lauantai 27. maaliskuuta 2010

Muistelmat jatkuvat

Sohvi ei vieläkään malta aloittaa lupaamaansa pääsiäissiivousta, vaan istuu yhä, kolmantena päivänä peräkkäin, keinutuolissa muistelemassa menneitä ja selaamassa punbakantista paksua valokuva-albumiaan. Osa kuvista on jo haalistunut melkein pilalle, kuten tämäkin. Sohvi erottaa itsensä kuvan keskeltä. Vasemmalla on tummahiuksinen Mattilan Kristiina. Mutta kuka ihme on tuossa oikealla, Sohvi pohtii.

- Haa, miten minä en heti tuntenut? Siinähän on Elisabeth-Auruura Håppelström! Ylpeä pappilan neiti jostain maalaispitäjästä Pohjanmaalta. Häntä me muut emme aluksi hyväksyneet joukkoomme, kutsuimmekin ilkeästi vain Håppelströmskäksi, sillä hän tuntui aluksi kovin leuhkalta. Ehkä se oli vain ujoutta, sillä pian meistä tuli oikein sydänystävät.



















Yhtäkkiä Sohvi muistaa! Nyt taisi ratketa myös Kristiinan perinnön salaisuus. Talouskoulussa Elisabeth-Auruura vältteli puhumasta kodistaan, perheestään tai suvustaan, vaikka me kaikki muut lörpöttelimme vaikka mitä. Sohvi oli kuitenkin ymmärtänyt, että kotona kaikki asiat eivät olleet hyvin. Ainakin isä-rovasti oli ankara mies ja totinen herra talossaan.

Kerran kahden kesken Elisabeth-Auruura sitten avautui ja kertoi Sohville, että hänellä on sisar - Tiltu. Tiltusta ei pidä kertoa kenellekään, ei edes Kristiinalle, sillä Tiltu oli häpeäpilkku rovastin suvussa. Sohvi sai kuulla merkillisen tarinan vannottuaan ensin pitävänsä salaisuuden visusti omana tietonaan. Hän piti sanansa ja oli sittemmin jo unohtanut koko kertomuksen, kuten vähitellen unohti kertojankin.

Tällaisen tarinan Sohvi sai kuulla: "Äitini Anna oli tyttönimeltään Orgel tai oikeastaan von Orgel, mutta eihän sitä fonia maalaispitäjässä sopinut käyttää. Hän oli pitäjän maineikkaan kanttorin nuorin tytär ja oli syntynyt joskus viime vuosisadan puolella, muistaakseni vuonna 1883. Minähän olen syntynyt vuonna 1920 eli olen sinua kaksi vuotta vanhempi, joten äiti oli jo aika vanha syntyessäni. Hän avioituikin pastori Håppelsrömin eli isäni kanssa vasta vuonna 1919, jolloin oli jo 36-vuotias. Olihan siinä se kapina-aikakin, kuten isä usein tapaa sanoa samalla kun katsoo äitiä jotenkin oudosti. Vasta nyt minä sen katseenkin olen ymmärtänyt.

Minä synnyin heti seuraavana vuonna, mutta vasta nyt vanhempana ymmärsin, että sisareni Tiltu oli syntynyt jo ennen äidin ja isän avioliittoa eli vuonna 1917. Oli siinä muutakin hämärää, jota lapsi ei käsittänyt. En koskaan ymmärtänyt, miksi isän - silloin jo rovastin - sisaret eivät koskaan pitäneet Tiltua hyvänä, eivät ottaneet syliinsä eivätkä tuoneet tuliaisiakaan kuten minulle. Isäkin passautti itseään aina Tiltulla ja oli hänelle muutenkin kovin ankara, vaikka minä sain lukea rauhassa tyttökirjojani. Minun ei tarvinnut tehdä lainkaan ikäviä kotitöitä. Siksi äiti kai lähettikin minut tänne talouskouluun, jotta oppisin hoitamaan omaa kotiani sitten joskus."

"Niin, vasta muutamia vuosia sitten minulle selvisi sekin, että äiti oli nuorena tyttönä käynyt täällä Tampereella tätä samaa talouskoulua. Se oli jo vuonna 1899. Katso, minulla on hänen mustakantinen reseptivihkonsa, jonka oikeastaan haluan antaa sinulle Sohvi, muistoksi tästä ihanasta keväästä."








Sohvi muistaa vieläkin, miten hän liikuttuneena otti vastaan tuon arvokkaan vahakantisen vihkon, johon Anna-täti oli nuorena tyttönä kauniila käsialalla huolellisesti kirjoittanut talteen kaikki talouskoulussa oppimansa reseptit. Vihkosta tuli pian entistäkin arvokkaampi muisto, sillä jo seuraavan kesäkuun lopussa tuli viesti Pohjanmaan pappilasta: nuoren Elisabeth-Auruuran oli Tuoni vienyt. Lentävä keuhkotauti oli ottanut uhrinsa, muistelee Sohvi kyynelsilmin rakasta ystäväänsä.

Sohvi selailee kellastunutta vihkoa. Olipa onni, että se sattui olemaan valokuva-albumin välissä. Hänpä leipoisikin nyt Matleenalle ja Matille yllätyskakun, sillä tämän tarinan kertominen veisi varmasti koko loppuillan ja siinä tarvitaan monta kupillista teetä ja ehkä tilkka konjakkiakin. Nuorten on kuultava koko tarina ennen vanhanparin paluuta, Sohvi arvelee.

















Pohjanmaan kakku
20 luotia (= 226 gr) sulatettua voita
20 luotia sokuria
20 luotia jauhoja
6 munaa (joiden valkuaiset vatkataan erikseen vaahdoksi ja sekotetaan taikinaan viimeiseksi)
2 teelusikan täyttä hienonnettua kaneelia ja kaksi veitsen kärellistä hirven sarven suolaa. Seos kypsytetään korkeassa voidellussa vormussa. Kakun päälle voi kylvää hienonnettua mantelia.
- Samalla taidan tehdä näitä toisiakin leivonnaisia, kun ohjekin on samalla sivulla, Sohvi päättää.


Skottilaisia hentusia
212 gr vehnäjauhoja
106 gr voita
106 gr sokurijauhoja
1 muna
Watkaa sokuri ja voi varsin hyvin lisää jauhot ja viimeseksi hyvin vispattu muna / Talvella kun voi on kovaa täytyy sitä vähän pehmittää / Jaa taikina 2 teen tai 3 meen ja muodosta ympyriäisiä ohkoisia kakkuja siro niiden reunat sromilla jos ei ole varsinaista vormua. Pistele kakut haarukalla tahi leipäraudalla ja ripota sokuria ja hienonnettua mantelia eli appelsiinin kuoria kakun päälle. Paista kakut uunin pellillä kuumassa uunissa noin 20 - 30 minuttia. Kuuma kakku on jokseenkin pehmeä ja on helppo leikata palaisiin. Jäähtyneenä se on niin murea että se murenee leikatessa.

--------

Viehättävä vanha reseptivihko, joka on yksi suurimpia aarteitani, on ihan oikeasti kirjoitettu vuonna 1899 Tampereen talouskoulussa, jossa Anna O. niminen neito tuohon aikaan opiskeli, ei kylläkään vielä Wivi Lönnin suunnittelemassa koulurakennuksessa. Anna oli appivainaani sukulainen.

Talouskoulukuvat ja tiedonsirpaleet olen napannut teoksesta Sata vuotta Tampereen talouskoulussa, jonka on koonnut Vuokko Lepisto yhdessä  historiatoimikunnan kanssa. Teos on julkaistu 1990. Muut valokuvat ovat omasta albumistani, jossa ne ovat säilyneet paremmin kuin Sohvin albumissa. Koulua koskevat tiedot pitävät paikkansa, mutta muuta tarinaa sepitän päässäni sitä mukaa kun sitä kirjoitan. Eikä se tähän päättynyt.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Sohvi muistelee

Sohvi istuu toisenkin päivän Ylä-Mattilan tuvan vanhassa kiikkustuolissa. Muistot alkoivat elää, kun Sohvi kaivoi esille vanhan, jo vähän rähjääntyneen nahkakantisen valokuva-albuminsa. Hyväksi onneksi hän oli pakannut sen kapsäkkiinsä näyttääkseen vanhoja sukukuvia Mattilan väelle.


















Vuonna 1938 Sohvi-neiti oli 18-vuotias ja päässyt juuri Tyttökoulusta. Sohvin mamma, joka oli suomenmielisestä kodista, oli itse oli ollut vuoden Lapualla emäntäkoulussa. Hän ehdotti samaa huikentelevaiselle tyttärelleen. "Saisit siellä sitten hyvän pohjan tulevalle perheenemännän urallesi ja vähän vakavampaakin opetusta", äiti arveli.

- Ja pyh, arveli Sohvi. "Siellä joutuisi navettaan ja varmaan ihan lypsyllekin, en minä kaupunkilaistyttönä sellaiseen, enkä ainakaan kanoja rupea kasvattamaan",Sohvi kauhisteli. Todellisuudessa häntä pelotti lähteä kokonaiseksi vuodeksi pois kotoa ja vieläpä sisäoppilaitokseen maalle, jossa ei olisi tietoakaan suuren maailman meiningeistä.

Edvard-eno, diverssikauppias Töölöstä, oli nuorena miehenä käynyt kansanopistokurssin ja suositteli sitä. Se innosti Sohvia vielä vähemmän. Ei, kaupunkiin hän halusi kouluun, mutta kauas kotikaupungista! Niin sitten lähetettiin hakemukset Tampereen talouskouluun, jonne hakisi myös hyvä kirjeenvaihtotoveri maalta, se Mattilan talon ainoa tytär Kristiina. - Elettiin syksyä 1938 ja seuraava kurssi alkoi tammikuussa. Sohvi ei enää muista montakaan kurssitoveriaan. - Kristiinan kanssa on pidetty yhtä siitä alkaen kun ensimmäiseen Pääskysen kirjeenvaihtoilmoitukseen vastasin, siis siihen Anni Swanin lehdessä olleeseen ilmoitukseen, sanoo Sohvi oikein ääneen ja antaa vauhtia Kristiinan kiikkustuolille.

Kevätkausi kului nopeasti ja mikäs, Tampere oli virkea kaupunki. - Teollisuuskaupunki, korjaa ajatuksiaan. Kuri kylläkin oli koulussa ankara eikä puhettakaan, että poikia olisi saanut tuoda huoneisiin, joten se ja sama, olivatko pojat Finlayssonin insinöörejä vai tehtaalaisia. - Kymmeneltä piti olla kiltisiti peiton alla ja valot sammuksissa, mutta raskaan koulupäivän ja läksyjen jälkeen sitä oltiinkin jo väsyneitä. - Johtajatar puhui aina siitä, miten perheenemännillä pitää olla tiedossaan uusimmat tiedot tieteellisistäkin kotitalousalan saavutuksista eikä saa tehdä vain niin, miten on aina ennen tehty.

Koulutalokin oli komea, vaikkei enää aivan uusi. Sohvi muistelee sen maineikkaan Vivi Lönnin suunnittelemaksi. Koulun johtajatar Helmi Koskimies oli jo avajaispuheessaan maininnut, että komean jugend-linnan oli jo ennen sotaa suunnitellut kuuluisa naisarkkitehti ja että se oli valmistunut vuonna 1904.














Opiskelutoverit, tai ainakin melkein kaikki, olivat mukavia. Osa haaveili ihailemansa johtajattaren jälkien seuraamisesta ja pääsystä Helsinkiin opettajakoulutukseen, mutta sellaisia unelmia ei Sohvilla ollut. E-hei! Hänpä etsisi rikkaan miehen ja menisi naimisiin! Tai oikeastaan, oli se yksi lainlukija  jo vähän kiikarissa, se Jalle. Äiti kyllä sanoi, että ei vielä kannattaisi menneä kihloihin, vaikka ei Jalle kihloista mitään ole puhunutkaan. - Jo silloin se suunnitteli perustavansa oman lakitoimiston sinne kotipaikalleen Jalasjärvelle.

- Me olimme niin villejä ja vapaita, eikä edes koulu voinut kahlita meitä, ajattelee Sohvi. Mutta kilttejähän me olimme ja viattomia. Hyvä kuitenkin, kun ehdimme nauttia edes vähän nuoruudesta. Emme ymmärtäneet Euroopan kuohunnastakaan mitään. Sitten taivas romahti  ja syttyi sota. Sitä ei nyt parane muistella.

Sohvi kääntää seuraavan sivun albumistaan. Tässä hän kävelee Hämeenkadulla ystävänsä Kristiinan kanssa. Molemmilla oli uudet kevähatut ja Sohvilla oikein räätälillä teetetty kävelypuku. Suuntana oli rautatieasema ja matka Helsingin vappurientoihin. Kristiina tapaisi oman pitäjän pojan ja Sohvillakin oli suunnitelmat valmiina. "Minulla oli treffit Jallen kanssa, kävimme ensin illalla tanssimassa ja sitten tapasimme uudestaan aamulla - menisimme kukonlaulun aikaan Ullanlinnan kallioille. Jalle odotti meidän alaovella Töölöntorinkadulle jo kello 7 aamulla ja minä hiivin varpaisillani ulos ovesta, ettei pappa heräisi."

"Juuri sinä vappuna me joimme Jallen kanssa shampanjaa minun kengästäni, jonka olin onneksi juuri maalannut koulun kodinhoidon tunnilla Kas-Kas -hopeavärillä hienoiksi. Ne olivat kuin uudet! Onneksi koulussa ei tiedetty tästä mitään, eikä kotonakaan.

Se oli ensimmäinen kerta, kuin maistoin shampanjaa ja taisin tulla vähän hiprakkaan. Ja kyllä me vähän pussattiinkin", haaveilee Sohvi.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Sohvi miettii

Koko Mattila on vieläkin sekaisin. Matleena ja Matti miettivät omalla tahollaan, mitä tekisivät. Pitäisikö etukäteen varoittaa Kristiinaa yllätysperinnöstä ja etenkin yllätyssiskosta? Tietääkö vanha pari asiasta ennestään mitään? Olisi nyt luullut edes Matin isän perunkirjoituksessa jotain saloja tulleen julki? Mattia huolettaa äitinsä terveyskin. Miten muori selviää tällaisesta shokista? Toisaalta mukavat perintöesineet ilahduttavat, mutta toisaalta, mitä hän ja isäpappa ajattelevat tämän tuntemattoman sisaren, Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi -vainaan ilmaantumista kuvaan? Niin, kuvaan. Olisivat sentään sieltä lakitoimistosta voineet valokuvan hankkia, äyskähti Sohvi-neitikin jo eilen.

Tänään Sohvi on istunut koko päivän omissa oloissaan muistelemassa nuoruuden aikoja. Niistä muisteloista hän ei aio sanallakaan mainita nuorelleparille. Hyvä kun pysyvät siellä omassa talossaan, eivätkä tule turhia jaarittelemaan.



Sohvi tuli lopulta siihen tulokseen, että hänen osaltaan menneet ovat menneitä. Jos kerran Jalle, lakimies J.P.H. Nukkis ei koskaan halunnut muistaa puolen vuosisadan takaista romanssiaan, niin olkoon muistamatta! Sohvihan ei enää haikaile mokoman perään.

- Vaikka oli siellä Ullanlinnan kallioilla sentään mukava istua kevätaamun auringossa pussailemassa ja siemailemassa oikeaa shampanjaa. Ai-jai, Jalle tarjoili sen hopeamaalilla maalatusta remmikengästäni. Oi niitä ihania aikoja silloin ennen sotaa! Jalle luki lakia ja minä, niin minähän suunnittelin suuria talouskoulun jälkeen. Häitäkin salaa. Sitten tuli se sota ja haaveet jäivät. Jalle lähti rintamalle ja minä lottahommiin. Onneksi ehdin käydä sen kauppaopiston loppuun ja varmaan sen ansiosta pääsin toimistolotaksi. Ei minusta olisi muonitukseen ollutkaan, vaikka ei silti, Tampereen talouskoulusta sain hyvät opit.

Vähitellen Sohvi saa palautettua mieleensä kuvan talouskoulukaveristaan Elisabeth-Auruura Håppelströmistä. - Ettei vain Elisabeth-Auruura olisi ollut kotoisin jostain pappilasta, mutta oliko se Pohjanmaalla? Ylpiän sorttinen se ainakin oli ja siksi sitä sanottiin Håppelströmskäksi eikä etunimellä kuten muita kurssitovereita, Sohvi miettii. Ruustinnan nimi oli Anna Orgel, muistaa Sohvi yhtäkkiä. "Ja minullahan on hänen vanhat kakkuresptinsäkin tallessa! Onneksi otin ne ja vanhan valokuvakansionkin mukaani."

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Jopas nyt onkin uutisia

Mattilassa on menossa oikea myllerrys. Kristiina-muorin ystävätät Sohvi saapui aamulla Helsingistä mukanaan oikein Ekbergiltä ostetty täytekakku. Sohvi oli lupautunut auttamaan pääsiäissiivouksessa, mutta Matleenaa vähän epäilyttää tuo iltapuvun näköinen asu. - Saa nähdä mitä tästäkin tulee, Matleena huomautti miehelleen Matille.


Matleena, tai oikeastaan siis Kristiinan poika Matti oli saanut oudon puhelun jalasjärveläiseltä asianajaja  J.P.H. Nukkikselta. Tämä oli kertonut Kristiinalle tulevasta perinnöstä. Kristiinan sisar muka oli kuollut ja testamentannut omaisuutensa siskolle.

- Mutta eihän äidillä ollut sisaruksia elossa. Nehän kuolivat kaikki pienenä johonkin rokko- ja kuristustautiin, Matti ihmetteli ja arveli, että parasta on vain odottaa ja katsoa, mistä on kysymys. Onneksi Sohvi kuitenkin on paikalla vastaanottamassa tulevaa lähetystä, jos me vaikka olemme muissa hommissa.

- Eihän kysymys voi olla sinun Adamiina-siskostasikaan, joka vasta toissapäivänä soitti meille. Eikä Skoonen sukulaisista, joilta äitisi saikin sen muikean perinnön, jonka ansiosta he nyt reissaavat pitkin maailmaa", säesti Matleena.

Tänä aamuna sitten tuo merkillinen lähetys saapui mukanaan saatekirje, joka tosiaan oli osoitettu Kristiinalle:




Sohvi otti lähetyksen vastaan, uteliaana ihmisenä luki kirjeen ja avasi paketin, mutta hälyytti nuoret nopeasti paikalle. Sohvi oli jo melkein aloittamassa talon siivousta, oli kaivanut kapsäkistään vanhan talouskouluaikaisen esiliinankin päälleen ja levittänyt suojakankaan lattialle, mutta nyt saisivat ikkunanpesut jäädä toiseen kertaan.



Kirje oli ällistyttävä. Lähettäjä oli vanha, kunnioitettu Asianajotoimisto Nukkis & Mini Jalasjärveltä eli kuten he itseään mainostavat: luotettavaa palvelua jo vuodesta 1974.

Kun kirjeen mukana tuli iso ja painava pakaasi, niin uskottava oli joka sana, jonka lakimies J.P.H. Nukkis oli kirjoittanut. - Vanha Jalle, tuhahti Sohvi ja jatkaa: "Sen kanssa minä joskus vähän riiasin, muttei siitä mitään tullut. Olematon lainlukija. Minä olin jo sentään valmis merkonoomi. Enkä minä siihen koskaan oikein muutenkaan luottanut. Taisi olla samanlainen hulivili ja veijari kuin Matti, sinunkin isäsi, jos kerran lehtolapsen meni tekemään. Jaa-jaa, taidanpa muistaa yhden Håppelströmin neidin sieltä Tampereen talouskoulun ajoilta. Noinkohan on samasta ihmisestä kysymys?"

- Luepa Sohvi se vielä kertaalleen ääneen, pyysi Matleena, joka arveli lähettävänsä sähköpostitse kiitokset J. P. H. Nukkikselle, sillä onneksi kuoren takana oli tämä, ilmeisesti Jallen sihteerin osoite. - Saat kiitettyä samalla sihteeriäkin, joka kuitenkin on tehnyt raskaimman työn ja ehkä hän voi kertoa jotain lisää tuosta Rinta-Ala-Lammin talosta, jonka leskiemäntä tämä Tiltu-täti ilmeisesti on ollut, arvelee Mattikin. "Niin, tai siitä Hoppelströmskästä", jatkaa Sohvi-neiti.

Näin Jalle siis kirjoittaa:

"Arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila,

saan kunnioittavimmin ilmoittaa, että äitinne rakastettu sisar Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi, o.s. Håppelström, s. 6.12.1917, joka siirtyi pois keskuudestamme tammikuun 18. päivänä kuluvaa vuotta 2010, jätti jälkeensä testamentin, jossa määräsi koko jälkeenjäävän omaisuutensa luovutettavaksi teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, ainoana perillisenään, kuitenkin niin, että omaisuudesta on vähennettävä ne velat, jotka ahkera hedelmäpelien pelaaminen Koskuen Essolla oli hänelle aiheuttanut, sekä vähäpätöisen toimistomme vaatimattomista palveluksista aiheutuvat kulut, minkä olemme perunkirjoituksen yhteydessä suorittaneet, tullen siihen tulokseen, että Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, lahjoitukset kansanterveyden hyväksi olivat niin suuret, että niihin, yhdessä vähäpätöisen toimistomme vaatimattomien palvelusten aiheuttamien kulunkien kanssa, kului lähestulkoon koko Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, jälkeenjäänyt omaisuus, kuitenkin niin, että teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, ainoana perillisenä jäi lähetettäväksi tässä seuraava irtaimisto, johon sisältyy suvussa 1700-luvulta alkaen kulkenut kirjoituspöytä, joka tosin konsultoimamme antiikkikauppiaan mukaan on kyläpuusepän tekemä ja vailla suurempaa rahallista arvoa, kolme lasista maljakkoa, jotka Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammin, o.s. Håppelström, isä on aikanaan tuonut Kanadasta, pärekori, jota Tiltu Eufrosyyne Rinta-Ala-Lammi, o.s. Håppelström, käytti marjametsässä vielä viimeisenä kesänään, sekä lopuksi kattokruunu, jonka konsultoimamme antiikkikauppias arvelee olevan lähtöisin venäläisen upseerin virkatalosta ajalta ennen maamme itsenäistymistä, jolloin se lienee antiikkiarvoltaan korkein, mitenkään väheksymättä muun irtaimiston tunnearvoa teille, arvoisa emäntä Kristiina Ylä-Mattila, jonka toivomme olevan tyytyväinen vähäpätöisen toimistomme vaatimattomiin palveluksiin ja edelleen käyttävän meitä sukunne lakiasioiden hoitamiseen, aivan kuten me olemme aina

uskollisesti teidän,

J.P.H.Nukkis
lakimies


sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Mattila siirtyy tietokoneaikaan

Nyt tuli Mattilankin emännälle tietokone! Matleena nimittäin osti itselleen sievän läppärin, jota voi kuljettaa mukanaan vaikka vanhusten luo, sitten kun nämä aikanaan kotiutuvat maailmalta. Silloin on mukava vaikka katsella käsityöohjeita yhdessä Kristiina-muorin kanssa.

Matleena kiinnitti erityisesti huomiota tietokoneen ergonomiaan. Näyttöruutu on tarpeeksi suuri ja näppiskin pehmustettu, kuten kuvasta voi havaita. Hiiri ei kuitenkaan toiminut heti halutulla tavalla ja sen takia kuvassa onkin pelkkä johto.


Vaikka Matleena on valistunut nainen, on hänelläkin vielä kovasti opettelemista ennen kuin tietokoneen uusimmat salaisuudet aukeavat. Onneksi naapurin taksikuski-poika on luvannut kurssittaa vaikka koko talon väen!

Samalla kaupunkimatkalla Matleena osti komeasti kukkivan jättiläis-gerberan. Kasvi sijoitettiin aulan ovipieleen, jossa kaikki pääsevät sitä ihailemaan.

Vanha pari muuten ilmoitteli tulevansa ehkä jo pääsiäiseksi kotiin. Sen takia Matleenalle tulee kiire siivota sekä päätalo että Ylä-Mattila pääsiäiskuntoon. Onneksi Kristiinan vanha helsinkiläisystävätär Sohvi sattui soittamaan. Sohvin isältään perimä diverssikauppa Kirjain, Romu ja Rätti on taloyhtiön putkiremontin takia suljettava ja Sohvi pyysi päästä maalle evakkoon. (Entiseen aikaan liikettä olisi kutsuttu osto- ja myyntiliikkeeksi, mutta Sohvilla on aina ollut taipumusta hienosteluun.)

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Lentävät leivät

Olisi sittenkin pitänyt liimata edellisen postauksen leivät ja piirakat alustaan ja alusta vielä pöytään kiinni. Tulin tönäisseeksi leipomustarjotinta, joka on ollut odottamassa jatkokäsittelyään. En ole varma, hajosiko joku viipurinrinkilä, luiskahtiko muutama karjalanpiirakka lattianrakoon vai hävisikö yksi reikäleipä muuten vaan. Osa piirakoista ainakin on tallella, luultavasti kaikki muukin, mutta täytyy seuraavalla siivouskerralla aloittaa varmaan suurennuslasin kanssa.

Täällä on nyt toistaiseksi vähän hiljaista, sillä olen keskittynyt sytomyssyjen virkkaamiseen.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Leipomapäivä

Mattilassa on leivottu. Tuloksena on koko iso pellillinen mitä herkullisimpia leivonnaisia, kuten näkyy:




Siinä syntyi ruislepää, hiivaleipää, karjalanpiirakoita, viipurinrinkilöitä ja kakkupohja. Sekä pari vatia ja muuta astiaa sekä yhtä ja toista pientä kuten muutama halko uuniin... Punaisella vadilla oleva halkoa muistuttava esine ei ole halko, vaan rapeakuorinen setsuuri. Takana oleva pötsiä muistuttava käkkärä ei ole pötsi (en tosin tiedä, miltä se oikeasti näyttää), vaan siitä piti tulla varrellinen astia. Ja tulikin. Ehkä se pääsee joskus mahdollisesti rakennettavaan Mattilaan saunaan vesikuupaksi.

Tämä on melkein ensimmäinen massailuyritykseni. Vaikka avattu raaka-ainepakkaus oli tiiviisti suljettu muovipussiin, oli se jo aika kovaa ja hapertuvaa eli kaikki muutkin leivonnaiset ovat kovin rapeakuorisia. Onko tosiaan näin, että koko paketti pitäisi jalostaa saman tien tuotteiksi vai voiko tälle tehdä jotain? Kyse on itsestään kovettuvasta massasta.

Kolmesta viipurinrinkilästä yksi on suunnilleen ehjä, mutta sekin näyttää kuivalta käppyrältä. Piirakat sen sijaan ovat luonnossa paljon paremman näköisiä kuin tuossa kuvassa, ei uskoisi. Parista piirakasta joku on jo käynyt haukkaamassa palan, mikä olkoon todisteena niiden herkullisuudesta.

Kakku tai oikeastaan torttukin on jo lähes valmis. Se ehkä vaatii vielä kiillettä päälleen, joten seuraava kuvaussessio on vasta sitten kun nämä ovat sievästi esillä. Koristelein kakun valmiilla mansikka- ja kiiviviipaleilla, joiden asettelussa pinsetit olisivat olleet paikallaan. Näin pienenpientä en olekaan koskaan ennen tehnyt. Annankin nyt leivontataidoistani itselleni arvosanan 9 + , kun oli pakko vähentää huonosta taikinasta pisteitä. Pitäisiköhän seuraavaksi kokeilla taikataikinaa?