keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Vakava paikka

Jalle-herra pamautti sellaisen yllätyksen Sohvi-neidin silmille, että siinä jo melkein haettiin kapsäkkiä esille. "Nolo tapaus ja vielä ennen kuin oli ehditty taloksikaan asettua", Jalle tuumasi mielessään. Hän sai käyttää kaikki diplomatian keinot tyynnyttääkseen Sohvin - ja nehän tuo maailmanmies osasi, Sohvi puolestaan arveli mielessään. Naineen miehen kelkkaanko sitä tässä on tultu, olkoonkin että tämä väittää olevansa kunniallinen leskimies. Huijasi minut tulemaan tänne saakka. Eikä edes kertonut, että se oli se Håppelströmskän liero, se akkansa.

Viimeisenä keinonaan tuo - Sohvin mielestä värkkäri lipevään tyyliinsä - nyt ehdottaa, että josko sitä vihille? Siitäpä Sohvi pillastuu lopullisesti ja purskahtaa sydäntä särkevään itkuun. "Vai noin sinä minut ostat, senkin liero ja kastemato. Houkutat tänne viattoman neiti-ihmisen  ja vasta viime hädässä ja varmaan vahingossa kerrot, hunsvotti, että sulla on tyy-tär", Sohvi nikottelee.  "Kas ettet jo sänkyyn ennen näitä paljastuksias houkutellut. Vielä vihille meinaat viedät?  Ja käpälät irti, minen sun klääppimisistäs perusta!"

Sohvi lähtee ja pamauttaa oven perässään kiinni. Vasta huoneessaan hän hävahtuu ja oikein ääneen ihmettelee: "Mitä, tosissaankohan se minua kosi vai pilan päiten?"

"Tätä on nyt mietittävä tarkkaan ja kaikessa rauhassa. Mahtaisikohan tuo Jalle kuitenkin leppyä aamuun mennessä ja valjastaa mulle sen hitammaan ravurinsa, mikä sen ruskean ruunan nimi nyt onkaan? Väitti sitä rauhalliseksi ja kiltiltähän se nytkin tuolla tallin edessä näyttää. Jos ajelisin edes takaisin, vaikka Parkanoon. Pääkin siinä tuulettuisi." Sohvi päättää tiedustella asiaa heti huomenissa Jallelta.

"Vaikka äiti aina sanoi, että älä anna auringon laskea vihasi päälle, niin nyt en kyllä heti mene kysymään sen asian laitaa, vaikka oli sitä syytä minussakin." Ja niin Sohvi vihdoin nukahti pehmeän täkkinsä alle, sen talouskoulussa tehdyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti