Nokka kohti uusia seikkailuja, sanoo Sohvi

Sohvin matka jatkuu junalla kohti Parkanoa. Asemalla vähän jännittää, sillä Jallesta ei näy jälkeäkään eikä minkäänlaista kulkuneuvoa ole lähimaillakaan. Kuinkahan tässä nyt käy? Taivaskin on pilvessä ja varmaan pian alkaa sataa.

Onneksi Sohvin ei tarvitse pitkään odottaa. Komeat hevoset karauttavat suoraan asemalaiturille asti. Siinähän se Jalle varmaan jo on! Vähän vanhentuneena kylläkin, mutta ilmeisesti samasta miehestä on kysymys, Sohvi arvelee. - Hyvää päivää, onpa hauska vihdoinkin vuosien päästä tavata! Jalle kumartaa kohteliaasti ja antaa käsipäivää. Matkatavarat pakataan kyyttiin , eikä...

aikaakaan, kun Sohvikin jo istuu komeilla rattailla. - Ovatkohan nämä ne linjaalirattaat, joista laulussakin lauletaan? hän kysäisee, sillä alkuun ei oikein tahdo keskustelua syntyä tämän arvokkaan näköisen vanhemman herrasmiehen kanssa. - Nepä ne, kuuluu vastaus. Sohvi ihmettelee, miksi mies samalla punastuu. Jallelle tuli vain mieleen eiliset lauluharjoituksensa, joista ehkä vielä joutuu kuulemaan. Sohville hän ei asiasta sentään aio mainita.

Niin ajellaan läpi Pohjanmaan lakeuksien kohti Jalasjärveä ja vähitellen alkaa juttu luistaa. - Katsopa - saanhan kai edelleen sinutella Sohvia - niin katsopa, tuolla näkyy jo Jalasjärven kirkko, Jalle näyttää.

- Onpa se komea ja melkein yhtä suuri kuin Suurkirkko meillä Helsingissä!

- Tänne mahtuukin låhes tuhat ihmistä, Jalle kertoo. Kirkko on valmistunut vuonna 1800. Rakentaja oli jalasjärveläinen Salomon Köykkä ja alttaritaulun maalasi Alexandra Frosterus.  Mennään jonain pyhänä kirkonmenoihin, niin sen näet hienon alttaritaulunkin. Niin ja tietysti koko kirkkopihan. Seurakuntatalo valmistui juuri ennen talvisotaa ja hyvä kun valmistui. Sen ja kirkon välissä on iso sankarihautausmaa. Jaa-jaa, meidänklin pitäjästä kaatui sodissa lähes puolentuhatta miestä. Voit arvata, että kenttä on vavahduttava näky, kun itsenäisyyspäivänä ja pyhäinpäivänä joka haudalla palaa kynttilä ja minäkin mieskuoron kanssa olen siellä laulamassa.

- Mutta enää ei ole pitkää matkaa kartanolle! Katsopa, perillä ollaan. Ptruu, hevoset! Odota sinä rattailla, niin riisun vain hevoset valjaista ja autan sinut sitten alas. Toivottavasti lampaannahalla vuorattu tyyny oli tarpeeksi pehmeä? - Ohhoh, onpas komea pytinki! Sohvi ihastelee.