keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kuvia eteisestä

Vihdoinkin uusia kuvia Ylä-Mattilan vanhan parin syytinkiasunnosta. Se on vielä viimeistelyä vaille valmis, sillä olen tallentanut liimapistoolin johonkin varmaan paikkaan, kun raivasin taloa jouluksi.


Tässä ensin lähikuvaa tampuurista. Portaat ovat takaseinällä. Ikkunan edessä on seslonki - varavuode ehkä vieraillekin. Jouduin pidentämään seinää ja se nimenomaan odottaa muutamaa liimatippaa. Seinän toisella puolella, siis tuvan puolella on kapealokeroinen hyllykkö. Oli onnen kantamoinen, että tilasin pakkauksen irtokirjaimia, jolloin sain "kaupan päälle" puuvalmiin hyllykön. Leveyssuunnasta leikkaamalla sain palapeilin kehykset ja vielä jäikin vähän materiaalia.

Verhojen kiinnityskin vaatii kuumaliimatippoja. Mietin vielä, teenkö ikkunalaudan ja karmit. Menin hölmöyttäni liimaamaan seinätapetin ikkunan yli ja samalla tulin liimanneeksi sitä myös puitteisiin. Vaikka ne ovatkin vähän rumat, siis sekä tapetoituna että ilman, niin pokien rakentaminenkin tuntuu työläältä.



Yleiskuvaa. Portaat pysähtyivät seinän puoliväliin, joten rakensin porraskomeron, joka johtaa ei-minnekään. Oven kahvaa en ole vielä keksinyt, mutta se on ilman muuta tarpeellinen kapistus.
Jos tarkkoja ollaan, pitäisi Mattilan vanhalla parilla olla kaidekin, mutta katsotaan nyt. Askelmat ovat kyllä leveät ja tukevat.

Alunperin ajattelin leikata rappusten alle oven ja rakentaa sinne joko komeron tai vaatenarikan. Ainakaan toistaiseksi en raaski rikkoa seinäpintaa. "Kantavat rakenteet" muuten on tehty Ifin valokuvakirjan kuljetuspakkauksesta, jonka kulmasta sai leikattua prikulleen sopivan aihion. Askelmien mitoituksen ja leikkaamisen kanssa sietää olla tarkka ja laskea ja piirtää etukäteen vaikka sabluuna. Askelmat ovat Bilteman sytykettä.

Kerroinkin jo aikaisemmin syistä, miksi seinissä on kahta kuosia ja kahta materiaalia. Nyt kangastableteista on enää pieni tilkku jäljellä, eikä se olisi riittänyt seinien tapetointiin. Kun saan tuon irtoseinäkkeen liimattua kiinni, voin joutua laittamaan pätkän nauhaa tai jotenkin muuten miettimään tuon ainakin omaan silmääni käyvää poikkirajaa.

Seinää vasten on pystyssä portaiden kokeiluversio, joka on ilmetty lehtiteline. Alalaidassa näkyy vähän peiliäkin, jonka ajattelin kiinnittää ikkunan viereen.Vastakkaiselle seinälle saattaa tulla hattuhylly.

Tässä vielä tarkempi kuva porraskomerosta portaineen sekä kuva tekstiilien värimaailmasta. Portaat menevät vähän vinksin vonksin, mutta niistä näkyy vain aavistus.





Patjan alla oleva laveri on lääkerasia, jonka päällystin kopiopaperilla. Kun tämä on muutenkin vähän synkkä huone, taidan jättää sen valkoiseksi enkä edes maalaa sitä. Talo on muutenkin tunnelmallisen hämärä, sillä sitä ei ole sähköistetty. "Mitäs sitä nyt meitille", sanoo Vanhaemäntä.

4 kommenttia:

  1. Minulla olisi piakkoin edessä tuo rappusten rakentaminen, ja kyllä hirvittää!! Kun pitäisi ne rappuset vielä mitoittaa ehkä 1:18 suhteessa, jonka arvelen oman nukkekotini jatkosiiven olevan... Tänään kuitenkin tapettia seiniin. Niitä löytyy muuten kivasti netistä ilmaisilta printtisivuilta, jos vielä tarvitset!

    VastaaPoista
  2. Kaisa, minä sain isännältä hyvät ohjeet, joiden mukaan meidän omat yläkerran raput on kuulemma tehty. Sovelsin kyllä ohjetta, kun löysin sopivan pahvinnurkan, josta tuli kätevästi kumpikin sivu. Ohje oli jotenkin näin: mittaa haluttu pituus eli väli ylä- ja alakohdasta. Tee sopivan pitkä sabluuna, jossa on leveyttä niin paljon että voit leikata siihen portaat. Portaiden määrä pitää laskea sen mukaan, yllätys-yllätys, miten korkeat niistä haluaa tehdä. Tähän en viitsinyt ryhtyä, vaan piirtelin sopivaa mittakaavaa paperille ja siitä kopioin laatikon kylkeen. Se, että nämä ovat noin lyhyet, ei ole vahinko, sillä en halunnut rappusrakennelman täyttävän koko kämppää. Alkuperäisohjeessa ei tietenkään ole tätä salattua komeroa alla.

    Hannelelle kiitokset, kehut lämmittävät aina!

    VastaaPoista
  3. Jaahah, vai tällä mallilla on talonteko!
    Piti vaan käydä kurkkaamassa mitä täällä puuhaillaan:)

    VastaaPoista