perjantai 16. joulukuuta 2011

Rakennustyöt alkoivat

Uotisen mamma sai jo monta viikkoa sitten ensimmäisen erän rakennustarpeita uuteen taloonsa. Näin pula-aikaan on vain valtava pula maaleista, nauloista ja oikeastaan kaikesta rakennustarvikkeesta. Onni potkaisi mammaa ja hän onnistui ostamaan ison pöntöllisen vaaleaa pohjamaalia, jota on ahkerasti vedelty lautoihin ja levyihin.

Onneksi Mattilan ystävällinen isäntäväki antoi tilaa ladosta ja ensimmäiseksi Kyyhkylän talon laudat vietiin lumelta ja vedeltä suojaan. Nyt katon alla olikin helppo maalata. Mamma, Vaija ja vieläpä Mattilan molemmat isännät siellä olivat sutimassa.


Urakka saatiin valmiiksi sopivasti ennen joulun tuloa.  "Myöhä oltiikii ahkerii", kiitteli Vaija itseään.

3 kommenttia:

  1. innolla jään odottelemaan edisystä.
    Mukavaa joulun odottelua!

    VastaaPoista
  2. Lumen hopeinen valo, sininen hiljaisuus. Lämmin tupa, rauhaa täynnä mieli. On niin joulu. (Satu Pusa)

    Joulunrauhaa toivottavat Eevert Taavitsaisen talon väki

    VastaaPoista
  3. Me kaikki kiitämme toivotuksista!

    VastaaPoista