perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vilskettä

Viimeksi tapasimme Sohvin vähän surkeana. Jalle-kulta ei luvannut tulla vastaan ja sekös harmitti Sohvia. - Työkiireisiinsä mokoma vetosi. Eikös sentään tämä olisi tärkeämpää?

Onneksi Jalle Nukkis yön yli nukuttuaan tuli toisiin ajatuksiin ja soittikin heti aamulla Sohville. - Kyllä, hän tulisi Parkanon asemalle vastaan, jos Sohvi vain saa hankittua junalipun ja ilmoittaa, milloin Oulun juna olisi Parkanossa. Kun koko lentoliikenne on peruutettu sen Islannin tulivuoren purkauksen takia, niin Sohvi saikin käyttää kaikki puhelahjansa saadakseen lipun tilattua.

Tätä Jalle ei koskaan kertoisi Sohville, mutta samalla kun hän veti liiteristä oivalliset linjaalirattaat esille puhdistamista ja maalaamista varten, alkoi vakavamielistä asianajajaa oikein laulattaa.
"Yksi ruu-su on kaasvanut laaksossa
ja se kauniisti kukoistaa..."

Tämmöisiä se poika lauleli suureen ääneen keskellä Jalasjärven komeaa kirkonkylää. Kolme kylän juoruämmää pysähtyi oikein katsomaan. Onneksi Sohvi ei tätä nähnyt, Jalle tuumasi ja pisti vielä paremmaksi komealla baritonillaan:

"Eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä ja kestä,
eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä.
Eikä se vanha uudelle kullalle
menemästä estä.

Minkä mä taidan onnelleni,
kun onneni on niin kova,
kun minä lemmin sellaista tyttöä,
joka oli toisen oma.

Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa,
rantoja soutaa, rantoja soutaa;
vaan se on raukka, joka rannalla istuu,
rannalla istuu ja itkee."

- Onko tua tuomari mennyt sekaasin? eukot kyselivät. Nukkista alkoi jo naurattaa, mutta sai sentään kajautettua kirkko- ja mieskuoron koulimalla äänellään uuden kansanlaulun. Samalla maalipensseli heilui tiuhaan tahtiin:  

"Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia,
kun kenkäni pohjat kestää.
Rakastelen ketä minä tahdon
ja ämmät ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pirän suittista kiinni.
Kun vertaistansa rakastaa,
ei tartte olla fiini."

- Herrä isä siunakkoon, eukot päivittelivät. Tuonkin vielä kehtaasi laulaa. Nukkiksen oli nyt pakko käydä kastamassa pensseliä liiterin puolella. Palatessaan hän kajautti entistä tomerammin:

"Kaksipa poikaa Kurikasta
komiasti liikkuu;
punaaset oli resoorit
ja hopiasta pislaipiippu.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli kohiseva koski,
kohisevan kosken rannalla
oli flikka punaposki.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli virtaava töyrä:
vertaastansa kun rakastaa,
ei trenkää olla nöyrä.

Mikä tuolla järvellä ruskottaa,
se taitaa olla saari,
kun viiressä kuuressa pitäjässä
on poijalla appifaari."

- Semmoinen on asia, että rovastin puheille on mentävä. Tuo mies on mennyt päästähän sekaasin", näin Jalle oli kuulevinaan. Rattaat tuli maalattua ja nyt vielä harjataan Pontus-hevonen niin, että karva kiiltää.
-----

Tuolla Matti jo tuleekin keltaisella autollaan. Hän lupasi kyyditä Sohvin asemalle. Sohvi ehti vierailunsa aikana virkata itselleen raidallisen kietaisujakun, joka sopii hyvin entisen baretin kanssa.

- Kai kaikki tavarat nyt on mukana, sievä vaaleanpunainen peili ja tikattu täkki ainakin, Matleena tarkistaa vielä. Sitten viimeiset lähtöhalaukset ja Matin kyydissä asemalle ja kohti uusia seikkailuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti