torstai 29. huhtikuuta 2010

Häätakki jo tekeillä?

Sohvi sitten kävi eilen ajelulla päätään selvittämässä ja asioita miettimässä. Tytärpuolen ilmaantuminen maisemiin ottaa edelleen koville, eikä Sohvi sitä aio heti unohtaakaan. Tiedä, vaikka olisi vain perintöjä kärkkymässä, kun minusta kuuli? Sohvi miettii.

Jalle lähti aamulla kräätärille takkia teettämään. Tulisikohan siitä perätä häätakki? Vaatturimestari tässä huomauttaa, että on kovin vaikea löytää Jalasjärveltä sopivaa takkikangasta, varsinkin kun sen pitäisi mallata yhteen Jallen rakkaan mustan, komeasti kirjaillun liivin ja vanhan lierihatun kanssa. Niistä hänet oikein tunnetaan paikkakunnalla. Nytkin hän oli tervehdyssanoja lausumassa samoissa tamineissa tilaisuudessa, jonne juhlpuhuja oli tuotettu oikein pääkaupungista asti.

Kuten kaikki paikkakuntalaiset tietävät, Jalle on arvostetun Nukkis & Minin pääomistaja ja firman ainoa lakimies. Jalle on hän tavoilleen uskollinen poikamies, vakaa ja yksitotinen eikä missään tapauksessa halua hylätä kotimaakunnan vanhoja tapoja. Nyt uuden takin takin teettäminen saa kräätärin kulmat kohoamaan ja osuuskaupan nurkalla kärkkyvien akkojen suut laulamaan.

Sohville valjastettiin aamulla hevonen rattaiden eteen ja niinpä ajeli koko päivän pitkin ja poikin Pohjanmaata ja poikkesi Seinäjoellekin. Sieltä hän ostaa hupsauttti itselleen tyylikkään juhlamekon. Varmuuden vuoksi, ettei ainakaan siitä jää sitten se yksi asia kiinni, tuumasi hän itsekseen. Juhlaleningin ostaminen oli terapiaakin, sillä ennen sitä Sohvi kävi vaivihkaa kurkistamassa, näkyisikö Jallen tytärtä rivitaloasuntonsa pihalla. Oli se siellä, komea punatukkainen, pyöreäposkinen nainen haravoimassa pihaa äreä ilme kauniilla kasvoillaan. Sohvi jatkoi kiireesti matkaa.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Vakava paikka

Jalle-herra pamautti sellaisen yllätyksen Sohvi-neidin silmille, että siinä jo melkein haettiin kapsäkkiä esille. "Nolo tapaus ja vielä ennen kuin oli ehditty taloksikaan asettua", Jalle tuumasi mielessään. Hän sai käyttää kaikki diplomatian keinot tyynnyttääkseen Sohvin - ja nehän tuo maailmanmies osasi, Sohvi puolestaan arveli mielessään. Naineen miehen kelkkaanko sitä tässä on tultu, olkoonkin että tämä väittää olevansa kunniallinen leskimies. Huijasi minut tulemaan tänne saakka. Eikä edes kertonut, että se oli se Håppelströmskän liero, se akkansa.

Viimeisenä keinonaan tuo - Sohvin mielestä värkkäri lipevään tyyliinsä - nyt ehdottaa, että josko sitä vihille? Siitäpä Sohvi pillastuu lopullisesti ja purskahtaa sydäntä särkevään itkuun. "Vai noin sinä minut ostat, senkin liero ja kastemato. Houkutat tänne viattoman neiti-ihmisen  ja vasta viime hädässä ja varmaan vahingossa kerrot, hunsvotti, että sulla on tyy-tär", Sohvi nikottelee.  "Kas ettet jo sänkyyn ennen näitä paljastuksias houkutellut. Vielä vihille meinaat viedät?  Ja käpälät irti, minen sun klääppimisistäs perusta!"

Sohvi lähtee ja pamauttaa oven perässään kiinni. Vasta huoneessaan hän hävahtuu ja oikein ääneen ihmettelee: "Mitä, tosissaankohan se minua kosi vai pilan päiten?"

"Tätä on nyt mietittävä tarkkaan ja kaikessa rauhassa. Mahtaisikohan tuo Jalle kuitenkin leppyä aamuun mennessä ja valjastaa mulle sen hitammaan ravurinsa, mikä sen ruskean ruunan nimi nyt onkaan? Väitti sitä rauhalliseksi ja kiltiltähän se nytkin tuolla tallin edessä näyttää. Jos ajelisin edes takaisin, vaikka Parkanoon. Pääkin siinä tuulettuisi." Sohvi päättää tiedustella asiaa heti huomenissa Jallelta.

"Vaikka äiti aina sanoi, että älä anna auringon laskea vihasi päälle, niin nyt en kyllä heti mene kysymään sen asian laitaa, vaikka oli sitä syytä minussakin." Ja niin Sohvi vihdoin nukahti pehmeän täkkinsä alle, sen talouskoulussa tehdyn.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Pieni anteeksipyyntö tai kaksi

Ensin Villiviini pyytää anteeksi sitä, että vuosiluvut taitavat vähän vipata tässä tarinassa. Sohvi, Jalle ja Mattilan väki elävät selvästikin noin 1950-lukua tai korkeintaan 60-luvun alkua, ajelevat hevosella ja niin edelleen. Toisaalta Matleena naputtelee uutta läppäriään, josta ei 50-luvulla kukaan osannut edes unelmoida. Nukkiksen asianajotoimisto mainostaa, että se on perustettu niin aikaisin kuin vuonna 1974. Mattilan emäntä saa perinnön vuonna 2010!

Vaikka miten yritän sovitella tarinan vuosikymmeniä toisiinsa, niin pakko on nostaa kädet pystyyn ja antaa Jallen ja Sohvin kehitellä romanssiaan vireässä 88 vuoden iässä. Ehkä noin nuorekkaan parin ikään ei kannata kiinnittää huomiota sen enempää ja ainakin hevospeli sopii heidän tyyliinsä autoa paremmin. Vai olisikohan Jallelta otettu ajokortti pois esimerkiksi hurjastelun takia?

Sohvi siis tutustuu paikallisiin oloihin ja elämään. Hänen on myös sopeuduttava todelliseen pommiin, jonka Jalle juuri eilen räjäytti: Jalle onkin ollut naimisissa! Ja arvatkaapas, kenen kanssa? No, Elisabeth Auruura Håppelströmin entinen aviomieshän se tässä Sohvi-neitiä vikittelee.

Vaikka onkin kokenut lakimies ja puolustanut kunnialla päämiehiään monissa vaikeissa oikeudenkäynneissä, joutuu Jalle nyt tiukkaan paikkaan Sohvin kuulustelussa. Sohvin elämä pyllähti jälleen kerran täyden kierroksen ympäri.

"Mitä ihmettä, miksei Jalle ole tätä aikaisemmin kertonut? Minä olen kunniallinen neiti-ihminen enkä nuorempanakaan ikinä ruvennut tekemisiin ukkomiesten kanssa, saati entisen ystävättäreni aviomiehen kanssa. Mitä Jalle minusta oikein luulee?" Sohvi huutaa. Sinuttelukin unohtuu, sillä tätä hän ei todellakaan olisi uskonut Jallesta. "Onko hänellä lapsiakin ja minne vaimo on joutunut?"

"Anna minun kertoa totuus, sillä minä olen rehellinen mies", Jalle pyytää kauniisti ja kertoo ääni vapisten surullisen tarinan. "Mehän seurustelimme Sohvin kanssa silloin opiskeluaikanani Helsingissä, kuten Sohvi hyvin muistaa. Olin silloin vakavissani, mutta rutiköyhä lakitieteen ylioppilas, joka ei olisi voinut edes kihlautumista ajatella. Sohvi ei tiedäkään, miten monta kertaa olisin halunnut häntä kosia." ("Pyh, sen kun puhuu, rikas isä sillä oli", Sohvi ajattelee happamana itsekseen.)

"Isälläni tosin oli Seinäjoella suuri lakiasiaintoimisto, mutta opinnot sain kustantaa ilman isän apua. Äiti joskus lähetti palvilihaa ja muutaman satamarkkasen rahaa", Jalle jatkaa. "Sitten syttyi sota ja minäkin jouduin rintamalle, ensin talvisotaan ja sitten siihen toiseen sotaan. Välirauhan aikana ehdin onneksi saada opinnot valmiiksi, mutta sitten alkoikin uusi sota. Haavoituin ja jouduin sotasairaalaan. Siellä oli lääkintälottana tämä hyvin tuntemasi rovastin tytär Elisabeth Auruura Håppelström."

"Sohvi arvaa, miten siinä kävi. Me rakastuimme, mutta koska lottien säännöt olivat tiukat, saatoimme vain kaukaa katsella toisiamme. Tai no, vaihtoi se lottasisar siteitäni ja otti joskus kädestä kiinni, mutta eihän seurustelu olisi tullut kysymykseenkään niissä oloissa. Elisabeth Auruuralle työ sotasairaalassa oli kuitenkin niin raskasta, että hän päätti anoa pääsyä kotiin ja jatkamaan opiskelua Kauhajoen kotitalousopistossa. Näin tapahtuikin. Minäkin pääsin pariin kertaan lomalle ennen kuin jouduin niihin sodan loppurytinöihin. Hyvä, kun hengissä selvisin enkä siellä ehtinyt ajatella enempää Sohvia kuin Elisabeth Auruuraakaan."

"Kun sitten palasin kotiin Seinäjoelle, oli siellä kirje odottamassa. Sen oli kirjoittanut ankara rovasti Håppelström. Hän kysyi, aioinko ottaa vastuun ja viedä hänen viattoman  karitsansa vihille. Lapsi syntyisi vielä ennen joulua. Niin meidät sitten vihittiin pyhäinmiesten päivänä ja ainoa tyttäreni Varma-Liisa Nukkis syntyi aviolapsena joulukuun kuudentena vuonna 1944, tätinsä syntymäpäivänä. Tätä vanha rovasti piti nimenomaisena merkkinä taivaasta, sillä olihan Tiltu Eufrosyynekin hänen oman vaimonsa lehtolapsi. Rangaistus olisi tulossa ja se seurasikin heti, kuten rovasti muisti aina korostaa. Lapsen äiti ei koskaan toipunut synnytyksestä, vaan menehtyi vielä ennen joulua. Siksi et sinäkään enää koskaan kuullut mitään Elisabeth Auruurasta ja minulla menivät välit poikki sekä omiin vanhempiini että appivanhempiin", päätti Jalle murheellisen kertomuksensa. "Lähdin Ouluun lääninhallituksen virkamieheksi ja palasin vasta vuonna 1974, jolloin perustin tämän Asianajotoimisto Nukkis & Minin."

"Miten lapsen kävi?" Sohvi kysyy silmät kyynelissä. "Hänet otettiin minulta pois heti ristiäisten jälkeen, joten lapsiraukka jäi kokonaan orvoksi. Katkera rovasti oli ehdottanut lapselle nimeksi Varma Kostoa, mutta sitä Elisabeth Auruura vastusti viimeisillä voimillaan. Siihen aikaan eivät miehet paljon lapsia hoitaneet, mutta en saanut siihen edes mahdollisuutta. Anna-ruustinna oli vielä silloin melko hyvissä voimissa ja hän se kasvatti lapsen yhdessä Rinta-Ala-Lammin emännän eli lapsen Tiltu-tädin kanssa. Minä en  päässyt edes tapaamaan tyttöä ennen kuin tämä kouluikäisenä vaati tietää isästään. Tiltu sentään piti minua ajan tasalla ja sen takia määräsi minut vielä testamenttinsakin toimeenpanijaksi."

