Viininpunaisen hanskan uusi elämä

Portaat lepäävät edelleen vain ajatuksissani. Mallia sentään yritin jo kehitellä ja leikatakin pahvista, sillä en suurin surminkaan mene tunnustamaan miehelle, että en käsitä vieläkään hänen piirtämäänsä kuvaa. Kun tänään oli mitä sopivin ulkoilupäivä, olin pitkällä kävelyllä ja nautin raikkaasta ulkoilmasta ja hyvästä kävelyseurasta.

Jotain kuitenkin askartelin tänäänkin. Syntyi pikkuinen taburetti eli jakkara sijoitettavaksi nojatuolin eteen, siis sitten kun on nojatuoli. Taburetin entinen elämä oli viininpunaisen oikean käden nahkahansikkaan keskisormi.

Kas tässä! Vähän on epätasaista pistoa, mutta ei lankakaan ole sopivinta mahdollista. En löytänyt parempaa ja jo tässä oli näpertämistä.

Muuten olen sitä mieltä, että tämä on kelvollisin pikku jakkara, jonka koskaan olen tehnyt. Tosin tämä onkin ensimmäinen taburettini. Pidän kovasti tuosta alareunan linjasta.

Näin sen tein:

Leikkasin sopivan korkuisen sormenpätkän (+ parin millin saumavaran) kohdasta, joka on mahdollisimman suora, ei siis ihan sormenpäästä eikä sieltä toisestakaan. Ratkoin vuorin pois (se olikin jo rikki). Varoin rikkomasta hanskan siistejä pystysaumoja, kun leikkasin niiden viereen pienet halkiot ja taitoin saumanvaran sisään. Liimasin päälle ensin ohuen pahvin ja sitten saman mallisen nahkapalasen. Näin syntyi pohja. Sitten toppasin jakkaran niin täyteen vanua kuin mahtui ja panin päälle taas ohuen pahvinpalan. Istuinosan leikkasin vähän suuremmaksi ja tein harsinpistoja lähelle reunaa. Kuvittelin voivani kiristää päällisen sopivan malliseksi, mutta se ei ihan onnistunut hanskan mallin takia. Harsinlanka kuitenkin helpotti seuraavaa vaihetta, kun kursin päällistä kiinni sivuihin, saumanvara taas sisäpuolelle. Päällinen meni sievästi kuopalle, joten lisäsin pahvin päälle vielä annoksen vanua ja ompelin loput pistot. Harkitsin myös pienen istuintyynyn ompelemista kuoppaan, mutta tämä tuntui mukavammalta ja ehkä helpommalta kuin pyöreän tyynyn näprääminen.

Jos nahkaa jää, voin myöhemmin ehkä punoa reunaan nahkanauhan peittämään noita pistoja. Paksummalla langalla pistoista olisi varmaan tullut tasaisemmat. Hanskakin on todella paljon käytetty eli nahka on pehmoista kuin vauvan peppu. Kun toinen hansikas taisi mennä vahingossa roskapussiin, niin tästä yhdestä on vielä taiteiltava joko sohvaa tai nojatuolia.

Käsineet on hankittu noin ajanlaskun alkuvuosina, mahdollisesti 70-luvun lopussa, 80-luvun alussa. Minulla oli silloin suunnilleen salvian värinen, hyvin kaunis talvitakki, tai ehkä paremminkin syystakki, jonka väriin tietysti soinnutettiin niin hanskat kuin huivikin. Hattukin saattoi olla tätä viininpunaista. Olin siis Hieno Rouva. Työyhteisön naiset pukeutuivat silloin leideiksi... Ei minulla niin kaunista takkia sen jälkeen ole ollutkaan.

Täkäläiseen perinteiseen ruumiinrakenteeseen löytyy päällysvaatteita enemmänkin toppatakkiosastolta. Onneksi nykyinen ykköstalvitakki sentään vielä mahtuu päälle ja sitä varjelen kuin silmäterääni, täyttäähän se varmaan pikapuoliin 15 vuotta. Siihen ei ole hankittu omia erityiskäsineitä enkä ole hattuakaan pitänyt noiden nuoruusvuosien jälkeen, jolloin viininpunaisen lisäksi oli musta sulkahattu, minkillä reunustettu talvihattu ja sitten joku oikein karvaista karvaa oleva turkislakki. Turkkiin ei sentään ikinä ollut varaa. Jaa, oli kerran kelsiturkki ja sitä ennen, jo opiskeluaikana alennusmyynnistä ostettu vasikannahkatakki. Niin kamalan kylmää takkia en ole pitänyt ennen enkä jälkeen. Muistaakseni lahjoitin sen systerille, joka kerran erehtyi kehumaan sitä.