maanantai 14. tammikuuta 2013

Voi herttileijaa, sanoi Mamma

Mamma on nyt vallan ihmeissään. Huijariko se uusi hyyryläinen onkin? Itse kirkkoherra tuli siitä eilen kirkonmenojen jälkeen sanomaan ja varoittamaan. Se sanoi, että ei likka ainakaan mikään oikea kanttori ole, kun ei semmoista kirkonvirkaa ole naisille edes vielä perustettu. Mutta valittu mikä valittu, sanoi rovasti, jos osaa soittaa urkuja, niin saa apukanttorin paikan, kun tuli luvattua. Ja kuulemma ne urutkin on semmoiset viihdeurut, mitkä lie. Niin se sanoi.


Mamma kiipesi heti Kyyhkylään päästyään yläkertaan. Vuokralainen ei ole vielä saapunut, mutta naapurin isäntä toi jo viikolla koko ison hevoskuormallisen lesken tavaroita. " Vai ovat nuo viihdeurut?" mamma jupisi ääneen.  Mitähän tästäkin nyt seuraa?


tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuokralaista odotellaan

Kyyhkylän uusi vuokralainen lähetti postikortin, että viettää vielä pidennettyä joululomaa maalla vanhempiensa luona. Poikakin on ollut siellä marraskuusta lähtien. Se on hyvä vaan, tuumaa vaija, sillä yläkerran uuni pitää vielä kertaalleen tarkistaa. Mamma on kuullut kehuttavan Porin Mattia ja yrittää nyt saada semmoisen hommattua. Ja pitää kai sinne jostain huonekalujakin saada.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Poiketaanpa Nukkiksen herrasväen luona

Jalle ja Sofia Nukkiksen (omaa sukua Kråk) huushollissa ei ole käytykään vähään aikaan. Jalle jatkaa edelleen asioiden ajoa Jalasjärven pitäjässä ja Sohvi haaveilee nykyisin omasta kauppaliikkeestä. Jalle sitä vähän vastustaa: ei kuulemma oikein sovi asianajajan rouvan tehdä semmoisia puotipuksun töitä.

Ennen joulua Sofia löysi mainoksen komeista kaakeliuuneista ja Jalle lupasikin semmoisen hankkia saliin.
Kun ei mitoista oikein päästy yksimielisyyteen, sanoi Jalle, että kyllä meillä on varaa tilata molemmat vaikka näytteeksi. Ja näin tehtiin. Tilaus lähti Hattulan Kaakelitehtaalle ja uunit luvattiin toimittaa jouluksi.



Ennen joulua uuneja ei saatu taloon, sillä tehdas olikin muuttanut Tampeereen puoleen. Sitten kun ne tulivat, huomasi Sohvi jo ensi silmäyksellä, että komea Vilja-uuni nyt ei ainakaan heille mahtuisi. Vihreää Hiisi-uuniakaan ei ehditty muurata paikalleen, sillä työmiehen penteleet lähtivät viettämään uutta vuotta. Tiilikasa nököttää sentään jo parvekkeella, joten eiköhän se siitä...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu tulee ja tuo muutoksia Kyyhkylään

Mamma ja Vaija toivottavat hyvää joulua kaikille kyläläisille ja kaukaisemmillekin sukulaisille! Mamma sai kuin saikin kaikki jouluherkut paistettua. Piirakoiden paisto jäi aattoaamuun, vanhaan karjalaiseen tapaan.

Mamma on tuskitellut elämäänsä talon rakentamisen ja rahahuolien uuvuttamana. Vaijallekin maistuu kalja paremmin kuin työnteko, mutta eipä tytär oikein isäänsä tohdi komentaakaan. Kun vuosi vaihtuu, saattaa elämä vähän helpottua. Mamma nimittäin sai näin komean kuvakortin ja kirjeen kanttori Taimi Hiiroinen-Ikoselta.


Taimi kertoi jääneensä nuorena leskeksi, kun mies kaatui sodassa ja sitten vielä kotitalokin paloi. Vain urut ja pienen nipun näitä kuvakortteja olivat palomiehet ehtineet kantaa ulos hankeen.

Taimi on oikein konsertoinut urkuri. Nyt hän on onnekseen saanut apukanttorin paikan tästä samasta seurakunnasta. Seurakunnan miehet olivat neuvoneet ottamaan yhteyttä Uotisen mammaan ja tiedustelemaan asuntoa, kun muuten kunnassa on huutava asuntopula. Oikeastaan mamma velvoitettiin vuokraamaan yläkerta, kun ei itsellä ole lapsiakaan. Näin Taimi-rouva kirjoitti ja mainitsi vielä, että hänellä kyllä olisi itsellään mukana lapsikin, joka tarvitsee katon päänsä päälle, ettei tarvitsisi tallissa maata niin kuin Jeesus-lapsen kohtalo oli.

Mamma heltyi kyyneliin asti ja siltä istumalta kirjoitti kirkonkylässä väliaikaista kortteeria pitävälle Taimi-rouvalle, että heti pyhien jälkeen sopisi muuttaa Kyyhkylän yläkertaan ja lapsi myös saa tulla, kuten urutkin. Yläkerta tosin ei vielä ole valmis eikä talon puolesta ole kovin kummoisia mööpeleitäkään eikä toistaiseksi edes hellaa, mutta kai nuoret ihmiset pärjäävät vaatimattomissakin oloissa ja voivat keittää pönttöuunissa ainakin väliaikaisesti. Tai ehkä mamman kanssa voisi sopia ylöspidosta, jos vuokralaisella olisi varaa siihen? Niin että tervetuloa vaan!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uotisen mamma valmistautuu jouluun

Kyyhkylässä ovat jouluvalmistelut kiivaimmillaan. Mamma on lähdössä pyykille. Kun täällä rintamamiestalossa eletään vielä sodan jälkeistä pula-aikaa, ei pesukoneista osata uneksiakaan. Talokaan ei ole edistynyt pitkään aikaan, sillä vaijasta ei ole apua eikä mamma itse jaksa kaikkea. Tietysti rakennustarpeistakin on vielä huutava pula.

Mammalla on pyykkilauta ja ämpäri jo ovipielessä valmiiksi varattuna. Pyykit on pestävä tuvassa, sillä sauna puuttuu vielä talosta kokonaan. Pian mamma varmaan käärii hihansa ja rupeaa hommiin.


Mamman isä maata röhnöttää vain tuvan sohvassa ja kuten huomaatte, kaljamukikin on tipahtanut lattialle. Ai-jai sitä vaijaa. Ennen joulua olisi pitänyt tehdä vielä monenlaista hommaa. Verhot on laittamatta ja keittiön penkki ja astiakaappikin tekemättä. Pöytäkin on vain vanha resu. Onneksi jouluruoat sentään ovat jo valmiina. Possu pistettiin lihoiksi ja nyt komea kinkku odottaa syöjiään.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Luukut leivinuuniin?

Mamma sai eilen vauhtia vaijaan. Kyyhkylän tuvan leivinuuni on nyt vihdoinkin rapattu. Vaija oli ollu nuorena miehenä rapparin sällinä jonkun aikaa, joten työ sujui vielä vanhasta muistista.

Liiman päälle levitin mannaryynejä - vanha hyvä rappauskikka!




 - Joha mie täs asjas sain vaijaa moneen kertaa patistaa. Hää se vaan sano, et on jo nii vanha ja hapera eikä jaksa ruveta muurii rappaamaa. No rappasha tää sen sit kumminki, mut nyt minuu vaivaa luukkujen puute. Olha miul jo luukut, mut huonokuntoset ja mie pistinkin ne romukauppiaan kärriin. Tää ko lupas hyvän hinnan ja lupas tuuva uuvet luukut leivinuuniin ja viel hellaanki. No, työhä voitte jo arvata, et ukost ei sen päivä jälkee oo näkyny ei hännän heilautustkaa. Nii, et jos joku osais neuvoo, miten mie tien uuvet luukut? Piirakkain paisto ei oikeen nyt käy ilman luukkuloit.

Ja ohan miul toinenki asja. Mie niin tahtosin heteka-nimisen sängyn. Vaija, tää miun vanha issäin, hää makkaa tuvan sohvas ja hyväs sohvas makkaaki, mut mie ottasin uusasiallisen petin issellein. Sen mie aattelin laittaa tuppaan tään muurin toisel puolel.

Minnuu nii jurppii tää pula-aika. Mittää ei saatu Karjalast matkaan mukkaa ja täälkä ei kaupois oo ei rautanauloi, ei uuninluukkui, ei mittää. Isse pittää vissii se hetekaki tehä, jos vaan ossaa.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kyyhkylästä, päivää!

Uotisen mammaan ja vaijaan taisi iskeä kevätväsymys, kun Kyyhkylässä ei pitkään aikaan ole tapahtunut mitään.

Tai oikeastaan nikkarinapulaiselle taisi tulla uskonpuute.Tämä kun arveli helpottavansa työtään liimaamalla ensin ulkoseinät valmiiksi ja tekikin sen. Sitten ei vaan taidot ja työkalut riittäneet etulevyjen kiinnittämiseen. Nyt nikkarinapulainen miettii, mitä tekisi. Tuleekohan mammalle ja vaijalle kovin kylmä, jos etuseinät jättäisi kokonaan pois? Toisaalta talosta puuttuu vielä tilattu verantakin, joten ehkä tässä ei kannata hötkyillä.