perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulutalot

Riemullista joulua kaikille nukketaloystäville!

Tänä vuonna tuli kiire, tai oikeammin sanottuna minä olin niin hidas, että joulu jäi melkein saapumatta nukketaloon. Mattila näyttää tänään tältä (huomaa kanatarha pääsiäisen jäljiltä):


Nostin vain tonttuarmeijan pihalle ja ripustin viulisti-neidin soittamaan. Hyvinhän nuo tulevat näinkin toimeen, vaikka yksi tonttuvaari on ehkä ottanut jo vähän snapseja, kun on kellahtanut pihakiven juurelle. Muuten Mattilassa kaikki hyvin! Tarina jatkuu jossain vaiheessa, samoin bb-nukkepariskunnan kertomus.

Viime vuoden enkelikuoro siirtyi tänä vuonna laulamaan ja soittamaan seimen äärelle, kuten toisesta blogista näkyy. Seimi pääsi hyvälle paikalle kulmahyllylle, josta voimme sitä iltaa istuessamme katsella. Aikaisemmin paikalla oli muutaman vuoden takainen kuivakukka-asetelma, joka jouti lähtemään.

Nukketalot Mattila ja Ylä-Mattila ovat eläneet hiljaiseloa koko syksyn, eikä Villa Sohvissakaan ole tapahtunut paljon mitään. Sohvin kalustoa tosin on "ryöstetty" uuteen taloon:


Tämä uusin ei varsinaisesti ole minun nukketaloni, vaan tytärpuoli on saanut sen joskus pikkutyttönä joululahjaksi. Se oli tallessa ja nostettuna saman piirongin päälle, jossa nyt asuu Villa Sohvin väki. Kun Sohvin ja Jallen talolle piti raivata tilaa, siirsin tämän vain tavaroineen päivineen pois tieltä yhdelle tasolle. Kaikki oli sikin sokin, kunnes viime sunnuntaina toinen perheemme lapsenlapsista, Neiti 10 v. pisti töpinäksi, järjesti ja kalusti tämän uudestaan. Kalustona on talon omat muoviromppeet ja lisää Sohvin talosta. Terassille on  katettu juhla-ateria ja patiolla oli suuri joukko väkeä ulkoilemassa, jonka mies vahingossa tuuppasi nurin. Nyt joulun aikaan on tytölle ilmeisesti lisää ajanvietettä tiedossa tämän kimpussa. - Huomaa vinttihuoneen leijonaperhe!

Tietääkö kukaan, mikä talo tämä mahtaa olla? Lundbytä ei ainakaan enkä oikein saa selvää mittakaavastakaan. Mies ja Neidin isä muistelevat vieläkin sitä jouluyötä noin 20 vuotta sitten, jolloin he hiki virraten kasasivat tämän rakennuksen. Nimikin tälle pitäisi keksiä. Onko ehdotuksia?


torstai 2. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Nukketalot asuikkaineen ovat eläneet hiljaiselämää koko syksyn. Jotain pientä olen näperrellyt, mutta muut asiat ovat vieneet huomioni enkä ole edes kuvannut yhtä nojatuolia, ulkopaljua ja -- mikäs se kolmas olikaan? Juu, keskentekoinen takka. Joulu tulee tänäkin vuonna nukketaloihin.

Viime vuonna maalaistalo Mattilassa soitti enkelten orkesteri joulumusiikkia yhdessä tonttukuoron kanssa. Tontuilla oli oma erillistalonsa samassa pihapiirissä. Pohjakerroksen navetassa asuvat lehmät ja hevoset kuuntelivat hartaina ylhäältä raikuvaa torvisoittoa. Pihalla oli Betlehemin seimi hyvässä yhteisymmärryksessä tonttutalon kanssa. Sama porukkaa varmaan esiintyy tänäkin vuonna. Mattila on Lundia-mittakaavassa ja pitäisi ehtiä tehdä oikeita mööpeleitä muovituolien ja pöytien tilalle. Ylä-Mattila on lähempänä 1:12 mittakaavaa ja sinnekin pitää tehdä joulua, vaikka isäntäväki varmaan viettää yhteistä joulua Mattilan nuorenparin kanssa. Villa Sohvissakin valmistellaan joulua.

Aito Blondineiti (ex. 43 cm Baby born) on uuden rakkautensa lumoissa ja opiskelee tiiviisti ranskaa, vai oliko se flaamin kieltä pärjätäkseen poikaystävänsä Pimin ja tämän kasvattipojan Rubenin kanssa. Minulla on nyt kaavoja ja kankaita näiden viime mainittujen vaatettamiseen, mutta ihmisten jouluvalmistelut vähän häiritsevät näitä puuhia.

Tarvitseeko muuten kukaan kahta aitoa Baby born-tuttipulloa, ruokalautasta, lusikkaa, pottaa ja  yhtä tai mahdollisesti kahtakin vaippaa? Vaihtaisin ne mielelläni johonkin minitavaroihin vaikka tavara tavarasta ja postikuluista jotain pientä lisäksi? Pehmeät nahkapalatkin käyvät vaihtokaupassa, sellaiset joista saisi värkättyä vaikka takit näille  "nuorille aikuisille". Keittiön tuolit ja pöytä ainakin puuttuvat vielä Villa Sohvista. Kysele kommenteissa tai meilaa  villiviini55 @ blogspot.com ilman välilyöntejä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Arvontaa, arvontaa!

Minni kehottaa kaikki piipahtamaan Villiviinin blogissa, jossa on arvonta alkanut sen kunniaksi että Villiviini-täti itse osui olemaan lukija numero 4000 omassa blogissaan. Saa osallistua! Minnikin ehkä osallistuu.

Minni kävi nappaamassa sieltä jo itselleen muutaman ruusun. Koko kimppua ei sentään rohmunnut.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Minni kävi Brysselissä

Terveisiä ulkomailta. Minä sairastin pitkään kipeää jalkaani, mutta lopulta oli pakko mennä töihin. Pomo katseli vähän vinoon, kun ehdotin kongressinmatkaa Brysseliin. Myönsi sentään lopulta luvan ja oikeastaan pitikin matkaa aiheellisena. Kysymyksessä oli EU-maiden eräs juridisia ongelmia käsittelevä kongressi, mutta mitäpä minä siitä nyt enempää jaarittelisin. Ette te ehkä ole perehtynyt kovin tarkkaan näihin ongelmiin, kuten sivumennen sanottuna ei pomokaan. Niin rupesin pakkaamaan ja lukemaan jo etukäteen hankkimaani matkaopasta.

Minni tutustuu Brysselin nähtävyyksiin.
Mustan kävelypuvun pakkasin tietysti mukaan, mutta muuten matka-asuni oli rento ja mukava, siis sopiva ikävän ahtaaseen lentokoneen paikkaan. Pomo ei hyväksynyt matkaa bisnesluokassa. Itse se kyllä....

Varasin kongressipäivän lisäksi itselleni muutaman vapaapäivän kaupunkiin tutustumista varten. Tietysti kävin katsomassa sitä pissivää pikkupoikapatsasta ja ajoinpa töllistelemäänn naton päämaja edessä olevaa kompassikuviotakin. Kokous kesti onneksi vain yhden päivän, sillä en ymmärtänyt puoliakaan siellä puhutusta nopeasta ranskasta.

Onneksi tuli varattua ne vapaapäivät, sillä heti tiistaina tapahtui jotain ihmeellistä. Seisoin parhaillaan ihmettelemässä komeaa Raatihuonetta, kun paikalle porhalsi polkupyörällä eräs herra, käsivarrellaan pieni poika. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi miehen päässä olevaan raitapipoon, joka oli samanlaista raitatekstiiliä kuin oma vapaa-ajan paitani. Kieltämättä noteerasin myös herran suklaanruskeat nappisilmätkin. Lapsi oli puettu prikulleen samanlaisiin vaatteisiin, joten ehkä kyseessä olivat isä ja poika? Isän ihonväri tosin oli tummempi kuin lapsella.


Niin uteliaasti heitä tarkastelin, että taas menetin tasapainoni ja kaatua pyllähdin keskelle Suurta toria. Mies tuli nopeasti auttamaan ja näin me tutustuimme. Herra esittäytyi: hän oli nimeltään Pim Hali-Tulivoo, ammatiltaan vapaa toimittaja. Lapsi oli kasvattipoikansa Ruben. Valitettavasti ranskankielen taitoni on vajavainen enkä puhu sanaakaan flaamia, mutta onneksi pärjäsimme niin hyvin englannilla, että jo hetken päästä istuimme cappuchino-kuppien ääressä läheisessä katukahvilassa.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Sohvin uusi keittiö

Vihdoinkin keittiö on siinä pisteessä, että Sohvi voi panna kahvipannun tulelle! Huonekalut hakevat vielä paikkojaan eikä astiakaappikaan ole vieläkään tullut tehtaalta, mutta nyt emäntä pääsee vihdoinkin asettumaan keittiön valtiattareksi. Tähän asti on keitetty vinttikamarin pienellä liedellä. Reipas Tessu-koirakin saa varmaan ainakin vesikupin ja ehkä petinkin keittiön nurkkaan, ellei sitten seinällä kukkuva käki sitä säikäytä.

Taitava puuseppä Mäkelä, joka osaa tehdä vaikka mitä, sai kuin saikin aikaiseksi hienon hiiligrillin vanhasta hellasta. Se on toistaiseksi testaamatta, mutta takana olevalla kaasuliedellä on jo ensimmäiset kahvit tulossa.

Komean teräksisen kaasulieden takana on uusi tiskipöytä. Tiskipöydän päällinen on laatoitettu ja suuri allas on aivan uutta plastikki-materiaalia. Myös hanat ovat uusinta uutta. Tiskipöydän alakaappiin mahtuu jopa kaasupullo piiloon, Sohvi iloitsee.


Toinen uutuus on peräseinälle sijoitettu pakastinarkku, jossa on vallan kolme merkkivaloa ja lukko sekä seinämissä paksu eristekerros, kuten paikallinen kauppias mainosti. Tämä taitaakin olla pitäjän ensimmäisiä pakastimia? Uusi jääkaappi löysi paikkansa ovipielestä, sillä näin Sohvi voi kätevästi tyhjentää kauppakassinsa. Toistaiseksi kaapissa on vain muutamia hääjuhlista jääneitä viinipulloja.

Sohvi halusi ehdottomasti tiskipöydän taakse ikkunan, jotta voisi ihailla talon sivulla olevaa kaunista koivikkoa. Peräseinän ikkunasta näkyy, kuten tarkat silmät voivat havaita, Sohvin ja Jallen vihkikirkko. Jalle, joka on tarkka ja nuuka mies mitä kotihankintoihin tulee, halusi Mäkelän käyttävän vanhoja ikkunapuitteita, jotka löytyivät tallin vintiltä.


Sohvi rakastaa punaista väriä, kuten keittiöstä on helppo huomata. Tiskikaapit sävytettiin altaan värin mukaanm, vaikkakin Mäkelä hieman epäonnistui tuossa maalaamisessa. Timpuri ei aina ole paras mahdollinen maalari ja laattamies, vaikka muuten tarkka onkin, Jalle lohdutti.

Sohvi miettii vielä ikkunaverhojen ja pöytäliinan värejä. Mattokaupassakin pitäisi käydä ihan ensi tilassa.

lauantai 28. elokuuta 2010

Sohvi sai arvokkaan lahjan

Perheonni kukoistaa Villa Sohvissa ja remonttikin edistyy pikku hiljaa. Nyt Jalle-herra joutui lähtemään  vähän pitemmälle käräjämatkalle Turun suuntaan ja Sohvi oli monta päivää ikävissään kotona. Onneksi seurana sentään oli koiranpentunsa Tassu, sillä timpuri oli muutaman päivän tilapäisellä keikalla pitäjän toisella laidalla. Siltäkin osin oli rauha maassa, sillä Mäkelä on todella uurastanut ahkerasti keittiön kimpussa ja vanhat riidat on sovittu.

Jalle päätti ilahduttaa nuorikkoansa tuliaislahjalla.Tässä hän esittlee vaimolle komeaa Aalto-vaasia, jollaista ei talossa aikaisemmin ole ollutkaan eikä ihme kyllä, tullut häälahjaksikaan, vaikka monenlaista design-tavaraa tulikin.

Ihastuttava vaasi (kuvaa kannattaa suurentaa) on hankittu täältä, Titan oivallisesta lahjatavaraliikkeestä. (Ihan oikea Aalto-vaasi minikoossa on siis taitavan blogituttuni Titan käsialaa. Hän on näitä tehnyt eri värisinä ja yleisön pyynnöstä niitä kuulemma syntyy lisääkin.)

perjantai 20. elokuuta 2010

Timpuri palasi taas töihin

Villa Sohvin remontti jatkuu taas. Timpuri Mäkelä palasi ruskettuneena ja tyytyväisenä työmaan kimppuun. Kun hän ei kertonut, missä ja kenen kanssa lomaansa vietti, päätti Sohvi olla ottamatta hänestä valokuvaakaan. Sen sijaan Sohvi kuvasi uudet kodinkoneet, jotka tulivat tänään. Hieno kaasuliesi ja jääkaappi, jossa on oikein lasihyllyt sisällä. Kun muodissa on rosteripinta - Sohvi tosin aina puhuu ruostumattomasta teräksestä - niin sellaista hankittiin tähänkin keittiöön. Jääkaapissa tosin vain saranat ovat kiiltävää terästä.


Mäkelä rupesi tutkimaan myös talon vanhaa puuhellaa. Jospa siitä vielä saisi käyttökelpoisen? Tai edes grillin? Vähän nokinen se kyllä on, mutta haitanneeko tuo, arveli talon isäntäväki. Ja onhan tiilipintakin nyt niin kovasti muodikasta.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Epäonnistunut projekti

Tämä Villiviini-täti päätti neuloa ihan itselleen syysliivin ja tekaista kaverilleen Minni-neidille samanlaisen. Mitä tuli opittua? Kannattaa ottaa mitat ja tarkistaa sopivuus ennen kuin ompelee saumat kiinni. Sen takia täti ei nyt viitsi ottaa kuvaa. Onneksi se oli vasta Minnin liivi, ei tädin. Tulipa mallitilkku kuitenkin tehtyä. Tällä helteellä villaliivi onkin sopivampaa käsityötä kuin nukketalon kaappien tai blondivaatteiden näpertely.

torstai 5. elokuuta 2010

Kääk

En sitten vielä aloittanutkaan töitä. Minähän olen äärimmäisen tunnollinen työntekijä enkä ikinä (tai ainakaan melkein ikinä) pinnaa töistä. Tapahtui vain sunnuntai-iltana pieni onnettomuus: löin ensin puistossa varpaani kiveen ja sitten vielä kompastuin kadulla jonkun korkean terassin reunaan. Onneksi en tipahtanut terass.. siis nenälleni kadulle. Eikä mennyt jalka poikki eikä on-nek-si sievästä varpaastani tullut mustaa.

Löysin tämän nätin pikkubodyn Stockalta. Vai olikohan se MissMarBella Shopista? Jos helleviikot jatkuvat ja pikku pipi varvas paranee, on minulla tyylikäs työasu valmiina.



Siis eihän näin kipeään jalkaan voi laittaa edes kenkää. Kun maanantaina soitin firmaan ja mainitsin pahat jalkakivut jotka kokonaan estävät kävelemisen, niin Pomo arveli, että voisin ehkä tehdä muutaman päivän kotoa käsin etätöitä. Sehän passaa, mutta kas kun kännykkä ja läppäri ovat työpaikalla.


Nyt minä istun parvekkeella ja mietin ankarasti työasioita. Terveisin Minni

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Loma loppuu tältäkin tytöltä

Minä en yleensä tyhjästä valita, mutta nyt valitan. Maanantaina on palattava taas niin sanotusti sorvin ääreen eikä työasuni ole vielä siinä kunnossa, että kehtaan ihmisten ilmoille. Käsilaukku ja firman kulkulupa ovat ties missä, mutta onneksi sentään piilotin tietokoneen salasanan näppiksen alle. Pahaksi onneksi punaisista työkengistäni katkesi se vasemman kengän stilettikorko, kun otin ne heinäkuiselle lomamatkalle ja kipitin Pariisin mukulakivikaduilla. Mistä minä nyt tähän hätään saan uudet kengät? Siis tyyliini sopivat.

Ostin muuten tämän yhdistelmäasuni Pariisista Lafayetten alennustangosta ja silloin totta vie oli lämpöä yli 35 astetta koko Euroopassa. Mitä ihmettä minä teen, jos maanantaina onkin 16 astetta eikä minulla ole YHTÄÄN kunnollista puseroa tämän spagettiolkaimisen kesätopin alle? Toki siellä pitsiset rintaliivit on, tai ehkä musta korsetti, vaikka nyt jätinkin ne pois. Ei tulisi kysymykseenkään esiintyä työpaikalla ilman tissiliivejä, herttileijaa sentään. Vaikka täytyy sanoa, että meikäläisen kroppa ei niitä tarvitsisi. En ole edes Tallinnan silikoneja käynyt laitattamassa.

Mustahan on meidän toimistossamme ikään kuin henkilökunnan tunnusväri. Kaikki vakavasti otettavat kollegat pukeutuvat aina hiilenmustaan tai ehkä grafiitinharmaaseen kävelypukuun tai hyvin räätälöityyn housuasuun. Siis naiskollegat. Miehille Bossin tumma puku on itsestään selvyys. Vain luuserit laittavat päälleen jonkun turhanpäiväisen teepaidan tai villatakin. Kerran näin yhdellä äijällä Mikki-hiiri solmion, mutta seuraavana päivänä ei sitä miestä enää näkynyt toimistossa. Huh-huh, oikein kauhistuttaa, miten mauttomasti eräätkin vanhat akat pukeutuvat. Vaan en minä. Mutta enhän tietenkään ole vanha enkä akka.

Minua muuten saa kutsua Minniksi, kun nyt muutenkin olen avautunut itselleni tärkeistä asioista. Marja-Leenaksi minua kutsuu vain äiti ja Kouvolan Eufemiia-isoäiti. Ja alempiarvoiset toimistovirkailijat kutsuvat selän takana neiti Tuliahoksi. Olemme kaikki sinuja, äh, pääjohtajan vaatimuksesta.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Timpuri lähtee lomalle

Jalle piti eilen vakavan puhuttelun timpuri Mäkelälle, jonka apupoika oli ryhtynyt itsensä asianajajan parhaisiin viineihin ja nuoruuden kokemattomuuttaan  tainnut - voi kauhistus - ehkä oksentaakin Sohvin silkkimatolle. Häpeä on suuri, sillä apupoika oli omalta kylältä, se Ala-Raitin Eero-poika, joka oli häissäkin passarina. Mitähän Ala-Raitin vanhaemäntäkin tästä nyt ajattelisi, jos kuulisi?

Mäkelä otti nuhteet niin tosissaan, että arveli kiukkupäissään lopettavansi saman tien koko Villa Sohvin remontin. - Ei sentään, sanoi Jalle, ei pidä ylimitoittaa häpeäänsä, varsinkin kun Mäkelällä on vielä koko keittiöremontti tekemättä. Missä muuten ne kaapitkin viipyvät? - Lomilla ovat Kööki-kitsenin pojjaat, kivahti siihen Mäkelä, en kai minä kaapeiksi muutu? Ja koko kesän olen täällä raatanut ja tuomarilta tulee vain huutoa ja haukkua.

- Nyt saakin Mäkelä lähteä lomalle, oikein pakkolomalle ja luonnollisesti ilman korvausta, mutta ensin saa pesettää Sohvi-rouvan silkkimaton ja pitää kurinpalautusta nuorelle Eerolle. Ettei vain ole varkaissakin käynyt? Jalle melkein hyppii tasajalkaa kiukusta, mutta onneksi Sohvi tulee rauhoittelemaan. - Eiköhän nyt juoda kupposet kahvia tuolla terassilla ja sitten Mäkelä järjestää pojankoltiaisen kotiinsa. Kyllä siellä Ala-Raitin väki pitää pojalle oman saarnansa. Ja olihan täällä talonvahtina se naapurin Aukusti, joka piti niin hyvää huolta hevosistakin. Ei tänne varkaita ole päässyt. Minäpä haen häistä jääneitä pikkuleipiä Aliisa Matikaisen varastosta ja keitän äkkiä kahvit tuolla vinttikerroksen hellalla.


Kun joudumme hetken aikaa odottamaan Kööki-kitsenin keittiökaappeja, ehdimme tutustua uuteen ystäväänkin, joka on Aito Blodi. Tässä hän esiintyy vielä lainahepenissä:


Aito blondi on työssä käyvä tyttö, joka tuskin esiintyy toista kertaa näin mauttomissa rynttyissä. Nimikin hänellä on: Marja-Liisa Eufemiia Otiilia Tuliaho. Naiselta ei tietenkään mennä utelemaan ikää, mutta vaativiin markkinointitehtäviin ei oteta ala-ikäisiä paitsi ehkä missejä. Neiti T-aho ei ole missi, mutta muuten simpsakka neiti ja kauppakorkeakoulun tietääkseni suorittanut. Tai sitten jonkun muun koulun.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Remontti jatkuu ja isäntäväki kotiutuu

Villa Sohvin ulko-ovet on vihdoinkin saatu tapetoitua ja paikoilleen. Sohvi-rouva ilmoitti jo etukäteen haluavansa myöhemmin itse laittaa verhot, sikäli mikäli niitä lainkaan tarvitaan.

Tästä remontin vaiheesta voimmekin jo päätellä, että timpuri Mäkelä oli jo saanut tarkempaa tietoa herrasväki Nukkiksen paluusta häämatkaltaan. Siitä huolimatta pariskunta pääsi jo illalla yllättämään kotimiehet:


Joku kunnoton Mäkelän apulainen makaa ketarat oikoisenaan salin lattialla, mutta onnellinen sulhanen siitä viis välittää. Katsotaan sitten huomenna, mitä surkimukselle tapahtuu. Onneksi hääviinejä oli vielä jäljellä ja niin Sohvi ja Jalle Nukkis viettivät onnellista kotiinpaluuiltaa terassilla viinilasillisen ääressä. Häämatka oli ollut erittäin onnistunut, mutta nyt arki kutsuu.

Sohvi sai häälahjaksi sulhaseltaan kiltin kultaisennoutajan pennun, joka onkin jo asettunut taloksi. Nimi vain puuttuu vielä pienokaiselta. Onkohan ehdotuksia?

torstai 1. heinäkuuta 2010

Ovat häämatkalla

Kun ei Villa Sohvista ole kuulunut mitään, niin herrasväki on ilmeisesti lähtenyt häämatkalle. Puhuivat jotain Tahitista.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Dagen efter, sanoi Jalle

Hääjuhlat jatkuivat vielä eilisenkin päivän Villa Sohvissa. Soittokuntakin oli paikalla, kertoo Sohvi. Kolme tuttua miestä soitti vallan kahtena päivänä, joten pitäjäläiseet saivat pistää jalalla koreasti oikein sydämensä kyllyydestä. Jalle on itsekin musiikkimiehiä ja on iki-ihastunut uuteen trumpettiinsa, jonka Sohvi tilasi Helsingistä rakkaalle aviomiehelleen huomenlahjaksi.



Sulhanen ehti kokeilemaan hienoa lahjaansa vasta pikkutunneilla, mutta varsinaisesti paikalla soitti Soittokunta Pitäjän Pojat ja tarkemmin sanottuna sen kärkisoittajista koostunut trio. Trumpettia (vai olikohan se pasuuna; Sohvi ei ole ihan varma) soitti Jalosen Eino ja flyygeliä Märjölahden Masa-Viljami. Sellisti on vähän sukuakin: Pauli von Orgel, joka on Jallen ensimmäisen anopin pojanpoika. Jos Sohvi laski oikein, niin siinä on Varma-Liisan vanhin pikkuserkku. Sohvi kuuntelee mielellään musiikkia, vaikkei itse ole musiikki-ihmisiä eikä oikein erota eri soittimiakaan toisistaan. Hän luuli pitkään, että talon komea flyygeli on piano. Onneksi Jalle valisti.


Pojat soittivat oikein mukavasti ja musiikki miellytti niin vanhempia kuin nuorimpiakin vieraita. Pyörähtipä rovasti ja ruustinna kerran tanssilattiallakin, mutta ilahtuivat suunnattomasti, kun trio soitti ruokailun päätteeksi ja ennen häävalssia Suvivirren. "Kiitosvirren paikka", sanoi ruustinnakin. Tämä rovasti muuten on ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta jos joku miettii asiaa, ei ole se sama rovasti Håppelström, joka oli Jallen ensimmäinen appi.

Ruokaa ja juomaa riitti ja jäipä sitä ehkä vielä myöhemmin tuleville kuokkavieraillekin. Onneksi tuli tilattua nuorisoa varten muutama korillinen coca-colaa ja muitakin juomia riittävästi. Kaikki teki hyvin kauppansa ja vieraat viihtyivät. Nyt vieraat ovat jo poistuneet juhlatalosta, vaikka joku pieni tappelunnujakka taitaa vielä olla menossa?

Morsiusparin voimat loppuivat, mutta aurinkoisena päivänä voi nokoset ottaa vaikka omalla terassilla. Dagen efter, totesi tuore aviomies ja nukahti saman tien. Onneksi Mäkelä jäi auttamaan Aliisaa pöydän korjaamisessa ja tiskaamisessa.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannushäät Villa Sohvissa

Ah, vihdoinkin koitti Sohvin ja Jallen hääpäivä! Aamulla satoi ja nyt iltapäivällä näyttää tummia pilviä nousevan taivaanrannalle, mutta toivottavasti ei nouse ukonilmaa. Morsiuspari on jo lähdössä kirkolle, mutta Jallen lakeerikengät ovat jossain hukassa ja mitä ihmettä! Sohvin hääpäähinekin puuttuu. Huomaathan, että hevosten valjaat on koristeltu samoilla vaaleanpunaisilla ruusuilla, joita morsiusparillakin on.


Jalle rauhoittelee malttamattomana pihaa kuopivia hevosia ja rientää talolle hakemaan puuttuvat varusteet. Mennessään hän nappaa pitokikin tarjoamalta lautaselta muutaman lusikallisen Prinsessakakkua, ei sentään vielä hääkakusta lohkaistua, vaan Aliisan tekemää koekakua, jota tarjotaan ehkä kuokkavieraille.

------

Nyt kaikki hääparimme on jo kirkolla. Jalle on kiinnittämässä hevosia kirkon aidan vieressä olevaan puomiin ja Sohvi odottelee kaikessa rauhassa.  Hääväkeä ei vielä näy, mutta onhan tässä aikaa vielä vihkitoimituksen alkamiseenkin. Kanttori kuuluu harjoittelevan kirkossa Kuulan häämarssia. "Kotimaista sen olla pitää", oli Sohvi päättänyt häämusiikkia valitessaan.

Sohvi on perinyt vanhan venäläisen päähineen isoisoäidiltään, joka mamman kertoman mukaan oli Venäjän keisarillisen hovin leipomossa leipomassa Viipurinrinkilöitä ihan tsaarin pöytään. Päähineen hän oli saanut itseltään tsaarin hovineidolta häälahjaksi. Olisikohan ollut itse Aurora Karamzin, joka tuohon aikaan nuorena neitinä oli hovissa, pohtii Sohvi mielessään.


--------

Kun nyt odottelemme vihkiparia ja hääväkeä kirkolta, viimeistelee pitokokki Aliisa ruokia ja asettelee ne kauniisti tarjolle. Kahvipöytä onkin jo valmiina. Pöydässä on Sohvin tilaama Prinsessakakku, jonka alakerros on päällystetty vihreällä marsipaanilla, yläkerta mantelirouhella koristellulla kermanvalkoisella marsipaankilla. Koristeena on vaaleanpunaisia ruusuja ja kehrättyä sokeria. Päällä leiskuu rakkauden liekki, mutta sen Aliisa aikoo sytyttää vasta illalla. Kun Sohvi toivoi yksinkertaisen tyylikästä koristelua, jätettiin kaikki marsipaanista sorvatut hääparit kakusta pois, mutta Aliisa kehräsi nyt aamulla koristeeksi ohutta sokerilankaa.


Pöytään tulee tarjolle vielä juhlarinkilä ja pikkuleipiä. Hyvät ässät taitavat ollakin jo pöydässä ja rinkilän keskellä on vadelmahillolla täytettyjä herrasväen leipiä. Tietysti pöydässä on myös leipäjuustoa. Apupojat ovat vielä vähän taitamattomia ja niinpä kahvikupit on katettu miten sattuu. Aliisa päätääkin harjoitella vielä kertaalleen tulokahvien tarjoamista poikien kanssa. Vaikka Ala-Raitin kaksoset ovat jo käyneet ainakin vuoden ellei kaksi ammattikoulun tarjoilijalinjaa, tarvitsevat he selvästi vielä valvontaa, Aliisa tuhahtaa. Erkillä on tarjottimella kahvikupit, Eero kantaa kahvipannua. Aliisan prikalla nisupullarinkilä ja isot kiekot leipäjuustoa - tottahan toki!

Ensimmäinen kuokkavieraskin ehtii jo norkoomaan kahvia. Naapurin vanha, vähän höpsö Aukustihan se siinä on. Hän ei tohdi lähteä kirkolle, mutta juo mielellään keittiön puolella kahvit hääparin onneksi ja menestykseksi. Tosin ensimmäisenä hänelle ei sitä olla kaatamassa, vaan ukko joutaa kyllä odottamaan siksi kunnes muutkin vieraat saapuvat juhlataloon. 


Tarkastetaanpa samalla ruokapöydänkin antimet:


Oikeasta yläkulmasta lähtien pöydässä on ensin vadillinen Helsingin kauppahallista toimitettuja karjalanpiirakoita. Mykrän muorin tytär on ne leiponut aamulla ja lähettänyt pikavuorolla Jalasjärvelle. Sitten kulhossa on keitettyjä perunoita. Uusia tietenkin. Ruskeassa pytyssä on silakkarullia ja sitten kauniisti raidoitettua sinsallaa eli rosollia ja sen kanssa punajuurella värjättyä kermakastiketta. Sinisellä lautasella on suuri piimäjuusto, jonka on lähettänyt Sohville rakas ystävä, Mattilan Matleena. Viimeisenä on kurkkuviipaleilla koristeltu savulohi.

Tässä etupuolella on enemmän kasvis- ja lihapuolta. Ensimmäisenä on uutuusruoka, porkkanafooninki eli kerrospatee, jonka reseptin Aliisa on saanut maatalousnaisten pitokokkikurssilta. Pohjakerroksessa on porkkanaa, välissä valkoista fetajuustoa (vai olisikohan silputtua leipäjuustoa?) ja päällimmäisenä pinaattia.Seuraavana on rullasyltty ja sitten peruna- ja lanttulaatikko sekä suuri paisti. Lautaset ja juomat on katettu sivupöydälle.

-------

Mutta kas miten aika rientää. Tässä jo tuore aviopari J.P.H ja Sofia Nukkis, omaa sukua Kråk ovat  kirkon edessä asettumassa häävaunuihin. Mukaan vaunuihin yrittää tunkea myös tytär Varma-Liisa Rinta-Kotsa, jonka Sohvi äsken tapasi ensimmäistä kertaa. Jalle ei ole huomaavinaankaan tytärtä, vaan heilauttaa kättä kuskille: "Antaa mennä vaan!"


Juhlat jatkuvat, vaikkakaan ei kaikkien mielestä hyvissä merkeissä. Varma-Liisa pääsi häätaloon ensimmäisten vieraiden kyydissä, mutta sulkeutui heti kylpyhuoneeseen poikansa Henrikki Alexander Rinta-Kotsan, 9 v. kanssa. Poika oli perinyt isoisänsä rauhallisen luonteen ja rauhoitteli temperamenttistä äitiään, joka pui vieläkin harmistuneena nyrkkiään. "Että pitikin tuon eukon tulla naimaan isäni, jota en vuosikymmeniin ole edes saanut tavata! Eikä edes kyytiin ottanut, mutta kyllä, kyllä minä vielä näytän!" "Äiti, rauhoitu jo, kyllä me näistä juhlista selviydymme."


Varma-Liisa ja Henrikki hiipivät pihalle ja kurkistivat Jallen työhuoneeseen. Siellä olisi puhelin, jos pitäisi vaikka kesken juhlien soittaa taksiauto paikalle. Ja olihan huoneessa hieno häälahjamattokin. Varma-Liisa katsoi kuuluvansa perheeseen, jolloin juhlaan ei tarvitse tulla lahja kädessä, eikä hänellä olisi siihen oikein ollut rahaakaan.


Onneksi on lämmin juhannusaattoilta, joten hääjuhlaa voidaan jatkaa avoimen taivaan  alla, kuten oli suunniteltukin. Tulokahvit voidaan tarjota pihalla ja sitten morsiuspari jo asettuukin parvekkeelle ottamaan vastaan onnitteluja. Ensimmäisenä jonossa ovat pitäjän vanha rovasti ja ruustinna sekä apteekin herrasväki. Väkeä tulee niin paljon kuin etukäteen jo oli ajateltukin.  Koko iso kirkko oli viimeistä penkkiriviä myöten täynnä pitäjäläisiä ja kauempaakin tulleita. 

Rovastin onnittelupuhe oli sykähdyttävä. Sohvi pyyhki kyyneleitä ja tuntuipa Jallekin painelevan silmäkulmiaan. 




Häälahjapöydälle tulvi lahjatavaraa. Oli arvokasta hopeaa, kimaltelevaa kristallia ja laadukasta posliinia. Jotkut emännät toivat itse kutomiaan pellavaliinoja ja olipa lahjapöydälle nostettu yöastiakin, joka tosin kuului kokonaiseen pesukalustoon. Komea käkikello piti panna lattialle, kun ei enää pöydälle mahtunut. Hovimestariksi värvätty Mäkelä toimi myös juomanlaskijana. Aliisa-neidin kuuluisaa kotikaljaa oli tarjolla, mutta olipa vieraille varattu viiniäkin. Onnittelumaljat kohotettiin oikealla sampanjalla. Huomaatko, miten kekseliäästi passariopojat olivat taitelleet ruokailuvälineet lautasliinan sisälle kääröiksi. Sitä ei edes Aliisa itse olisi keksinyt.




Vieraskirja on oikein nahkakantinen ja se on nostettu näkyvälle paikalle salin sivupöydälle. Kynää ei tosin näy missään.


Pihalla seisoo trumpetisti töräyttämässä vieraat tervetulleiksi.  Lapset ja jopa kylän koirat leikkivät pihalla, mutta keitä tässä onkaan tulossa



Odotetut ystävät saapuivat sittenkin. Sohvin rakas talouskoulukaveri Mattilan Kristiina ja miehensä Maunu Nestori ehtivät sittenkin häihin!




perjantai 18. kesäkuuta 2010

Häälahjoja tulvii

Nyt Sohvi ja Jalle kiittävät ja kumartavat. Postipoika toimitti häälahjapaketin jo hyvissä ajoin perille eikä malttamaton Sohvi voinut olla avaamatta sitä. Paketista paljastui komea hopeatarjotin, kahvikannu, nekka ja sokeriastia. Eikä siinä kaikki: tuli myös hieno jalallinen kristallivati ja lasikupukin. Kiitos, Ikolan Kaisa!

Sohvi on nyt oikein otettu (kuten Villiviinikin). Nämä ovat upeat ja pääsevät kunniapaikalle lahjapöydässä! Nyt lahjoja pidetään vielä kaapin perillä piilossa, etteivät kulkumiehet pääse vahingossakaan niihin käsiksi.


Kylän naisetkin ehtivät jo toimittaa pitäjänkuulun häälahjansa Jallen talolle. Kohistu lahja on jättiläiskokoinen ryijymatto ja mukana seurasi toive, että se toimisi vihkiryijynä. Siihen Sohvi ei sentään suostu, sillä kirkossa on oma, kaunis vihkiryijynsä eikä sinne omia mattoja ole tarvis viedä. Mutta ryijy saakoon paikkansa asianajaja Nukkiksen toimistossa, Sohvi lupasi.

Sohvi-neitiä alkaa jo vähän jännittää. Onhan tämä hänen ensimmäinen ja viimeinen avioliittonsa ja neiti Kråkista tulee rouva Nukkis. Onneksi ruokapuoli on järjestyksessä ja onpa pitokokki Aliisa Eufrosyyne Matilainen palkannut ammattikoulusta kaksi tomeraa tarjoilijapoikaakin: Ala-Raitin kaksoset Eeron ja Erkin. Pojat ovat vähän jäykkäniskaisia, mutta hoitavat kyllä hommansa, tiesi Aliisa kertoa. Aliisa värväsi myös timpuri Mäkelän hovimestariksi, jos sellaista tarvitaan poikain perään katsomaan.

Eilen nostettiin salin seinälle Sohvin itsensä kunnostama kustavilaispeili. Jalkalistoja ei Mäkelä ehkä ehdi laittaa paikalleen, mutta tuskin sitä juhlahumussa kukaan huomaa.


Jalle-herrakin osallistuu juhlavalmisteluihin. Hevoset on jo pesty ja harjattu etukäteen, erityisesti tämä Jallen lempihevonen, joka on maankuulun ravuri Eri-Aaronin jälkeläisiä.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kaasosta ei vieläkään tietoa

Sohvi jo vähän hermostui, kun kaasosta ei vielä ole tietoakaan. Onneksi tuli iltapäivälehdestä  luettua, ettei Ruotsin Victoriallakaan ole kaasoa. Ei se silloin kovin suuri häpeä olisi J-järvelläkään, vaikka onkin mahtihäät tulossa. "Nuorten hömpötyksiä", tokaisi Jallekin, mutta milloinka miehet tällaisia asioita olisivat ymmärtäneet.

Sulhasmies tuossa männä ehtoona pohti, tohtisiko sitä vielä näin viime tingassa kutsua pääministerin häihin. Sohvi toppuutteli:"Antaa nyt olla, hänellä on varmaan muita kiireitä. Eikähän se edes asu täällä."

Mattilan väeltä tuli jo ajat sitten häälahjakin, mutta ei mitään tietoa paluusta Suomeen. Heidän piti jo ollakin Turussa, mutta olisikohan prisessahäät houkutelleet jäämään Tukholmaan? Lahja oli lähetetty Japanista express-lähetyksenä heti kun Mattilan nuoripari oli lähettänyt sähköpostilla heille tiedon tulevista häistä. Kun Matleena-ystävän paluusta koti-Suomeen ei Sohvi ole kuullut sanaakaan. Nyt ei ole tietoa siitäkään, ehtivätkö he Sohvin ja Jallen häihin ollenkaan. Hänet Sohvi olisi niin mielellään ottanut kaasokseen.

Mitä häälahjoihin muuten tulee, niin jo nyt on liikkunut sellaista huhua, että erityisesti pitäjän ikäneidot ovat toimittamassa Jalle-kullalleen hellyydellä ja rakkaudella yhteisvoimin tekemäänsä häälahjaa.Tietysti huhu kulki Sohvinkin korviin, joka nyt jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää. Pitokokki tiesi kertoa senkin, että lahja olisi pehmoinen kuin vauvan pylly Jallen alla ja sopisi erityisen hyvin asianajajan omaan valtakuntaan eli sivurakennuksen toimistoon. "Ne ryökäleet, vanhat heilat!" sihahti Sohvi. Onneksi pitäjässä sentään on kunniallisiakin ihmisiä, joten Sohvi tilasi Mäkelältä  riittävän suuren lahjapöydän.

Tässä Mäkelä viimeistelee hääparin sampanjalaseille tarkoitettua pikkupöytää. 

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Leivonnat menossa

Sohvi ja Aliisa aloittivat yhteisvoimin hääleipomukset Aliisan  tuvassa jo eilen. Pikkuleipiä tulee tarjolle kahta sorttia: kanelissa ja sokerissa ruskeiksi pyöriteltyjä hyviä ässiä ja vadelmahillolla täytettyjä herrasväen leipiä. Pullakranssi syntyi Aliisan taitavissa käsissä ja Sohvi näperteli hääkarkkeja. Välipalaksi nälkäiset leipurit söivät karjalapiirakoita niin että vain kaksi jäi jäljelle.


[Ruskea pulla- ja piparitaikina on itse kovettuvaa ja valmiiksi tämän väristä, kotoisin muistaakseni Prisman hyllystä. Valkoiset leivonnaiset ovat talvella ostamaani massaa, joka on jo melko paljon kovettunut vaikka on ollut tiiviisti muovipussissa. Syntyi siitä sentään muutamat ruoat ja leivonnaiset. Rinkilää pitää varmaan vielä parannella lakalla.]

Sohville ei vieläkään ole valjennut, mitä se piimävelli oikein on. Vai keittoko se oli? Onko se samaa kuin juhannusjuusto tai punainen hera? Kertokaapa, pitäjän emännät! Leipäjuustot kyllä on jo valmiina...

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Sohvi kysyy apua

Pitäjänkuulu pitokokki, neiti Alisa Eufrosyyne Matilainen tuli päiväkaffeen aikaan tapaamaan Sohvia. Hänellä oli mukanaan ehdotus häätrahteerauksesta. Ei tietenkään paperilla eikä hintatarjouksen muodossa, sillä Alisa kyllä tietää mitä mikäkin maksaa, kuten tietää Sohvikin silloin kun on kyse vanhoista kirjoista tai Arabian pissapotista ynnä muusta kalustosta. Nyt vain on niin, että Sohvi on aika kokematon ruokapitojen järjestäjänä, vaikka oppikin monia asioita silloin nuorena Tampereen talouskoulussa.

Samalla Alisa (tai niin kuin pitäjäläiset sanovat: Aliisa)  kävi tarkastamassa talon keittiötilat, jotka nyt tilapäisesti ovat vintillä. "Kovin on vaatimatonta tuomarskan keittiöksi", Aliisa tuhahtaa. "Tämä onkin tilapäinen ja poikamiehen entinen kyökki, en minäkään tätä hyväksy, mutta pakko on ja niin on Alisa-neidinkin tämä kestettävä", Sohvi huomauttaa napakasti. "Pitää tehdä ruoat valmiiksi jo viikolla ja tuoda sitten tuomarin rattailla vasta hääpäivän aamuna. On meillä sentään jääkaappi ja sähköhella, kuten Alisa voi omin silmin nähdä Vesikin tulee ja menee."


Tällaista häätarjoilua Alisa Matikainen ehdottaa Sohville:

Kirkolta tultua tarjotaan ensin nisupullaa, hyviä ässiä ja kaffit, kuten vanhaan jalasjärviseen tapaan on aina kuulunut (tietää Alisa kertoa). Sohvi huomauttaa tähän, että vanhaan helsinkiläiseen tapaan kuuluu ensin skoolata morsiusparin kanssa.

Ruoka tarjotaan näin suurissa pidoissa seisovasta pöydästä. Pöytään katetaan ainakin sinsalla, rullasyltty, keitetyt perunat, lanttulaatikko ja perunalaatikko sekä paisti. Aliisa ehdottaa uudempana tarjottavana porkkanafooninkia, jota sai maistaa muutama vuosi sitten Kauhajoella. "Siinä olisi kasvissyöjillekin syötävää, jos semmoisia täällä on", Sohvi arvelee ja muistaa itsekin lukeneensä kasvispateesta. "Ja juustoa pitää olla pöydässä myös, siis leipäjuustoa. En minä juhannusjuustoa tarkoita", Aliisa jatkaa ruokalistan luettelemista.  Sohvi muistuttaa vielä karjalanpiirakoista ja savustetusta lohesta. "Ja keitettyjä kasviksiakin saisi olla pöydässä, mutta eiköhän jälkiruoaksi riittäisi se komea täytekakku ja kahvi?"

Mitä sanotte, kuulostaako oikealta vai puuttuuko jotain tärkeää? Sohvi on kuullut puhuttavan pernakropsusta puolukkahillon kanssa, mutta sitä hän ei halua häissään tarjota. "Pannukakkua ja vielä perunamuusilla!"

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Remontti jatkuu

Seinät on onneksi saatu tapetoitua, mutta Villa Sohvin keittiötä ei varmaan saada valmiiksi ennen hääpäivää. Kalustevalmistaja ei vaivaudu edes soittamaan viivästyksestä. Sohvi arveleekin peruuttavansa koko tilauksen ja teettävänsä kaapiston taitavalla timpuri Mäkelällä. 

Tänään timpuri Mäkelä yhdessä Seinäjoen suunnalta tulleiden apulaistensa kanssa kuitenkin teki Villa Sohviin pöytiä. Toinen, se suurempi, tulee häälahjapöydäksi ja Sohvin arvioiden mukaan siirretään häiden jälkeen keittiöön. Toinen on soma pikkupöytä, joka on  Sohvin mielestä oikea taideteos. Sille asetellaan tärkeänä päivänä hääparin omat sampanjalasit. Vieraskirjan paikkaa Sohvi vielä pohtii. Mahtuisikohan se lahjapöydän kulmalle?

Mäkelä entisöi parhaillaan vanhaa kustavilaispeiliä, jonka Jalle sattumoisin löysi paikallisesta romukaupasta. Sohvi aikoo vielä maalata kehykset kultamaalilla.

Sohvi miettii ankarasti häätarjoilua. Osaisikohan pitokokki leipoa karjalanpiirakoita, vaikkeivat ne oikein pohjalaishäihin taida sopiakaan? Mutta kotona Helsingissä oli tapana käydä hakemassa aina ennen juhlia hallista paistotuoreita piirakoita siltä, mikäs sen nimi nyt olikaan, Mykrän mummolta. Äiti-vainaan ja pappa-Kråkin muistoksi Sohvi haluaa nytkin piirakat pöytään.

Ensin morsian suunnitteli tarjoiluksi vain sampanjaa ja täytekakkua, mutta onneksi pitokokki, neiti Matilainen osasi valistaa, että ei se oikein käy. Kyllä pitää olla oikeat ruokahäät. Savukalaa nyt ainakin tarjotaan, mutta muuten Sohvi ainakin on vielä ymmällä. Kokki varmaan osaa ehdottaa sopivia ruokalajeja. Jallesta ei tähän ole apua, varsinkin kun hän on melkein joka päivä ollut Vaasassa. Siellä on menossa joku iso oikeudenkäynti, perintöriita tai jotain sellaista.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Sohvi ahertaa

Sohvi löysi vanhan aitan vintiltä tämmöisen antiikkipiirongin, jota mallasi saliin:


Hyvinhän se sinne sopii, mutta vaatii kyllä vielä pientä restaurointia. (Miten te saatte leikattua palsapuusta kauniita kappaleita? Minä saksin, mutta ilmeisesti sakset eivät ole paras mahdollinen työkalu.)

Sohvi ahersi myös ompelusten parissa. "On se vaan niin hyvä, että tuli talouskoulu käytyä nuorena", Sohvi tuumasi ja ommella surautti terassille uudet tekstiilit.

Pitkälle penkille tarvittiin pehmuste ja samalla Sohvi ompeli muutaman pikkutyynyn. Hääpukukangasta tuli ostettua "riittävästi" (kun halvalla sai), joten taloudellisena naisena päätti Sohvi tehdä kankaasta vielä kaksi pöytäliinaa. "Aina näille käyttöä riittää, teen vaikka ikkunaverhot sitten myöhemmin", hän arvelee. "Tämän suoraa sanottuna aika vaatimattoman puutarhapöydän ääressä syödään hääkakkua ja toinen liina on tietysti tarjoilupöydällä", Sohvi suunnittelee.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kiirettä pitää remonttimiehelläkin

Muutamia kuvia todistamassa, että häätalon remontti edistyy, mutta onhan timpuri Mäkelä maankuulu kätevyydestään. Nytkin hän tapetoi huoneita oikein vauhdilla. (Joku voisi luulla, että nämä ovat nukkiksen saranoituja etuluukkuja, mutta ehei!)



Jallen toimiston etuseinän mustanpuhuvasta tapetista  meinasi tulla suuren luokan riita. Sohvin mielestä tätä nimenomaista kuosia ei olisi pitänyt ollenkaan käyttää, varsinkin kun jo vanhastaan toimiston seinät on tapetoitu Sohvin makuun kovin riemunkirjaviksi. Ja kun ikkunanpokatkin ovat vielä mustat! Johan tuota aremmat asiakkaat säikähtävät. "Antaa säikähtää, minähän en köyhiä palvele, menkööt kunnan oikeusapuun", Jalle tuiskahti ja piti päänsä. Kaiken lisäksi hän määräsi Mäkelän tapetoimaan vinttihuoneen päätyseinät tällä samalla tapetilla. Siinä kohtaa Sohvilta pääsi itku ja Jallekin taisi säikähtää.


Senköhän takia Jalle vei morsiamen katsomaan yläterassille ilmestyneitä puutarhahuonekaluja, jotka Mäkelä oli viikonlopun aikana tehnyt kotonaan ja aamulla vaivihkaa nostanut terassille. "Nyt on jo pitkät penkit ja pöydät odottamassa häävastaanottoa, vaikkei niitä vielä muille näytetä", Jalle kehuu. "Taidammekin ottaa vieraat vastaan tässä portaiden yläpäässä, vai mitä Sohvi?" Jalle tuumaa. Kyynelet kuivuivat hetkessä, oli ne niin kauniita mööpeleitä ja juuri Sohvin makuun.

Pitäköön Jalle toimistonsa minkä värisenä lystää! Salista ainakin tulee mieluista, samoin sänkykamarista. Sohvi on oikein ylpeä tästä salin uudesta sohvasta ja pöydästä, mutta uunin  kipinäsuojaa saa Mäkelä vielä vähän korjailla. Se onkin arvokas, sillä Mattilan väki oli lähettänyt sen oikein express-lähetyksenä Japanista asti, että lahja varmasti ehtisi häihin.


"Mutta mistä saisimme sampanjalasit", Sohvi aprikoi. Toivottavasti pitokokki tuo ne tullessaan tai sitten Jallen pitää ehdottomasti lähteä Seinäjoen tavarataloista hankkimaan.