"Missä Varma Kosto, ei kun siis Varma-Liisa nyt on?" Sohvi haluaa tietää. "No, hän meni nuorena naimisiin sellaisen kirjanpitäjä Armas Rinta-Kotsan kanssa. Heillä on yksi lapsi, mutta avioliitto ei vaikuta kovin onnelliselta. Varma-Liisa on jo varovasti tiedustellutkin, voisiko hän muuttaa tänne Jalasjärvelle, jos siellä kotona asiat menevät oikein solmuun."

torstai 22. huhtikuuta 2010

Sohvi tutustuu uuteen kotipaikkaan

Sohvilla menee nyt jonkun aikaa tutustuessa uuteen kotipaikkaan, joten emme ehkä hetkeen tapaa häntä. . Onneksi Jallelle tulee paikallinen aviisi, jota ahkerasti tutkimalla Sohvi varmaan piankin tutustuu pitäjään. Toistaiseksi hän ei ole uskaltanut vielä lähteä akkojen katsastettavaksi edes osuuskaupalle.


Sohvi lähettää terveisiä ja pyysi erityisesti mainitsemaan, että ei häntä suinkaan pelota. Hän vain haluaa kaikessa rauhassa perehtyä paikkakunnan asioihin. Itse arvelen, että osansa asiaan on Jallellakin, johon Sohvi haluaa tutustua uudelleen kahden kesken. Sohvihan päätti jo siellä Etelä-Suomessa, että tämän miehen, nuoruuden ihastuksnsa hän ottaa vakavasti.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Nokka kohti uusia seikkailuja, sanoo Sohvi

Sohvin matka jatkuu junalla kohti Parkanoa. Asemalla vähän jännittää, sillä Jallesta ei näy jälkeäkään eikä minkäänlaista kulkuneuvoa ole lähimaillakaan. Kuinkahan tässä nyt käy? Taivaskin on pilvessä ja varmaan pian alkaa sataa.

Onneksi Sohvin ei tarvitse pitkään odottaa. Komeat hevoset karauttavat suoraan asemalaiturille asti. Siinähän se Jalle varmaan jo on! Vähän vanhentuneena kylläkin, mutta ilmeisesti samasta miehestä on kysymys, Sohvi arvelee. - Hyvää päivää, onpa hauska vihdoinkin vuosien päästä tavata! Jalle kumartaa kohteliaasti ja antaa käsipäivää. Matkatavarat pakataan kyyttiin , eikä...


aikaakaan, kun Sohvikin jo istuu komeilla rattailla. - Ovatkohan nämä ne linjaalirattaat, joista laulussakin lauletaan? hän kysäisee, sillä alkuun ei oikein tahdo keskustelua syntyä tämän arvokkaan näköisen vanhemman herrasmiehen kanssa. - Nepä ne, kuuluu vastaus. Sohvi ihmettelee, miksi mies samalla punastuu. Jallelle tuli vain mieleen eiliset lauluharjoituksensa, joista ehkä vielä joutuu kuulemaan. Sohville hän ei asiasta sentään aio mainita.

Niin ajellaan läpi Pohjanmaan lakeuksien kohti Jalasjärveä ja vähitellen alkaa juttu luistaa. - Katsopa - saanhan kai edelleen sinutella Sohvia - niin katsopa, tuolla näkyy jo Jalasjärven kirkko, Jalle näyttää.

- Onpa se komea ja melkein yhtä suuri kuin Suurkirkko meillä Helsingissä!

- Tänne mahtuukin låhes tuhat ihmistä, Jalle kertoo. Kirkko on valmistunut vuonna 1800. Rakentaja oli jalasjärveläinen Salomon Köykkä ja alttaritaulun maalasi Alexandra Frosterus.  Mennään jonain pyhänä kirkonmenoihin, niin sen näet hienon alttaritaulunkin. Niin ja tietysti koko kirkkopihan. Seurakuntatalo valmistui juuri ennen talvisotaa ja hyvä kun valmistui. Sen ja kirkon välissä on iso sankarihautausmaa. Jaa-jaa, meidänklin pitäjästä kaatui sodissa lähes puolentuhatta miestä. Voit arvata, että kenttä on vavahduttava näky, kun itsenäisyyspäivänä ja pyhäinpäivänä joka haudalla palaa kynttilä ja minäkin mieskuoron kanssa olen siellä laulamassa.

- Mutta enää ei ole pitkää matkaa kartanolle! Katsopa, perillä ollaan. Ptruu, hevoset! Odota sinä rattailla, niin riisun vain hevoset valjaista ja autan sinut sitten alas. Toivottavasti lampaannahalla vuorattu tyyny oli tarpeeksi pehmeä? - Ohhoh, onpas komea pytinki! Sohvi ihastelee.


perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vilskettä

Viimeksi tapasimme Sohvin vähän surkeana. Jalle-kulta ei luvannut tulla vastaan ja sekös harmitti Sohvia. - Työkiireisiinsä mokoma vetosi. Eikös sentään tämä olisi tärkeämpää?

Onneksi Jalle Nukkis yön yli nukuttuaan tuli toisiin ajatuksiin ja soittikin heti aamulla Sohville. - Kyllä, hän tulisi Parkanon asemalle vastaan, jos Sohvi vain saa hankittua junalipun ja ilmoittaa, milloin Oulun juna olisi Parkanossa. Kun koko lentoliikenne on peruutettu sen Islannin tulivuoren purkauksen takia, niin Sohvi saikin käyttää kaikki puhelahjansa saadakseen lipun tilattua.

Tätä Jalle ei koskaan kertoisi Sohville, mutta samalla kun hän veti liiteristä oivalliset linjaalirattaat esille puhdistamista ja maalaamista varten, alkoi vakavamielistä asianajajaa oikein laulattaa.
"Yksi ruu-su on kaasvanut laaksossa
ja se kauniisti kukoistaa..."

Tämmöisiä se poika lauleli suureen ääneen keskellä Jalasjärven komeaa kirkonkylää. Kolme kylän juoruämmää pysähtyi oikein katsomaan. Onneksi Sohvi ei tätä nähnyt, Jalle tuumasi ja pisti vielä paremmaksi komealla baritonillaan:

"Eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä ja kestä,
eikä ne pienet linjaalirattaat keikutella kestä.
Eikä se vanha uudelle kullalle
menemästä estä.

Minkä mä taidan onnelleni,
kun onneni on niin kova,
kun minä lemmin sellaista tyttöä,
joka oli toisen oma.

Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa,
rantoja soutaa, rantoja soutaa;
vaan se on raukka, joka rannalla istuu,
rannalla istuu ja itkee."

- Onko tua tuomari mennyt sekaasin? eukot kyselivät. Nukkista alkoi jo naurattaa, mutta sai sentään kajautettua kirkko- ja mieskuoron koulimalla äänellään uuden kansanlaulun. Samalla maalipensseli heilui tiuhaan tahtiin:  

"Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia,
kun kenkäni pohjat kestää.
Rakastelen ketä minä tahdon
ja ämmät ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pirän suittista kiinni.
Kun vertaistansa rakastaa,
ei tartte olla fiini."

- Herrä isä siunakkoon, eukot päivittelivät. Tuonkin vielä kehtaasi laulaa. Nukkiksen oli nyt pakko käydä kastamassa pensseliä liiterin puolella. Palatessaan hän kajautti entistä tomerammin:

"Kaksipa poikaa Kurikasta
komiasti liikkuu;
punaaset oli resoorit
ja hopiasta pislaipiippu.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli kohiseva koski,
kohisevan kosken rannalla
oli flikka punaposki.

Ensin oli vettä ja sitten oli mettä
ja sitten oli virtaava töyrä:
vertaastansa kun rakastaa,
ei trenkää olla nöyrä.

Mikä tuolla järvellä ruskottaa,
se taitaa olla saari,
kun viiressä kuuressa pitäjässä
on poijalla appifaari."

- Semmoinen on asia, että rovastin puheille on mentävä. Tuo mies on mennyt päästähän sekaasin", näin Jalle oli kuulevinaan. Rattaat tuli maalattua ja nyt vielä harjataan Pontus-hevonen niin, että karva kiiltää.
-----

Tuolla Matti jo tuleekin keltaisella autollaan. Hän lupasi kyyditä Sohvin asemalle. Sohvi ehti vierailunsa aikana virkata itselleen raidallisen kietaisujakun, joka sopii hyvin entisen baretin kanssa.

- Kai kaikki tavarat nyt on mukana, sievä vaaleanpunainen peili ja tikattu täkki ainakin, Matleena tarkistaa vielä. Sitten viimeiset lähtöhalaukset ja Matin kyydissä asemalle ja kohti uusia seikkailuja!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Jalle ei tullutkaan vastaan

Sohvi-neiti sai muuttokuormansa pakattua valmiiksi ja keitti jo lähtökahvejakin. Samalla oli tarkoitus kahvittaa Jalle-kulta, jota varten Sohvi oli paistanut aamulla karjalanpiirakoita ja leiponut herkullisen hedelmäkakunkin. - Mutta eihän sitä oikeassakaan elämässä kaikki aina käy niin kuin ajattelee, Sohvi huokaisi ja rupesi riisumaan esilinaansa.  Jalle nimittäin soitti hetki sitten Jalasjärveltä.


Tänään ei menestyvä ja erittäin kiireinen Nukkis & Minin asianajaja millään ehtisi lähteä noutamaan Sohvia, kuten oli kirjeessä vähän lupaillut. Hänellä oli muutamia isoja oikeusjuttuja kesken ja yksi perunkirjoituskin tehtävä vielä ennen iltaa. Sohvin pitäisi vain hypätä junaan, niin hän tulisi asemalle vastaan. "Kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni", tokaisi Sohvi väliin.  Jallen mielestä Sohvi murehtii nyt turhaan, sillä kyllä ne asemalla auttaisivat ja neuvoisivat lipunkin ostamisessa.  "Jaa tulenko Seinäjoelle vai Parkanoon vai onkos Jalasjärvellä oikein asemakin?" Sohvi kysäisi happamana.

No, ei siinä mitään, Sohvi leppyi vähitellen ja arveli osaavansa matkustaa itsekseenkin, kuten on aina ennenkin osannut tehdä.  - Vähän turhan mairea tuo mies on, Sohvi pohdiskeli myöhemmin mielessään, mutta päätti joka tapauksessa lähteä Pohjanmaalle.

- Tule nyt Sohvi yläkertaan katsomaan äidin ja isän uutta sänkykamaria, kuuluu Matleena huutavan entisestä vinttikamarista. Matti sai sen tapetoitua aamulla ja kiinnitti äsken kristallikruunun paikalleen.



- Oi miten upeaa! Sohvi ihastelee. Mööpelit on jo aikaisemmin hankittu kartanon huutokaupasta ja Kristiina ehti kuin ehtikin eilen ommella uudet lakanat ja oikean kukkaistaivaan sängyn päätyyn. - Harmillista, kun äidin tikkaamaaa täkkiä ei vielä ole löytynyt, mutta onneksi sentään tämä mummin virkkaama paksu villapeitto löytyi aitan perintökirstusta.


- Katso nyt Sohvi, miten hienosti tuo Tiltu Eufrosyyne- tätipuolivainaan kristallikruuna sopii tänne yläkertaan. Matleenan mielestä se on oikein merkki Sohville siitä, että kannattaa lähteä Jalasjärvelle.


- Mutta eikö jo nyt mennä alakertaan kahville, sillä kahvihammasta kolottaa jo kovasti, Matti ehdottaa ja lupaa viedä Sohvin sitten junalle. Matleena aikoo sillä välin siivota salin ja yrittää saada tampuurinkin järjestykseen. - Mutta mihin ihmeeseen me sen eilen huutokaupasta ostamasi antiikkipöydän oikein panisimme. Tulikohan tehtyä virheostos?

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Muuttokuormaa pakataan jo

Sohvi aloitti heti muuttokuorman pakkaamisen. - Onneksi tuli otettua tarpeeksi suuret kapsäkit ja matka-arkut mukaan, hän arvelee. Olihan kyläreissu kestänyt jo useita kuukausia. Seuraavaksi matka jatkuu Jalle-ystävän luokse.

- Katsopa, Matleena, mikä minulla on mukana, Sohvi huudahtaa ja levittää komean peiton tuulettumaan.


- Tällaiset vanutäkit me siellä Tampereen talouskoulussa vuonna 1938 tikkasimme. Äidilläsikin pitäisi olla samanlainen. Kangas oli silloin uusinta uutta ja me kävimmekin yhdessä Kristiinan ja Elisabeth-Aurooran kanssa ostamassa sitä Tampellan tehtaanmyymälästä, josta talouskoulun käsityönopettaja oli puhunut meille tuntuvan alennuksen. Vai olikohan se Finlayson? En oikein enää muista. Minulla ja Kristiinalla tikkaustyö jäi kyllä vähän kesken, mutta opettaja kuitenkin hyväksyi peittomme, mutta antoi numeroksi vain kuutosen. Sen sijaan, ajatteles, Håppelströmskä sai omasta peitostaan täyden kympin! Kas, opettaja ei voinut aavistaakaan, että Elisabeth-Auruura oli tikkauttanut peiton kotipappilassa sisarpuolellaan Tiltu Eufrosyynellä. Itse ei kuulemma voinut pilata hienoja sormenpäitään.

Sohvi on vasta myöhemmin innostunut käsitöistä, joten vanhassa enolta perityssä matka-arkussa on nytkin useita lankakeriä ja - vyyhtiä.

Muutenkin Ylä-Mattilassa on tänään ahkeroitu. Isäntä sai salin kakluunin valmiiksi ja sitä nyt parhaillaan testataan. Kylläpä vetääkin hyvin, vaikka Matleena varoitteli etukäteen, ettei näin pian muurauksen jälkeen pitäisi vielä tulta mennä sytyttämään. Matleena kiinnitti pellinnyöriin vielä komeron ylähyllyltä löytyneen koristenauhan.


Vanha kakluuni on peräisin Kristiinan isovanhempien talosta, vanhasta Matsilasta. Joitakiin koristetiiliä on aikojen saatossa hävinnyt, mutta sille ei mahda mitään. Luukkujen nuppejakaan ei vielä ole löytynyt, mutta Matleena arvelee niiden olevan aitan yhdessä romulaatikossa, jonka tavaroilla hän lapsena leikki. Matti lähteekin heti etsimään niitä. "Katso samalla, olisiko äidin vanupeitto siellä aitan ylisillä", Kristiina huutaa miehensä perään.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Sohvi sai kirjeen

"Kunnioitettu Sohvi-neiti, vanha tyttöystäväni...". Näin alkoi kirje, jonka Sohvi sai pari päivää sitten. Sen sisältöä ja lähettäjää hän on pitänyt pohtia huolellisesti.


Sohvi sai jo aikaisemmin terveisiä Jalasjärven suunnalta. Kuten kaikki varmaan muistavat, tuli Mattilaan yllätysperintö. Kunnianarvoista asianajaja J.P.H. Nukkis jalasjärveläisestä Asianajotoimisto Nukkis & Ministä lähetti joitakin viikkoja sitten Ylä-Mattilan Kristiina-emännälle tämän saaman sisarvainaan perinnön. Vasta nyt myöhemmin Nukkikselle on selvinnyt, että perintöä olikin ollut vastaanottamassa hänen vanha ystävänsä Sohvi Helsingin ajoilta. Nukkis lähetti ensin niin sanotusti välikäsien kautta terveisiä Sohville, mutta uskaltautui vihdoin kirjoittamaan kirjeen. Sitä Sohvi nyt on lukenut moneen kertaan ja miettinyt melkein päänsä kipeäksi mitä tehdä.

- Mikä vanha tyttöystävä?,  tuhahti Sohvi ensin. Hän ei suinkaan ole vanha! Nukkis kirjoitti kuitenkin niin sydäntä lämmittävän kauniisti, että Sohvi leppyi ja rupesi tosissaan miettimään vierailua Nukkiksen, siis Jalle-kullan luo. Jalle nimittäin kutsuu Sohvin vieraisille Jalasjärvelle ja "ehkä pitemmäksikin ajaksi, sillä taloni kaipaa emäntää". Näin kauniisti se Jalle-kulta kirjoitti  ja mainosti vielä vasta remontoitua taloaankin.

- Tämä ratkaisee monta pulmaa, Sohvi miettii. Nyt hänen ei tarvitsisi kertoa mitään luottamuksellisista talouskoulun aikaisista keskusteluistaan, joita kävi Elisabeth-Auruura Håppelströmin, siis Kristiinan sisarpuolen Tiltun sisaren kanssa. Pohjanmaan matkalla voisi tutkia ehkä lähemminkin noita Håppelströmien ja von Orgelin sukuja. "Ja kukapa tietää. Ehkä jään sinne kokonaan Jallen emännäksi. Olisi se aika mukavata kävellä vielä näin vanhoilla päivillä vihille pitkin Jalasjärven kirkon käytävää komea Jalle käsipuolessa... Töölön diverssikauppanikin on nyt hyvissä käsissä ja tuottaa juuri sen verran, että tulen itsellisenä yrittäjänä toimeen, jos ilmenee, että Jalle ei ole niin kultainen kuin luulen."

Näin Sohvi kertoo aikeistaan Matleenalle. Hän lähtisi jo parin päivän päästä, joten Matti lupaa heti kantaa Sohvin isot matka-arkut alas vintiltä, jotta Sohvi pääsisi pakkaamaan.

Mutta kuinka sattuikaan, Kristiina-emäntä soittaa Turusta ja kertoo laivan juuri rantautuneen Turun satamaan. "Parin päivän päästä olemmekin jo kotona, mutta ensin levätään Turun parhaassa hotellissa ja katsellaan vähän kotimaisia nähtävyyksiä."

Nyt Matille ja Matleenalle tulee tosi kiire. Sänkykamarin seinä on vielä tapetoimatta. Salin uusi kaakeliuunikin on muurattava paikalleen. Onneksi kaikki tarvikkeet on jo kotona. "Jos eivät paikat ole kunnossa, niin ei meille kunnian kukko laula. Kunpa vielä ehtisin ommella uudet lakanat herrasväen parisänkyyn", Matleena huokaisee ja vie heti kaikki matot ulos tuulettumaan.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pulla teki kauppansa

Pääsiäinen on ohi Mattilassakin ja koristeet on korjattu talteen. Herkut on syöty eikä pullapitkosta enää näy jälkeäkään. Niin hyvin se teki kauppansa. (Hyvä että tuli kuvattua. Olikohan herra Kotihiiri vai maahiset asialla? Onneksi tuli hankittua massaa, josta jonain päivänä voisi leipoa uuden pitkon.)

Paluu arkeen merkitsee myös paluuta kotiaskareiden pariin, kun ei vielä ole asiaa pihallekaan. Sohvi otti hienon perintökopan käsityökoriksi ja päätti ruveta neulomaan. Mutta mitähän sitä oikein neuloisi?

torstai 1. huhtikuuta 2010

Pääsiäisvalmisteluja

Mattilassakin valmistellaan tietysti jo pääsiäistä. Kun kunnon leivinuuni on vain Ylä-Mattilassa, ovat leipomuksetkin siellä. Vuokaleipä on juuri nostettu leipälapion avulla uunista ja kypsiä hiivaleipiä on  jo
jäähtymässäkin leivinliinan alla.


Sivupöydällä vihannekset odottavat käsittelyä. Vadeissa on kukkakaaleja ja porkkanoita sekä tomaatteja. Lattialla vadissa ja vadin vieressäkin perunat odottavat pesua ja kuorimista.

Mutta nyt välillä pidetään kahvitauko - juodaan iltapäiväkahvit tuoreen pullan kanssa. Sohvin tuoma tuliaiskakku on kovin riittoisaa, kun sitä on vieläkin jäljellä. - Pullapitko ei suinkaan ole homeesta vihreä, mutta väritys oli harvinaisen vaikeaa. (Taitaa uunin lämmityksessä olla vielä harjoittelemista, arvelee Matleena, nuori emäntä ja toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä!