Minni kävi Brysselissä

Terveisiä ulkomailta. Minä sairastin pitkään kipeää jalkaani, mutta lopulta oli pakko mennä töihin. Pomo katseli vähän vinoon, kun ehdotin kongressinmatkaa Brysseliin. Myönsi sentään lopulta luvan ja oikeastaan pitikin matkaa aiheellisena. Kysymyksessä oli EU-maiden eräs juridisia ongelmia käsittelevä kongressi, mutta mitäpä minä siitä nyt enempää jaarittelisin. Ette te ehkä ole perehtynyt kovin tarkkaan näihin ongelmiin, kuten sivumennen sanottuna ei pomokaan. Niin rupesin pakkaamaan ja lukemaan jo etukäteen hankkimaani matkaopasta.

Minni tutustuu Brysselin nähtävyyksiin.

Mustan kävelypuvun pakkasin tietysti mukaan, mutta muuten matka-asuni oli rento ja mukava, siis sopiva ikävän ahtaaseen lentokoneen paikkaan. Pomo ei hyväksynyt matkaa bisnesluokassa. Itse se kyllä....

Varasin kongressipäivän lisäksi itselleni muutaman vapaapäivän kaupunkiin tutustumista varten. Tietysti kävin katsomassa sitä pissivää pikkupoikapatsasta ja ajoinpa töllistelemäänn naton päämaja edessä olevaa kompassikuviotakin. Kokous kesti onneksi vain yhden päivän, sillä en ymmärtänyt puoliakaan siellä puhutusta nopeasta ranskasta.

Onneksi tuli varattua ne vapaapäivät, sillä heti tiistaina tapahtui jotain ihmeellistä. Seisoin parhaillaan ihmettelemässä komeaa Raatihuonetta, kun paikalle porhalsi polkupyörällä eräs herra, käsivarrellaan pieni poika. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi miehen päässä olevaan raitapipoon, joka oli samanlaista raitatekstiiliä kuin oma vapaa-ajan paitani. Kieltämättä noteerasin myös herran suklaanruskeat nappisilmätkin. Lapsi oli puettu prikulleen samanlaisiin vaatteisiin, joten ehkä kyseessä olivat isä ja poika? Isän ihonväri tosin oli tummempi kuin lapsella.

Niin uteliaasti heitä tarkastelin, että taas menetin tasapainoni ja kaatua pyllähdin keskelle Suurta toria. Mies tuli nopeasti auttamaan ja näin me tutustuimme. Herra esittäytyi: hän oli nimeltään Pim Hali-Tulivoo, ammatiltaan vapaa toimittaja. Lapsi oli kasvattipoikansa Ruben. Valitettavasti ranskankielen taitoni on vajavainen enkä puhu sanaakaan flaamia, mutta onneksi pärjäsimme niin hyvin englannilla, että jo hetken päästä istuimme cappuchino-kuppien ääressä läheisessä katukahvilassa.

Sohvin uusi keittiö

Vihdoinkin keittiö on siinä pisteessä, että Sohvi voi panna kahvipannun tulelle! Huonekalut hakevat vielä paikkojaan eikä astiakaappikaan ole vieläkään tullut tehtaalta, mutta nyt emäntä pääsee vihdoinkin asettumaan keittiön valtiattareksi. Tähän asti on keitetty vinttikamarin pienellä liedellä. Reipas Tessu-koirakin saa varmaan ainakin vesikupin ja ehkä petinkin keittiön nurkkaan, ellei sitten seinällä kukkuva käki sitä säikäytä.

Taitava puuseppä Mäkelä, joka osaa tehdä vaikka mitä, sai kuin saikin aikaiseksi hienon hiiligrillin vanhasta hellasta. Se on toistaiseksi testaamatta, mutta takana olevalla kaasuliedellä on jo ensimmäiset kahvit tulossa.

Komean teräksisen kaasulieden takana on uusi tiskipöytä. Tiskipöydän päällinen on laatoitettu ja suuri allas on aivan uutta plastikki-materiaalia. Myös hanat ovat uusinta uutta. Tiskipöydän alakaappiin mahtuu jopa kaasupullo piiloon, Sohvi iloitsee.

Toinen uutuus on peräseinälle sijoitettu pakastinarkku, jossa on vallan kolme merkkivaloa ja lukko sekä seinämissä paksu eristekerros, kuten paikallinen kauppias mainosti. Tämä taitaakin olla pitäjän ensimmäisiä pakastimia? Uusi jääkaappi löysi paikkansa ovipielestä, sillä näin Sohvi voi kätevästi tyhjentää kauppakassinsa. Toistaiseksi kaapissa on vain muutamia hääjuhlista jääneitä viinipulloja.

Sohvi halusi ehdottomasti tiskipöydän taakse ikkunan, jotta voisi ihailla talon sivulla olevaa kaunista koivikkoa. Peräseinän ikkunasta näkyy, kuten tarkat silmät voivat havaita, Sohvin ja Jallen vihkikirkko. Jalle, joka on tarkka ja nuuka mies mitä kotihankintoihin tulee, halusi Mäkelän käyttävän vanhoja ikkunapuitteita, jotka löytyivät tallin vintiltä.

Sohvi rakastaa punaista väriä, kuten keittiöstä on helppo huomata. Tiskikaapit sävytettiin altaan värin mukaanm, vaikkakin Mäkelä hieman epäonnistui tuossa maalaamisessa. Timpuri ei aina ole paras mahdollinen maalari ja laattamies, vaikka muuten tarkka onkin, Jalle lohdutti.

Sohvi miettii vielä ikkunaverhojen ja pöytäliinan värejä. Mattokaupassakin pitäisi käydä ihan ensi tilassa.

Sohvi sai arvokkaan lahjan

Perheonni kukoistaa Villa Sohvissa ja remonttikin edistyy pikku hiljaa. Nyt Jalle-herra joutui lähtemään  vähän pitemmälle käräjämatkalle Turun suuntaan ja Sohvi oli monta päivää ikävissään kotona. Onneksi seurana sentään oli koiranpentunsa Tassu, sillä timpuri oli muutaman päivän tilapäisellä keikalla pitäjän toisella laidalla. Siltäkin osin oli rauha maassa, sillä Mäkelä on todella uurastanut ahkerasti keittiön kimpussa ja vanhat riidat on sovittu.

Jalle päätti ilahduttaa nuorikkoansa tuliaislahjalla.Tässä hän esittlee vaimolle komeaa Aalto-vaasia, jollaista ei talossa aikaisemmin ole ollutkaan eikä ihme kyllä, tullut häälahjaksikaan, vaikka monenlaista design-tavaraa tulikin.

Ihastuttava vaasi (kuvaa kannattaa suurentaa) on hankittu täältä, Titan oivallisesta lahjatavaraliikkeestä. (Ihan oikea Aalto-vaasi minikoossa on siis taitavan blogituttuni Titan käsialaa. Hän on näitä tehnyt eri värisinä ja yleisön pyynnöstä niitä kuulemma syntyy lisääkin.)

Timpuri palasi taas töihin

Villa Sohvin remontti jatkuu taas. Timpuri Mäkelä palasi ruskettuneena ja tyytyväisenä työmaan kimppuun. Kun hän ei kertonut, missä ja kenen kanssa lomaansa vietti, päätti Sohvi olla ottamatta hänestä valokuvaakaan. Sen sijaan Sohvi kuvasi uudet kodinkoneet, jotka tulivat tänään. Hieno kaasuliesi ja jääkaappi, jossa on oikein lasihyllyt sisällä. Kun muodissa on rosteripinta - Sohvi tosin aina puhuu ruostumattomasta teräksestä - niin sellaista hankittiin tähänkin keittiöön. Jääkaapissa tosin vain saranat ovat kiiltävää terästä.

Mäkelä rupesi tutkimaan myös talon vanhaa puuhellaa. Jospa siitä vielä saisi käyttökelpoisen? Tai edes grillin? Vähän nokinen se kyllä on, mutta haitanneeko tuo, arveli talon isäntäväki. Ja onhan tiilipintakin nyt niin kovasti muodikasta.

Epäonnistunut projekti

Tämä Villiviini-täti päätti neuloa ihan itselleen syysliivin ja tekaista kaverilleen Minni-neidille samanlaisen. Mitä tuli opittua? Kannattaa ottaa mitat ja tarkistaa sopivuus ennen kuin ompelee saumat kiinni. Sen takia täti ei nyt viitsi ottaa kuvaa. Onneksi se oli vasta Minnin liivi, ei tädin. Tulipa mallitilkku kuitenkin tehtyä. Tällä helteellä villaliivi onkin sopivampaa käsityötä kuin nukketalon kaappien tai blondivaatteiden näpertely.

Kääk

En sitten vielä aloittanutkaan töitä. Minähän olen äärimmäisen tunnollinen työntekijä enkä ikinä (tai ainakaan melkein ikinä) pinnaa töistä. Tapahtui vain sunnuntai-iltana pieni onnettomuus: löin ensin puistossa varpaani kiveen ja sitten vielä kompastuin kadulla jonkun korkean terassin reunaan. Onneksi en tipahtanut terass.. siis nenälleni kadulle. Eikä mennyt jalka poikki eikä on-nek-si sievästä varpaastani tullut mustaa.

Löysin tämän nätin pikkubodyn Stockalta. Vai olikohan se MissMarBella Shopista? Jos helleviikot jatkuvat ja pikku pipi varvas paranee, on minulla tyylikäs työasu valmiina.

Siis eihän näin kipeään jalkaan voi laittaa edes kenkää. Kun maanantaina soitin firmaan ja mainitsin pahat jalkakivut jotka kokonaan estävät kävelemisen, niin Pomo arveli, että voisin ehkä tehdä muutaman päivän kotoa käsin etätöitä. Sehän passaa, mutta kas kun kännykkä ja läppäri ovat työpaikalla.

Nyt minä istun parvekkeella ja mietin ankarasti työasioita. Terveisin Minni

Loma loppuu tältäkin tytöltä

Minä en yleensä tyhjästä valita, mutta nyt valitan. Maanantaina on palattava taas niin sanotusti sorvin ääreen eikä työasuni ole vielä siinä kunnossa, että kehtaan ihmisten ilmoille. Käsilaukku ja firman kulkulupa ovat ties missä, mutta onneksi sentään piilotin tietokoneen salasanan näppiksen alle. Pahaksi onneksi punaisista työkengistäni katkesi se vasemman kengän stilettikorko, kun otin ne heinäkuiselle lomamatkalle ja kipitin Pariisin mukulakivikaduilla. Mistä minä nyt tähän hätään saan uudet kengät? Siis tyyliini sopivat.

Ostin muuten tämän yhdistelmäasuni Pariisista Lafayetten alennustangosta ja silloin totta vie oli lämpöä yli 35 astetta koko Euroopassa. Mitä ihmettä minä teen, jos maanantaina onkin 16 astetta eikä minulla ole YHTÄÄN kunnollista puseroa tämän spagettiolkaimisen kesätopin alle? Toki siellä pitsiset rintaliivit on, tai ehkä musta korsetti, vaikka nyt jätinkin ne pois. Ei tulisi kysymykseenkään esiintyä työpaikalla ilman tissiliivejä, herttileijaa sentään. Vaikka täytyy sanoa, että meikäläisen kroppa ei niitä tarvitsisi. En ole edes Tallinnan silikoneja käynyt laitattamassa.

Mustahan on meidän toimistossamme ikään kuin henkilökunnan tunnusväri. Kaikki vakavasti otettavat kollegat pukeutuvat aina hiilenmustaan tai ehkä grafiitinharmaaseen kävelypukuun tai hyvin räätälöityyn housuasuun. Siis naiskollegat. Miehille Bossin tumma puku on itsestään selvyys. Vain luuserit laittavat päälleen jonkun turhanpäiväisen teepaidan tai villatakin. Kerran näin yhdellä äijällä Mikki-hiiri solmion, mutta seuraavana päivänä ei sitä miestä enää näkynyt toimistossa. Huh-huh, oikein kauhistuttaa, miten mauttomasti eräätkin vanhat akat pukeutuvat. Vaan en minä. Mutta enhän tietenkään ole vanha enkä akka.

Minua muuten saa kutsua Minniksi, kun nyt muutenkin olen avautunut itselleni tärkeistä asioista. Marja-Leenaksi minua kutsuu vain äiti ja Kouvolan Eufemiia-isoäiti. Ja alempiarvoiset toimistovirkailijat kutsuvat selän takana neiti Tuliahoksi. Olemme kaikki sinuja, äh, pääjohtajan vaatimuksesta.