustoon ja kirkkoneuvostoon. Kristiinaakin pyydettiin ehdolle valtuustoon, mutta hän kieltäytyi. "Näissä naisjärjetöjen puuhissa on riittävästi tekemistä", hän sanoi. Kristiina edustikin pitäjän naisia aina valtakunnan tasolle asti ja toimi monessa järjestössä. Talossa kävi paljon vieraita ja niinpä Maunu päätti rakentaa uuden, entistä komeamman päärakennuksen. Aluksi Mattsilassa, kuten sitä silloin kutsuttiin, majoitettiin vieraita. Myöhemmin talo jäi tyhjäksi ja rupesi rapistumaan.

Siihen aikaan kun Kristiina ja Maunu Nestor vihittiin, oli tapana antaa nuorikolle huomenlahja. Nuori aviomies antoi vaimolleen lupauksen: "Kerran me vielä lähdemme yhdessä poikamme kanssa katsomaan Kaukoidän ihmeitä". "Tyhjiä puhuu", arveli Kristiina mielessään. Lupaus unohtuikin, sillä tasan yhdeksän kuukauden kuluttua perheeseen syntyi poikalapsi ja parin vuoden päästä vielä tytär. Poika ristittiin Matiksi ja tytär Skoonen isomumminsa mukaan Adalminaksi.

Maunu Nestor ei sittenkään ollut unohtanut lupaustaan. Tila luovutettiin aikanaan Matti-pojalle ja hänen vaimolleen Matleenalle, jotka olivat alkuun asuneet muualla. Koska vanha päärakennus oli vielä korjauskelpoinen ja vanha tuvan muurikin oikein hyvässä kunnossa, olisi syytingillä olevan parin sopivaa muuttaa sinne. Nyt oli sopiva aika lähteä pois jaloista, maailmaa kiertämään! Rahaakin oli kertynyt säästöön, sillä Ruotsista oli tullut yllätysperintöjä.

Ennen lähtöä Kristiina kaivoi kätköistään esille vanhat geisha-taulut ja toi ne Matille. "Yllätetään isä ja laitetaan ne esille uuteen kotiin. Laita vaikka kylpyhuoneeseen, jos et muuta paikkaa keksi!"




perjantai 22. tammikuuta 2010

Toinen sermi tulossa

Kun Aasia-kuvia riitti, niin päätinkin tehdä kylpyhuoneen takaseinään toisen sermin, joka leikisti katkaisee kylpyhuoneen. Siellä takanahan on olevinaan raput ja käytävä, jonka kautta vieraat ja asukkaat kulkevat alakerrasta yläkertaan, joten ei ole asiallista kulkea vessan kautta. Liimat ovat parhaillaan kuivúmassa,mutta tuon kuvan tänne jossain vaiheessa.

Taidan jättää kylpyhuoneen toistaiseksi tapetoimatta, sillä seinissä on hyvä valkoinen perusmaali ja laminaattilattia. Minulla on valmiina pala muovimattoa, jonka ajattelin leikata lattialle sopivaksi.

Monenlaisia muitakin suunnitelmia on mielessä, mm. pikkuisten hattujen ompelua, sillä eteisen tulevaan naulakkoon tulee tietysti hattuhyllykin. Huonekalut puusta on se vaikein pala. Huomaan, että selvästi lykkään niiden tekemistä. - Nyt lähden saunaan miettimään asiaa.

torstai 21. tammikuuta 2010

Nyt niitä kuvia tulee

En tiedä, kannattaako keskeneräistä näyttää, mutta kun en malta olla näyttämättäkään, varsinkin kun mainostin eilen illalla näitä jo toisessa blogissani.

Ensimmäiseksi esittelen sermin - kiitos vielä kerran Elegia, hurmaavista kuvista. Kuvat pääsivät omasta mielestäni oivalliseen käyttöön.


Toisissa blogeissani onkin jo nyt linkki Elegian nettisivulle, josta näitä kuvia saa tilattua. Tämän arkin nimi on ... jotain Aasiasta. Kuvia on vielä jäljellä, joten aion kehystää jossain vaiheessa niistä ainakin muutaman taulun.

Sermi näyttää kuvassa aika hassulta, mutta kun haluan taittaa sen alakerran ns. rappusten eteen ja osittain kai kylpyhuoneenkin taakse, niin seinäkkeiden on käännyttävä molempiin suuntiin ja koko virityksen on myös pysyttävä suorassa, siksi tukevat jäätelötikut. Ja myös siksi, ettei minulla ole oikein kunnon puutavaraa vieläkään tällaiseen tarkoitukseen.

Sermin tuleva sijainti on toisen kerroksen sali tai olohuone, mikä siitä tuleekaan. Vaikken vielä ole suunnitellut huonekaluja enkä värejä, niin tämähän ne näköjään ratkaisi. Sikäli sermisuunnitelmani sopii hyvin taloon, jonka kylpyhuone mahdollisesti on muuten hivenen liian pitkä. Kalusteet sinne on jo olemassa: valkoista ja tätä samaa pähkinäpuun väriä.





Siirrytään sitten tupaan. Tuskailen edelleen tiskipöydän kanssa. Pinta vaatii vielä jatkokäsittelyä, sillä en halua pillerirasian tekstien sentään jäävän näkyviin. Kuvaaminen onkin hyvä keino nähdä sellaiset virheet, joita silmä ei muuten huomaa. Pillerirasian tekstien lisäksi vasta kuvasta näin tuvan takanurkkaan. Siellä on varmaan joku lista, joka nyt irvistää tai tapetti ei ulottunut nurkkaan asti. Toisaalta ei sinne kyllä kukaan muukaan näe, ellei kiipeä sisälle taloon. Maahiset tai hiiret?

Kokeilin tiskipöytään sokkeliakin, mutta jouduin repimään sen pois. Lattia on sen verran vino, että tuo Iittalan munakuppi kupsahtaa pois paikaltaan liian helposti. Komea kultainen vesihana - ilman muuta sopiva vanhan pirtin kalusteeksi - on sekin vähän outo. Liiman sen paikalleen sitten kun jostain löydän sen pahuksen liimapistoolini. En tosin ole ehtinyt paljon hakeakaan.

Keinutuolissa on uusi tyyny. En ensin ajatellut täyttää sitä ja otin mitat sen mukaan. Siitä tulikin toppauksen takia vähän turhan pullukka ja liian pienikin, joten ehkä harkitsen vielä uutta käyttöä ja teen joskus uuden tyynyn. Tosin nämä langat menivät loppuun.

Toinen eilinen pistely eli verho tai peitto pyyheliinatelineeseen on myös valmis. Telineen suunnittelu ei ole vielä alkanutkaan, mutta ajattelin sijoittaa sen uunin oikealle puolelle takaseinään. Tai johonkin muualle, katsotaan nyt miten sen saan toteutettua. Tässä kuitenkin peitto, jonka väreiksi yritin etsiä tiskialtaan värejä. Idea oli se, että pistelen mitä mieleen juolahtaa, mutta keskiosa jää tyhjäksi, kun en kuitenkaan osaa tehdä "oikeaa" kuviota, sellaista jota ennen näissä käytettiin. - Piilokuvana on laiha koira, sillä kun Vanhaemäntä oli vasta Mattilan nuori miniäkokelas ja kävi emäntäkoulua, oli käsityönopettaja sen verran häijy eukko, että tyttöjen piti keksiä käsitöihinsa aina jotain pieniä juonia.



Mattilasta tähän eukkoon, sillä ihmettelin eilen yhtä asiaa. En ole näillä silmilläni pystynyt pistelemään ainakaan 10 - 15  vuoteen näin pientä kahden langan ristipistoa paitsi kerran, kun koristelin omiin häihin yhden keskeneräisen kaitaliinan valmiiksi. Silloinkin jouduin käyttämään suurentavaa lamppua ja oli sentään kesä. Nyt näin langat oikein hyvin. Tämä ei silti tarkoita, että silmäni näkisivät tehdä isompia töitä, mutta kumma juttu joka tapauksessa. Onkohan näkö muuttunut, rillit parantuneet vai valo lisääntynyt? Silmävaivani eivät ainakaan ole muuten loppuneet.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kuvia eteisestä

Vihdoinkin uusia kuvia Ylä-Mattilan vanhan parin syytinkiasunnosta. Se on vielä viimeistelyä vaille valmis, sillä olen tallentanut liimapistoolin johonkin varmaan paikkaan, kun raivasin taloa jouluksi.


Tässä ensin lähikuvaa tampuurista. Portaat ovat takaseinällä. Ikkunan edessä on seslonki - varavuode ehkä vieraillekin. Jouduin pidentämään seinää ja se nimenomaan odottaa muutamaa liimatippaa. Seinän toisella puolella, siis tuvan puolella on kapealokeroinen hyllykkö. Oli onnen kantamoinen, että tilasin pakkauksen irtokirjaimia, jolloin sain "kaupan päälle" puuvalmiin hyllykön. Leveyssuunnasta leikkaamalla sain palapeilin kehykset ja vielä jäikin vähän materiaalia.

Verhojen kiinnityskin vaatii kuumaliimatippoja. Mietin vielä, teenkö ikkunalaudan ja karmit. Menin hölmöyttäni liimaamaan seinätapetin ikkunan yli ja samalla tulin liimanneeksi sitä myös puitteisiin. Vaikka ne ovatkin vähän rumat, siis sekä tapetoituna että ilman, niin pokien rakentaminenkin tuntuu työläältä.



Yleiskuvaa. Portaat pysähtyivät seinän puoliväliin, joten rakensin porraskomeron, joka johtaa ei-minnekään. Oven kahvaa en ole vielä keksinyt, mutta se on ilman muuta tarpeellinen kapistus.
Jos tarkkoja ollaan, pitäisi Mattilan vanhalla parilla olla kaidekin, mutta katsotaan nyt. Askelmat ovat kyllä leveät ja tukevat.

Alunperin ajattelin leikata rappusten alle oven ja rakentaa sinne joko komeron tai vaatenarikan. Ainakaan toistaiseksi en raaski rikkoa seinäpintaa. "Kantavat rakenteet" muuten on tehty Ifin valokuvakirjan kuljetuspakkauksesta, jonka kulmasta sai leikattua prikulleen sopivan aihion. Askelmien mitoituksen ja leikkaamisen kanssa sietää olla tarkka ja laskea ja piirtää etukäteen vaikka sabluuna. Askelmat ovat Bilteman sytykettä.

Kerroinkin jo aikaisemmin syistä, miksi seinissä on kahta kuosia ja kahta materiaalia. Nyt kangastableteista on enää pieni tilkku jäljellä, eikä se olisi riittänyt seinien tapetointiin. Kun saan tuon irtoseinäkkeen liimattua kiinni, voin joutua laittamaan pätkän nauhaa tai jotenkin muuten miettimään tuon ainakin omaan silmääni käyvää poikkirajaa.

