tiistai 19. tammikuuta 2010

Ahkeruus on ilomme

... laiskuus intohimomme. Ei vaiskaan, on tässä rakennettu yhtä jos toistakin. Eilen, tarkemmin sanottuna toissa päivänä, sain vihdoinkin mietittyä ja toteutettua tampuurin portaat, jotka tulevat takaseinän suuntaisesti. Tapetoin portaiden etuseinän ja harkitsin siihen rappustenaluskomeroa. Toisaalta seinämä voisi olla kiva vaikka taulujen ripustuspaikkana, joten antaa käytännöllisyyden nyt olla.

Samaan vauhtiin kaivoin esille tilkkuja ja ompelin verhot ja kolme pientä tyynyä seslongin päälle. Seslongin patja olikin jo valmiina. Nyt maanantain ohjelmaan kuului itse seslongin tekeminen. Se on litteä, juuri sopivan kokoinen  lääkerasia, jonka ensin päällystin tavallisella kopiopaperilla ja ajattelin sitten maalata. Kun nyt katselen sitä, niin luulenpa etten maalaakaan. Liimattu valkoinen paperi on vähintään yhtä siisti kuin akryylivärillä valkoiseksi maalattu, todennäköisesti epätasainen pinta.

Eteisestä yläkertaan vievien portaiden päähän tein ensin pikkuisen tasanteen. Mietin pitkään, miten ratkaisen syntyneen ongelman, rappuset kun päättyivät suunnilleen seinän puoliväliin. Rakensin tänään tasanteelle pienen komeron, josta asukkaat voivat kätevästi siirtyä ylös toiseen kerrokseen. Kun en aio nakertaa reikää lattiaan, niin teen sermin yläkerran salin ja "rappusten yläpään" väliin.

Nämä ylimmäiset replikaraput eivät taida näkyä sitten kun laitos on paikallaan, joten se täytyy muistaa kuvata. Kun se muuten toisi mielleyhtymän pikkukamariin, niin liimasin sisälle muutaman portaan. Vaikka olihan niitä semmoisiakin huusseja, joissa kiivettiin ensin portaat ylös korkealle...

Vähän mietin tornia tai ainakin satulinnan torneista tuttua kattorakennelmaa komeron päälle, mutta se ei ehkä näy tarpeeksi hyvin eikä ehkä mahdu kunnolla korkeudenkaan puolesta. Ja olisiko tuo kovin tyylikäskään sisällä? Mattilan vanha pari ei varmaan olisi niin ennakkoluulotonta väkeä, että hekään sitä hyväksyisivät.

Huomenna jatketaan.

1 kommentti:

  1. rappuset kyllä tuottaa harmaita hiuksia, mulla oli talossa valmiit raput, mutta niitä piti muuttaa kun siirtelin talosta väliseiniä ja siitä se sitten hauskuus alkoi..vähän ne raput jäi vinoon, mutta kyllähän vanhassa talossa saa vähän vinoutta olla

    VastaaPoista