Seinää vasten on pystyssä portaiden kokeiluversio, joka on ilmetty lehtiteline. Alalaidassa näkyy vähän peiliäkin, jonka ajattelin kiinnittää ikkunan viereen.Vastakkaiselle seinälle saattaa tulla hattuhylly.

Tässä vielä tarkempi kuva porraskomerosta portaineen sekä kuva tekstiilien värimaailmasta. Portaat menevät vähän vinksin vonksin, mutta niistä näkyy vain aavistus.





Patjan alla oleva laveri on lääkerasia, jonka päällystin kopiopaperilla. Kun tämä on muutenkin vähän synkkä huone, taidan jättää sen valkoiseksi enkä edes maalaa sitä. Talo on muutenkin tunnelmallisen hämärä, sillä sitä ei ole sähköistetty. "Mitäs sitä nyt meitille", sanoo Vanhaemäntä.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Ahkeruus on ilomme

... laiskuus intohimomme. Ei vaiskaan, on tässä rakennettu yhtä jos toistakin. Eilen, tarkemmin sanottuna toissa päivänä, sain vihdoinkin mietittyä ja toteutettua tampuurin portaat, jotka tulevat takaseinän suuntaisesti. Tapetoin portaiden etuseinän ja harkitsin siihen rappustenaluskomeroa. Toisaalta seinämä voisi olla kiva vaikka taulujen ripustuspaikkana, joten antaa käytännöllisyyden nyt olla.

Samaan vauhtiin kaivoin esille tilkkuja ja ompelin verhot ja kolme pientä tyynyä seslongin päälle. Seslongin patja olikin jo valmiina. Nyt maanantain ohjelmaan kuului itse seslongin tekeminen. Se on litteä, juuri sopivan kokoinen  lääkerasia, jonka ensin päällystin tavallisella kopiopaperilla ja ajattelin sitten maalata. Kun nyt katselen sitä, niin luulenpa etten maalaakaan. Liimattu valkoinen paperi on vähintään yhtä siisti kuin akryylivärillä valkoiseksi maalattu, todennäköisesti epätasainen pinta.

Eteisestä yläkertaan vievien portaiden päähän tein ensin pikkuisen tasanteen. Mietin pitkään, miten ratkaisen syntyneen ongelman, rappuset kun päättyivät suunnilleen seinän puoliväliin. Rakensin tänään tasanteelle pienen komeron, josta asukkaat voivat kätevästi siirtyä ylös toiseen kerrokseen. Kun en aio nakertaa reikää lattiaan, niin teen sermin yläkerran salin ja "rappusten yläpään" väliin.

Nämä ylimmäiset replikaraput eivät taida näkyä sitten kun laitos on paikallaan, joten se täytyy muistaa kuvata. Kun se muuten toisi mielleyhtymän pikkukamariin, niin liimasin sisälle muutaman portaan. Vaikka olihan niitä semmoisiakin huusseja, joissa kiivettiin ensin portaat ylös korkealle...

Vähän mietin tornia tai ainakin satulinnan torneista tuttua kattorakennelmaa komeron päälle, mutta se ei ehkä näy tarpeeksi hyvin eikä ehkä mahdu kunnolla korkeudenkaan puolesta. Ja olisiko tuo kovin tyylikäskään sisällä? Mattilan vanha pari ei varmaan olisi niin ennakkoluulotonta väkeä, että hekään sitä hyväksyisivät.

Huomenna jatketaan.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Viininpunaisen hanskan uusi elämä

Portaat lepäävät edelleen vain ajatuksissani. Mallia sentään yritin jo kehitellä ja leikatakin pahvista, sillä en suurin surminkaan mene tunnustamaan miehelle, että en käsitä vieläkään hänen piirtämäänsä kuvaa. Kun tänään oli mitä sopivin ulkoilupäivä, olin pitkällä kävelyllä ja nautin raikkaasta ulkoilmasta ja hyvästä kävelyseurasta.

Jotain kuitenkin askartelin tänäänkin. Syntyi pikkuinen taburetti eli jakkara sijoitettavaksi nojatuolin eteen, siis sitten kun on nojatuoli. Taburetin entinen elämä oli viininpunaisen oikean käden nahkahansikkaan keskisormi.

Kas tässä! Vähän on epätasaista pistoa, mutta ei lankakaan ole sopivinta mahdollista. En löytänyt parempaa ja jo tässä oli näpertämistä.

Muuten olen sitä mieltä, että tämä on kelvollisin pikku jakkara, jonka koskaan olen tehnyt. Tosin tämä onkin ensimmäinen taburettini. Pidän kovasti tuosta alareunan linjasta.

Näin sen tein:


Leikkasin sopivan korkuisen sormenpätkän (+ parin millin saumavaran) kohdasta, joka on mahdollisimman suora, ei siis ihan sormenpäästä eikä sieltä toisestakaan. Ratkoin vuorin pois (se olikin jo rikki). Varoin rikkomasta hanskan siistejä pystysaumoja, kun leikkasin niiden viereen pienet halkiot ja taitoin saumanvaran sisään. Liimasin päälle ensin ohuen pahvin ja sitten saman mallisen nahkapalasen. Näin syntyi pohja. Sitten toppasin jakkaran niin täyteen vanua kuin mahtui ja panin päälle taas ohuen pahvinpalan. Istuinosan leikkasin vähän suuremmaksi ja tein harsinpistoja lähelle reunaa. Kuvittelin voivani kiristää päällisen sopivan malliseksi, mutta se ei ihan onnistunut hanskan mallin takia. Harsinlanka kuitenkin helpotti seuraavaa vaihetta, kun kursin päällistä kiinni sivuihin, saumanvara taas sisäpuolelle. Päällinen meni sievästi kuopalle, joten lisäsin pahvin päälle vielä annoksen vanua ja ompelin loput pistot. Harkitsin myös pienen istuintyynyn ompelemista kuoppaan, mutta tämä tuntui mukavammalta ja ehkä helpommalta kuin pyöreän tyynyn näprääminen.

Jos nahkaa jää, voin myöhemmin ehkä punoa reunaan nahkanauhan peittämään noita pistoja. Paksummalla langalla pistoista olisi varmaan tullut tasaisemmat. Hanskakin on todella paljon käytetty eli nahka on pehmoista kuin vauvan peppu. Kun toinen hansikas taisi mennä vahingossa roskapussiin, niin tästä yhdestä on vielä taiteiltava joko sohvaa tai nojatuolia.

Käsineet on hankittu noin ajanlaskun alkuvuosina, mahdollisesti 70-luvun lopussa, 80-luvun alussa. Minulla oli silloin suunnilleen salvian värinen, hyvin kaunis talvitakki, tai ehkä paremminkin syystakki, jonka väriin tietysti soinnutettiin niin hanskat kuin huivikin. Hattukin saattoi olla tätä viininpunaista. Olin siis Hieno Rouva. Työyhteisön naiset pukeutuivat silloin leideiksi... Ei minulla niin kaunista takkia sen jälkeen ole ollutkaan.

Täkäläiseen perinteiseen ruumiinrakenteeseen löytyy päällysvaatteita enemmänkin toppatakkiosastolta. Onneksi nykyinen ykköstalvitakki sentään vielä mahtuu päälle ja sitä varjelen kuin silmäterääni, täyttäähän se varmaan pikapuoliin 15 vuotta. Siihen ei ole hankittu omia erityiskäsineitä enkä ole hattuakaan pitänyt noiden nuoruusvuosien jälkeen, jolloin viininpunaisen lisäksi oli musta sulkahattu, minkillä reunustettu talvihattu ja sitten joku oikein karvaista karvaa oleva turkislakki. Turkkiin ei sentään ikinä ollut varaa. Jaa, oli kerran kelsiturkki ja sitä ennen, jo opiskeluaikana alennusmyynnistä ostettu vasikannahkatakki. Niin kamalan kylmää takkia en ole pitänyt ennen enkä jälkeen. Muistaakseni lahjoitin sen systerille, joka kerran erehtyi kehumaan sitä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Yritys tehdä portaita

En yhtään enää ihmettele sitä, että saatavilla on eri mallisia valmiita portaita eri korkuisiin huoneisiin. Olen nyt leikannut kymmenkunta askelmaa ja niille viisi kunnollista, mutta vähän eri mittaista välipuuta jäätelötikusta. Saman verran on syntynyt haljenneita. Edelliset 10 sahasin sytyketikuista, nämä seuraavat yritin laiskuuttani leikata saksilla. Liimasin näistä suorakulmia ja nyt vain odotellaan, että liima kuivuu.

Vaikka näistä plus lajitovereistaan syntyisikin portaat, niin taloon tarvitaan kokonainen portaikko eli mutkakin pitäisi tehdä. Ensin portaat menevät yhteen suuntaan, päätyvät tasanteelle ja jatkuvat sitten toiseen suuntaan eli kattoon. Näin ajattelisin säästyvän tilaa, sillä muuten raput vievät puolet eteisestä. Reikää en sentään aio nakertaa kattoon ja muutenkin tämä olkoon ainoa portaikkoni komeassa kolmen kerroksen talossani. Tai ehkä teenkin tikapuut?

Sillä aikaa kun liima kuivuu, taidan ruveta ompelemaan patjaa eteisen penkille. Penkkikin tosin on vielä tekemättä, joten siitä on aloitettava tai ainakin mitoituksesta. Ajattelin lähteä liikkeelle jostain tablettirasiasta. Kaivelin kangasvarastoja ja sieltä löytyi runsaasti tilkkuja, mm. pala vanhaa huonekalukangasta, jolla olin joskus päällystyttänyt uudestaan kevyet nojatuolini, ajat sitten maisemasta poistuneet. Ne olivat mukavat tuolit - ex-koirankin mielestä, joka pentuna nakersi koivujalkoja aina kun silmä vältti. Sitten myöhemmin se rakasti hypätä tuoliin nukkumaan. Patjakankaasta saattaa riittää porrasmatoksikin.

torstai 14. tammikuuta 2010

Eteisestä vaihteeksi

Vaihtelun vuoksi otin tänään käsittelyyn eteisen eli tampuurin. Minulla piti olla aika kiva vihreä provencelaistyynyliinan raato, josta arvelin löytävätni oikeat sävyt seiniin, mutta missä lie. Ehkä mies on vienyt sen omiin tarkoítuksiinsa. Kaikenlaisissa pihahommissa ja koneremonteissahan aina tarvitaan rättejä. Tai sitten se ilmaantuu näyttämölle milloin tahansa, kun nyt kerran tapetti on jo seinässä. Jos tulee esille, niin pääsee verhoiksi tai kalusteiksi ja onhan minulla vielä salikin kokonaan tekemättä.

Uhrasin seiniin kaksi valkopohjaista, vihreäkuvioista kangaslautasliinaa. Leikkasin ja liimasin toisen kappaleen oikein, toisen väärin, joten repäisin sen viimeisen irti ja etsin vihreäpohjaista askartelupaperia lopputapetiksi. Itse asiassa siitä tuli aika kiva yhdistelmä. Tämä huone ei ole vielä päässyt kuvaan, mutta jos yläkerran raput onnistuvat, niin sitten viimeistään.

Seuraavaksi pitäisikin yrittää rappusten rakentamista ja murheenkryynien eli ihan liian massiivisten ja isojen ikkunoiden sisäkarmien tekoa. Ei taida olla materiaalia, ei inspistäkään. Karmit on ulkopuolella, sisällä ei mitään, joten kyllä ikkunat jotain listaa kaipaavat ja ehkä ikkunalautaakin.

Aloitin myös peilin tekoa ja vaikka olin lukenut, että peililevystä ei saa leikata kappaletta saksilla, niin eihän sitä usko ellei kokeile. Nyt voin minäkin todistaa, että nimenomaan sitä ei pidä tehdä. Matto- tai askarteluveitsi vaan kiltisti käteen! Onneksi peiliarkissa on pituutta ja leveyttä vielä vaikka kymmeneen  peiliin, joten en sure pienen suikaleen menetystä.

Koska talosta tulee Mattilan syytinkivanhusten asunto, ovat kalusteet aika yksinkertaisia ja vaatimattomia. Sellainen tulee eteisen kapeasta ja korkeasta peilistäkin. Vaaleat raamit onkin jo ympärillä, mutta rakenne on kolmiosainen, joten joudun nirhaamaan varovasti kolme peilikappaletta. Se tietysti johtuu raaka-aineesta.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Järjestelyä ja lajittelua

Muoks. Tulin lisäämään vielä kuvan ja selityksen loppuun..

Vihdoinkin muistin hakea vajasta lapsenlapselle hankitun höyläpenkin sisälle. Sen sijaan unohdin etsiä mustaa muovitettua rautalankaa, jota on jossain, mieskään ei muistanut missä. Vajassa se ei ainakaan osunut silmiin, katoksessa katselin enemmänkin harakoita, jotka näköjään siellä yöpyvät ja aitan ovea en avannutkaan. Sinne johti nimittäin leveä polku, ilmeisesti kissanpolku. Kerran yksi  katti hyppäsi melkein päähäni, kun arvaamatta menin häiritsemään sen rauhaa. - Lankaa olisin tarvinnut hellan kaidetta varten, joka muuten on jo valmis.

Höyläpenkki ja istutuspöytä pääsevät pian uuden työpisteeni rumiksi, mutta tarkoituksenmukaisiksi kalusteiksi. Ajatus on se, että liima ja sahanpuru olisi mahdollisimman kaukana tietokoneesta, sillä niitä ei näppis ainakaan tarvitse mausteekseen. Huoneen yhdessä nurkassa onkin sopiva tila, joka on helppo imuroida tai lakaista alati lattialle tippuvasta silpusta.

Työhuoneessa ajelehtii nyt runsaasti erilaista kamaa, jolle yritän keksiä loogista säilytyssysteemiä. Pitää myös muistaa, mistä otti ja palauttaa samaan paikkaan heti käytön jälkeen. Siinä olen huono.

Osa askartelutarvikkeista on jo säilötty sieviin laatikoihin, mutta joka artikkelilajille ei voi varata omaakaan rasiaa. Väreillä ja maaleilla on laatikkonsa, työkalut ja pensselit ovat vanhassa aterinlokerikossa. Valmiina ostetut pikkuiset huonekalut, astiat ja sen sellaiset pääsivät säilöön vanhan malliseen käsityölaatikkoon. Napit, nauhat ja helmet ovat täyttäneet jo oman askinsa, joten niille pitää keksiä uusi paikka.

Kaikkein pahimpia ovat erilaiset uusiokäyttöön tulevat, epämääräisen muotoiset tavarat, jotka eivät mahdu siististi oikein mihinkään. Kai sitä A-nelkkuja säilöö vaikka missä lokerikossa, mutta entä missä leikellyt pahvilaatikot, lääkepurkit ja -rasiat, korkit yms. epämääräinen romu? Nyt niitä on kasseissa, kannellisessa säilytyslaatikossa, mutta myös lattialla ja vierasvuoteella ajelehtimassa. Kaikelle kun voi joskus tulla käyttöä... luulisin. Liimalla höystettyä mannaryyniäkin on yhdessä jätskipurkissa tiiviin kannen alla.

Tuvan seinän tapetointi onnistui, kun en yhtään ohentanut liimaa. Kangas oli ainakin hetki sitten vielä seinillä.
Levitin liiman suoraan seinään ohueksi kerrokseksi ja yritin pingottaa kankaan mahdollisimman suoraan ja tasaisesti päälle. Se melkein onnistuikin ja se ainoa ryppy jää uunin tai ainakin puolipanelin taakse.

Lisäys illalla: Otin äsken kuvan tuvasta ja pakkohan se oli tulla tänne vielä lisäämään. Varsinainen kuvauksen aihe oli jäätelötikkujen väritarkistus. Aion paneloida niillä seinää ja värjäys on suoritettu 1) kahvilla, mutta kun vanhan sumpin haju kävi pahasti nenääni, 2) siirryin teehen. Ero on selvä, sillä alla keskellä on yksi pitempi värjäämätön kalikka mallina. Tummin on pahvia, joka jäi vahingossa lautojeni alle.

Huom. näitä niksejä en sentään keksi itse, vaan luen kirjoista ja etenkin blogeista itseäni viisaampien neuvoja.



Kelvoton tapetoija

Yritin liimata vanhaa tyynyliinaani nukketalo Ylä-Mattilan tuvan tapetiksi. Ei onnistunut. Mies ehdotti vanhaa kunnon perunaa ja toiseksi vaihtoehdoksi maitoliimaa. En tiedä onko maitoliimaa enää olemassakaan, mutta muistin heti sen ja harvasidoksisten juuttisäkkien hajunkin, kun isä paikkasi niitä. Tai olivatkohan ne juuttisäkkejä, oikeastaan en tiedä.

Minun liimani oli tavallinen Pirkka Yleisliima, jonka pitäisi liimata mm. kangasta. Ehkä nukketalon seinä on liian vaativa kohde tai ehkä laimensin liimaa liikaa. Huomenna on uusi yritys, aloitan sen perunan keittämisellä. Perunanpuolikas oli 50-luvulla taattu liimapuikko. Samalla ehkä tutkin kertaalleen vielä tilkkuvarastoni. Tämä beige lempityynyliina taitaa sittenkin olla vähän haljun värinen. Tai ehkä maalaan tai vanhennan pikkuhyllykön vielä okrasta vaaleammaksi tai kokonaan toisen väriseksi?

Haimme matkahuollosta valtavan paketin. Sen tärkein artikkeli oli viiden kilon pussi paljon mainostettuja bilteman sytytystikkuja. Nyt kyllä riittää raaka-ainetta muutaman talon kalustuksiin ja rappusiin! Kun netistä ei kannata ostaa muutaman euron tikkuja, jos rahti on moninkertainen, niin tulin ostaneeksi vähän muutakin, mm. kätevän ja hyväksi havaitsemani puutarhan työpenkin, siis sellaisen jonka päällä voi joko istua tai olla polvillaan kitkemässä.  Ostin myös kasvihuoneelle istutuspöydän, jonka ensimmäinen ja ehkä ensisijainenkin käyttötarkoitus on olla pieni työpöytä näille näpertelyille.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Mannaryynit vain lentelivät

Olen näperrellyt puoli iltapäivää nukketalon muuria. Tämä onkin ollut sopivaa pakkaspäivän puuhaa. Onneksi mies viritteli tulet hellaan jo puolilta päivin, joten ei ole huolta tarkenemisesta.

Vaikka yritin olla tarkka, niin tarkka kuin vain osasin, niin silti muurin yksi kulma irvistää, kuvassa enemmän kuin luonnossa. Tein koko tämän laitoksen eri kokoisista rasioista, joiden päälle liimasin valkoista paperia. Kuva valehtelee; kyllä tämä suora on. Mittakaavaa en ole miettinyt, mutta aika lähellä talon alakerran huonekorkeutta tämä näyttää olevan.

Rappasin muurin jo eilen mannaryyneillä ja nyt kun olen käännellyt näitä osia, niin mannaryyniä on vähän joka puolella. Mutta muurikin on melkein valmis. Hella on ainakin vielä erillään, mutta muuten koko laitos on yhtenä kappaleena. Liesikupukin oli kertaalleen kiinni, mutta otin sen pois.

Kehuin liesikupua, mutta siitä ei tullut hyvää. Yritin kaikin tavoin tehdä tästä esikuvansa näköistä, mutta liesikupu ainakin on liian massiivinen eikä sen alta näkynyt kunnolla edes leivinuunin luukku. Asiaa täytyy vielä miettiä. Ehkä jätän sen kokonaan pois, sillä ei tämä muutenkaan ihan yks-yhteen ole meidän muurin kanssa.

Tässä kuitenkin jo ensimmäiset kahvit kiehuvat. On tämä vaan niin komea! (Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule jälkipuheita, sanoo jo vanha suomalainen sananlaskukin.) Ihan oikeasti olen tyytyväinen tähän vaiheeseen, sillä huomasin etteivät sormeni ole vielä tottuneet noin pieneen askarteluun. Eivätkä silmät näe virheitä ennen kuin vasta isompana kuvana tietsikalta.



Kaksi luukkua avautuukin, kuten näkyy! Niiden näpertely oli tuskallista. Saranointi vaatii vieläkin miettimistä, eivätkä tuikkualumiiniset luukut muutenkaa saa vielä täysiä pisteitä. Hellan tulipesän salpa on taivutettu nuppineula ja tuli on tietysti silkkipapera.

Tuhkaluukut ja uunien nupit ovat eri kokoisia haaraniittejä. Pelti on kiinni nuppineulalla, mutta unohdin tehdä hormiin aukon ennen rappausta. Kai tämä näinkin käy. Pellin alapuolella oleva nuppineula on vain merkkinä, sillä tuikkukupista tehty pelti ei näy oikein hyvin vaaleasta muurista. Taivuttelin leivinuunin arinan pahvista, mutta se oli teipattava vielä erikseen tuohon uunin suulle ja sitten minä hölmö piirsin tiilet sinisellä kynällä. Onneksi tässä on vielä muutakin maalattavaa.

Seuraavaksi tekisi mieli tapetoida seinä ja jättää nämä luukut hetkeksi lepäämään. Nyt ainakin lopetan askartelun tältä päivältä.

torstai 7. tammikuuta 2010

Muurin tekoa

Tänään rupesin tekemään muuria Ylä-Mattilan tupaan. Malli löytyy aika läheltä ;-), vaikka ihan kaikkia kransseja ja kiemuroita en saakaan näperrettyä eivätkä mittasuhteetkaan ole ihan oikeat. Raaka-aineena on ohut lääkepakkauksen ja konvehtirasian sekä vähän paksumpi valokuvakirjan kääreenä tullut kartonki (vai olisikohn viimeksi mainittu jotain miniaaltoa?), joita olen päällystänyt valkoisella piirustuspaperilla. Hellan levy on valmiiksi mustaa, kiiltävää pahvia, joka on tullut jonkun nukkistavaran mukana taloon.

Tässä vaiheessa ollaan juuri nyt:


Uuni hakee vielä paikkaansa, mutta tulee joka tapauksessa huoneen takaseinälle. Kolo näkyy vähän huonosti, mutta kuvaa suurentamalla paremmin, sillä muurin laidassa on käytännöllinen ja turvallinen kynttilöiden polttosyvennys. Tein kynttilänkin sinne jo valmiiksi, mutta vasta kuvasta huomaan, miten reunat ovat rumat eli vaativat vielä vähän laittamsita. Vaikka piisihän on tietysti vanha ja jo vähän rappeutunut...

Leivinuunin suuaukon, hellan pesän ja puukolon sain myöskin näperreltyä suurella vaivalla. Nämä kannattaisi tehdä ainakin tähän vaiheeseen valmiiksi ennen kuin rupeaa taittelemaan ja liimaamaan esimerkiksi hellan sivuja kiinni! Kas, ei kaikkea huomaa heti ensimmäisellä kerralla.

Juustopaketin muovikannesta (Valion iso Kippari-juustopakkaus osoittautui prikulleen sopivaksi) on tulossa liesikupu. Se on jo leikattu valmiiksi ja odottaa nyt maalausta. Leivinuuni on liesikuvun takia esikuvaansa korkeammalla, kun en ole varma kattiloiden korkeudesta. Itse hella tosin on vanhaan tapaan aika matala. koska emännätkin olivat nykyistä lyhyempiä. Hellassa on tietysti paistinuuni tai ehkä kaksi, mutta feikkejä eli pelkät luukun kuvat. Onko kukaan kokeillut uunin rappausta mannaryyneillä? Pitää varmaan kokeilla ensin muualle, etten pilaa suurella vaivalla tehtyä muuria.

Aloitin tästä tuvan massiivisimmasta kalusteesta ennen kuin edes haaveilen seinien tapetointia. Yläosaan tulee siis tapettia, alaosaan luultavasti puolipaneli. Uunin toiselle sivulle ajattelin tehdä jonkinlaisen pankon ja sen alapuolelle kaapin tai hyllykön. Ei ehkä ihan oikeaoppista, mutta pieneen tupaseen ei muuten taida saada tarpeellisia säilytystiloja.

Näinhän tässä kuluikin taas yksi iltapäivä oikein rattoisasti. Nyt lähden laittamaan iltaruokaa. Mainostamastani kakusta tuli muuten oikein onnistunut, ei liian makea, ei liian hapan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kakkukahveille!

Tulkaapas kaikki entiset ja tulevat nukkiskaverit kakkukahville uuden blogin kunniaksi!



Kuten näkyy, on kakku vielä vuoassa, mutta kukapa sitä keskellä yötä kahvia rupeaisikaan keittämään. Loppiaisena sitten! Jos omasta päästä repäisty resepti on niin onnistunut, kun toivon, niin se ilmestyy lähipäivinä Vivecan kattauksiin. Huomaa hammastikut, jotka pitävät alufolion irti kakun pinnasta. Ei pidä syödä hammastikkuja, mutta muuten tervetuloa myös jättämään tervehdys. Minähän rakastan kommentteja!

Sitten kun juhlat on juhlittu, ruvetaan töihin. Työkalutkin on jo valmiina.


Voi, voi. Työkalupakki näkyy melkein ei ollenkaan. Eilen neulomani peiton / maton päällä on vasaraa, kirvestä, meisseliä ja vaikka mitä. On jopa sakset.

Tuossa alalaidassa näkyy minikokoisen puhelimen johtoa. Oli tarkoitus ottaa sekin söpöläinen kuvaan, mutta kuvaajalle tuli virhe. Kuvaan puhelimen toiste.

Tuo epämääräinen sälä on tietokoneen vieressä olevaa hiirimattoja ja talouspaperin päällä oleva pala joulukakkua. Voi olla, että sitäkin on huomenna tarjolla, niin että tehkää hyvin!

Kynä toimii mittatikkuna.

Työkalut päätyvät varmaan Mattilan isännän käyttöön. Matto pannaan ehkä Ylä-Mattilaan, kuten puhelinkin. Koska väki on ikääntynyttä, valittiin lankapuhelin, johon ainakin saa kytkettyä turvarannekkeen, jos tarvis vaatii.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Tänään nappitehtaalla

Yritin olla kamalan fiksu tehdessäni itselleni hienoa nappia. Se on tässä, siltä varalta että joku haluaa linkittää sen itselleen.



En millään muotoa väheksy nukketaloharrastusta, en omaani, saati muiden kohdalla. Olen ihan oikeasti hurahtanut näihin unelmiin ja ihanuuksiin. Juuri sen takia tarvitsen vastapainoksi vähän arkiproosaa ja sitä on nyt tässä napissa. Tai ehkä onkin niin, että töppösormillani teen juuri tällaisia taloja, kuka sitä vielä tietää.

Mattilan talo oli valmis Lundby, joka tarvitsi vähän maalausta ja tapetointia. Huonekalutkin olivat entiseltä omistajalta ja näpersin vain muutaman lisää. Rakensin sentään kellarin ja navetan pahvilaatikosta pohjakerrokseksi. Myöhemmin löysin oikean kellarikerroksen, josta tuli joulupukin maa ja enkelien asunto joulun ajaksi.

Tositoimet alkavatkin vasta nyt, sillä aion opetella huonekalurakentamista. Mutta kas, huomasin jo tilanneeni valmiita tavaroita vähän sieltä ja täältä nettikaupoista. Viimeksi tänään tuli laatikollinen joulukoristeita Kotilieden puodista sekä isäntäväki johonkin taloon. Kummatkin vaativat vielä tuunaamista, mutta kun en ihan ensimmäiseksi ajatellut tekeväni joulukuusia taikka nukkeja. Ostaminen olisi kivaa, mutta ostamisen himoa on vaikea hillitä kaikkien näiden ihanuuksien keskellä.



sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kirjatehtaalta, päivää

Sunnuntaipäivän ratoksi askartelin pieniä kirjoja, kun satuin löytämään sopivan kokoisia kansia kustantajan kevätesitteestä. Täytyy varmaan suunnitella kirjahylly näiden mittojen mukaan. Tunsin itseni melkein kirjankustantaja-tehtailijaksi, kun pöydällä yhtäkkiä oli tusinan verran kirjan näköisiä kirjoja. Sisälle taitoin haitariksi samaa paperia, josta leikkasin ja taitoin etu- ja takakansisuikaleen ja tietysti siihen väliin muistin jättää kapean selkämyksenkin. Tämän pienempiä en pysty tekemään, sillä kopiokoneeni ei osaa pienentää eikä suurentaa. Ehkä kokeilen, jos jostain sattumoisin löytyy pikkuisia kansikuvia, vaikka toisaalta tämä oli hyvin sopiva näpertelykoko omille sormilleni.

Olisi mukava ihan oikeasti osata sitoa kirjoja. Minulla on yksi vanha, paksu Prinsessojen keittokirja, jostain 50-luvulta, jonka selkä on repsahtanut irralleen. Sekin olisi kiva saada korjattua tai korjautettua. En ole tullut tarkistaneeksi, onko esimerkiksi meidän työväenopistossamme tällaisia kursseja.


Kun lähiaikoina ajattelin tehdä vanhasta nahkahanskasta muutaman pienen esineen, niin samalla voisin ottaa talteen muutaman nahkasuikaleen tehdäkseni joskus nahkaselkäisiäkin kirjoja. Nämä olivat pokkarimainoksia, mutta olisi se komeaa, jos talossa olisi jokunen arvoteoskin... Nahkakantinen perheraamattu, vanha tietosanakirja tai ehkä joku taidekirja. Suikaleita varmaan jää, vaikka työnsinkin luultavasti toisen vanhoista viininpunaisista hansikkaistani vahingossa roskapussiin ennen kuin hoksasin, että ne ovat nahkaa ja nahkaa tarvitaan näissä hommissa. Hansikas varmaan joutui samaan pussiin miehen toisen piharukkasen kanssa. Toinen säästyi ja päätyy jonain päivänä joko nojatuoliksi ja kenties sohvaksi. Sisuksen lampaannahka on kuulemma hyvin kulunut, mutta sekin tutkitaan vielä tarkkaan. Ehkä siitä saisi pienen maton tai jotain. 

Jos tulit käymään, niin jätäpä puumerkkisi! En missään tapauksessa aio hylätä vanhoja blogejani, vaan loruilen niissä muista asioista, täällä eletään pelkästään nukkiselämää.

Tervetuloa taloon!

Tästä tulee nukketalo-projektieni uusi koti. Toistaiseksi talohankkeet löytyvät pääasiassa blogistani Vivecan kattaus. Siellä on kaksi kategoriaa, Nukketalo ja Nukketalo Mattila, joita en varmaan sieltä hävitä tai siirrä kokonaan tänne. Kun tämä ihana harrastus on kiskaissut minut kaksin käsin mukaansa, niin ajattelin olevan selvempää tehdä sille oma bloginsa.

Tällä hetkellä on vasta Mattila, jossa vielä vietetään joulua, tonttuarmeija, enkelien kuoro ja soittokunta siellä esiintyvät ja itämaan tietäjät matkaavat edelleen kohti Betlehemiä.






Pian rupeaa tapahtumaan myös Mattilan pariskunnan syytinkivanhusten upouudessa talossa. Vanhaemäntä ja Vanhaisäntä eivät aivan vielä pääse muuttamaan - heitä ei olekaan vielä näkynyt - mutta talon katto ja seinät ovat jo valmiina. Jatkojalostus pyörii mielessäni ja voin sanoa, että Etu-Mattilan tampuurin seinäväri on ollut viime aikoina takuuvarmaa unilääkettä.

Kolmas taloni on toistaiseksi vielä laatikossa, mutta jonain päivänä katsotaan, mitä laatikosta löytyy.

Tärkeä asia unohtui mainita: blogipohjan tekijä on Elegia, jonka ihastuttavaan pohjamaailmaan pääsee vasemmassa yläkulmassa olevasta linkistä.